Joonas3D printtaus ja juoksukenkien kehitys

3D printtaus on ollut viime aikoina kasvavan kiinnostuksen kohteena. Välillä tuntuu, että se luomilla mahdollisuuksilla ei tunnu olevan mitään rajoja niin hyvässä kuin pahassakin. Urheilumarkkinoilla 3D-printtaus ei ole tuntematon tekniikka, mutta vasta viimeisen muutaman vuoden aikana on sen potentiaalia on todella alettu ottamaan käyttöön.

Juoksukengän välipohja on omasta mielestäni päällisen lisäksi kengän yksi tärkeimmistä ominaisuuksista. Sen dimensiot ja ominaisuudet vaikuttavat todella paljon esimerkiksi alustatuntumaan, juoksutekniikkaan sekä kengän painoon. Välipohjan ominaisuuksien luominen ja testaaminen kengän kehitysvaiheessa ei ole halpaa hommaa ja se vaatii myös paljon aikaa. 3D-printtauksen myötä kehitykseen saattaa kuitenkin olla tulossa muutos.

New Balancella on ollut jo jonkin aikaa käynnissä ohjelma, jossa 3D-printtaus on ollut keskeisessä roolissa. Projektin kautta he huomasivat, että urheilijoille on mahdollista luoda 3D-tulostamilla omat kustomoidut kengät, joissa kengän geometria ja ominaisuudet, kuten esimerkiksi pito-, vaimennus ja tukialueet voidaan määrittää erikseen. Projekti on jo edennyt niin pitkälle, että osa Moskovassa kilpailleista New Balancen sponsoroimista urheilijoista käytti projektin kautta luotuja kenkiä.

Toinen merkittävä hyöty on erilaisten vaimennusrakenteiden testaaminen. Allaolevissa kuvissa on kaksi erilaista rakennetta, joista oranssissa on luotu monivaiheinen vaimennus erilaisten tiheyksien ja rakenteiden kautta, kun taas valkoinen välipohja on tasaisemmin vaimentava ja huomattavasti yksikertaisempi vaihtoehto.

New_balance New balance

Sanomattakin on selvää, että tämä voi olla todellinen mahdollisuus kenkäbisnekselle tulevaisuudessa. Vaikka 3D-printtauksen mahdollisuudet ovatkin tällä hetkellä enemmän huippu-urheilijoiden saatavilla on heijastusvaikutus kuitenkin jo nähtävillä välipohjarakenteiden kehittämisessä meille tavallisillekin juoksijoille. Enkä pidä sitä, mitenkään mahdottomana ajatuksena, että tulevaisuudessa olisi mahdollista luoda toimiva konsepti, jonka kautta kaikki juoksijat saisivat mahdollisuudet kustomoida kenkänsä näin. Siihen kuitenkin taitaa mennä vielä hetki, mutta toivossa on hyvä elää. Itselleni jalkavalmmaisena tämä olisi enemmän kuin tervetullut mahdollisuus, koska jalkateräni ovat niin erilaiset.

Kuvat, videot ja lähteet: RunningWarehouse

Kommentoi

Kommentit