Joonas”Hiekkaa!” ja muuta aamulenkillä kuultua

Kun palikat alkoivat joulukuussa loksahtelemaan paikoilleen ja juoksu tuntumaan juoksulta, päätimme kavereiden kanssa aloittaa säännölliset aamutreenit. Ei siinä, ettemmekö olisi treenanneet aiemminkin aamuisin, mutta nyt suunnitelmana oli päästä juoksemaan alkuun vähintään kolmena aamuna viikossa kevyt treeni porukalla. Säännöllisyys on valttia ja aamutreeneistä oli tarkoitus tulla pohja peruskunnolle.

Suomessa on tuskin fiksumpaa aikaa aloittaa aamutreenit kuin vuoden pimein aika. Oli aamuihminen tai ei.

joonas_Laurila_aamujuoksu_2

Tämä nyt kuitenkin tuntui hyvältä (ja ainoalta) idealta ja olihan se totta, että porukassa on kivempaa kyräillä säätä tai oikeastaan ihan mitä vaan. Päätimme, että treenit alkavat joka arkiaamu 0700 ja mukaan tulevat kaikki, ketkä pääsevät. Alkuun tuli useampia pommiinnukkumisia ja skippauksia, kun ei vaan jaksanut herätä. Pian tilanne alkoi kuitenkin muuttua. Sää ei ole ollut kertaakaan syynä lenkin perumiseen.

Joulukuun ja tammikuun juoksentelimme pitkin Helsingin katuja ja rantoja vain yksi ajatus mielessä. Helmikuussa alkaa olla ja valoisempaa! Pakkasesta viis, kunhan on valoa. Välillä oli vaikeaa ja kiinnostus lähteä juoksemaan -25 pakkasasteeseen ei huokuttanut, mutta sieltä me kuitenkin löysimme itsemme.

joonas_Laurila_aamujuoksu_5

Ja sitten tuli valo ja paremmat juoksukelit.

Auringonnousut ovat vaan niin siisti juttu!

joonas_Laurila_aamujuoksu_6 joonas_Laurila_aamujuoksu_4

Helmikuussa herääminen ei ollut enää ongelma ja useana viikkona saimme täyteen kaikki viisi arkiaamun lenkkiä! Ja kuin huomaamatta myös vauhdit alkoivat nousta, mutta juttujen taso on pysyi samana alusta lähtien. Paljon keskustelua ovat aiheuttaneet juoksualustat ja etenkin erilaiset hiekkalaadut sekä niillä juokseminen. Kaimani mäyrä on ansiokkaasti luennoinut meille siitä, mikä hiekka on parasta ja mikä taas ei. Täytyy sanoa, että koko ikänsä Helsingissä asuneena olen joutunut yllättymään useamman kerran, miten paljon hiekkateitä ihan keskustastakin voi löytyä. Kai se on siitä kiinni, mitä katsoo. Mäyrän nenä näyttää toimivan hyvin hiekkateiden löytämisessä.

Juoksijan mieli on samanlainen, mutta jokainen harjoittelee omien sääntöjensä mukaan. Myös aamulenkeillä olemme päässet todistamaan näitä sääntöjä.

Esimerkiksi heräämisen suhteen olen itse hyvin tarkka. Haluan nousta ylös noin tuntia ennen ja syödä pikku aamupalan ennen lenkille lähtöä. Toinen taas herää ja ottaa vessan lattialämmityksellä pikku torkut ennen lähtöä. Kolmas taas nousee ylös 5 minuuttia ennen lähtöä ja heräilee sitten ensikilometrien aikana. Yhtä kaikki alkukooman jälkeen alkavat vitsit ja joskus vastaantulijat saattavat jopa kuulla Etelä-Helsingin Dannyn a.k.a. Mäyrän laulun.

Lumien lähdettyä pyrimme juoksemaan mahdollisimman paljon hiekalla. Lenkeillä kuuluu tasaiseen tahtiin ”hiekka!” -huutoja, kun joku meinaa erehtyä valitsemaan asfaltin, vaikka tarjolla on ”selkeä” hiekkatie.

Pian kaikille oli jo tullut selväksi Mäyrän hokemat ohjeet (etenkin hiekka)
1. Aina ei voi olla kivaa, mutta se ei ole syy lenkin jättämiseen väliin. Lenkin jälkeen on kuitenkin parempi mieli ja olo.
2. Aina hiekka, kun voi. Tästä ei tingitä. Ruoho on myös ok ja asfalttia vältellään.
3. Kevyempi on kivempi – vaatteissa aina ja lenkkareissa omalla järjellä. Tämä pätee myös moniin aamunlenkkeihin vauhtien osalta.
4. Kierrä tolppa, jos missasit niin käy kiertämässä. Meidän lenkeillä ei oikomisia hyväksytä.
5. Laatu ei korvaa määrää eikä toisinpäin. Sopiva vaihtelevuus on parasta

 

Mitä olemme hyötyneet viiden kuukauden aamutreeneistä?

Jokaisella meistä on juoksun suhteen omat tavoitteensa, mutta sen voin sanoa kaikkien puolesta, että aamutreenit ovat tuoneet arvokkaan määrän kevyitä ja palauttavia harjoituksia. Niiden rooli on kasvanut tasaisesti ja tällä hetkellä niistä kertyy jo yli puolet viikkokilometreistä. Vauhdit ovat nousseet jonkin verran, mutta tärkeämpää on ollut se, että sykkeet pysyvät maltillisina. Aineenvaihdunnan parantumisen lisäksi kroppa saa herätä rauhassa ja kuormitus pysyy maltillisena, jotta tarvittaessa jaksaa juosta vielä iltapäivällä tai illalla uudestaan. Ja monesti olemme löytäneet itsemme juoksemasta useampana iltana aamutreenien päälle.

joonas_Laurila_aamujuoksu_1 joonas_Laurila_aamujuoksu_3

Ja kaikkein tärkein asia on ollut tietenkin se, että olemme päässeet juoksemaan yhdessä ja jakamaan fiksut ja ei niin fiksut ajatukset toistemme kanssa. Aamulenkeistä on tullut jo tapahtuma, jota odottaa illalla, kun viestittely aamun treenisuunnitelmista kiihtyy. Te ystävät olette syy, miksi aamulla treenaaminen on juuri niin siistiä.

En malta odottaa sitä fiilistä, kun päästään juoksemaan heti aamusta maradonat ja hihattomat päälle!

Miten omat aamutreenisi sujuvat? Onko aamu olennainen osa harjoitteluasi vai treenaatko mielummin illalla?

JoonasJoskus toivon, että minulla olisi kaksi tervettä jalkaa.

Tästä on jo kulunut aikaa, kun olen viimeksi päivittänyt juoksukuulumisia. Syy tähän ei ole siinä, että juoksun suhteen olisi ongelmia. Tilanne on oikeastaan täysin päinvastainen ja se on antanut uutta perspektiiviä omaan harjoitteluun.

Joskus toivon, että minulla olisi kaksi tervettä jalkaa.

Aloitin kovien harjoitusten tekemisen ehkä hieman liian aikaisin. Ei siinä, etteikö aerobinen kunto olis riittänyt, ongelmana oli vain leikatun jalan hermot sekä henkinen puoli. Yritin saavuttaa samaan aikaan liian montaa tavoitetta ja se alkoi kuormittaa liikaa harjoitusten ulkopuolella. Vaikeimpina aikoina mietin useampaan otteeseen ”Olisipa minulla kaksi tervettä jalkaa!”. Mietin millaisten ongelmien kanssa he, ketkä omistavat kaksi tervettä jalkaa painivat. Välillä ajattelen, että minun on pakko pystyä samaan kuin muutkin. Fakta on kuitenkin se, että en pysty siihen. En pysty esimerkiksi enää ikinä kävelemään paljain jaloin. En pysty juurikaan varaamaan kantapäälle ilman kenkää. Välillä se masentaa edelleen, mutta sitten muistan kuinka paljon olen myös saanut. Ilman syöpää en olisi tässä. Miksi siis valittaa?

Mitä oikeasti haluan tehdä?

Haluan vain juosta.

En muuta.

Joonas_laurila_juoksija_tuukka_koski

 

Kuva: Tuukka Koski // Koski Syväri

Tämä ohjenuorana olen taas pystynyt nauttimaan juoksemisesta taas entiseen malliin. Liika jännääminen ei ole mun juttu ja siksi olenkin keskittynyt fiilistelyyn. Jos välillä tuntuu siltä, että haluan juosta kovaa niin juoksen. Toisinaan taas lönköttelen niin hitaasti kuin huvittaa. Juoksu ei ole minulle huumetta. Se on jotain paljon suurempaa. Se on energiaa, jonka avulla jaksan suoriutua päivän muista askareista. Juoksu on hetki, jolloin saan olla tarvittaessa yksin omien ajatusteni kanssa ja toisinaan taas jakaa nautinnon ystävien kanssa. Juoksun avulla voin purkaa turhautumista tai juhlia kun olen iloinen.

Siksi kysyinkin itseltäni muutama viikko sitten, mikä juoksussa tekee minut onnellisimmaksi?

Kovat treenit tai muut äärimmäiset suoritukset? Kilpailut? Se, että pysyn terveenä ja saan juosta vuoden ympäri?

Kovat treenit nostavat kuntoa ja ohjelmallinen harjoittelu no muutenkin ollut aina itsestäänselvyys. Mutta niissä riski loukkaantumisesta on suurempi kuin fiiliksen mukaan juostessa. Olettaen että tietää rajansa. Kilpailut ovat monille harjoittelun suola ja itsekin pidän niistä, mutta ne eivät ole kuitenkaan syy miksi juoksen. Juoksen siksi, että minulla on vielä molemmat jalat. Jalat, jotka ovat vielä nyt paremmassa kunnossa kuin vuosiin. Juoksu antaa minulle niin paljon, että terveenä pysyminen ja juoksusta nauttiminen on kaiken a ja o.

strava_2016_1st_quarter_joonas_laurila

Olen juossut tänä vuonna jo lähes 1500 kilometriä. Se vain 800 kilometriä vähemmän kuin mitä juoksin viime vuonna yhteensä. Maaliskuussa meni useamman vuoden tauon jälkeen puhki 500km kuukausi ja sama tahti tuntuu jatkuvan myös huhtikuussa. Pyöräilyt ja juoksut yhteenlaskettuna olen pystynyt harjoittelemaan tasaisesti yli kymmenen tuntia viikossa aerobista ja reilun toisen mokoman olen viettänyt lihaskunnon ja kehonhuollon parissa. Yli 100 tuntia kuukaudessa ja se on mahtavaa.

joonas_laurila hanna_gullichsen

Elokuussa asiat tulevat muuttumaan, kun saamme perheeseen pari juoksijaa lisää. Minusta tulee isä ja sen myötä prioriteetit tulevat myös muuttumaan. Juoksureppu vaihtuu pikku hiljaa kantoreppuun. Mutta juoksu tulee edelleen olemaan se, joka toimii moottorina siellä taustalla. Sen kautta voin saada hetken omaa aikaa tai vastaavasti jossain vaiheessa laittaa toisen beibin kärryihin ja lähteä juoksemaan ja tulla tunnin päästä vaihtamaan toiseen kamuun. Minulle on aivan sama, haluavatko he vanhetessaan aloittaa juoksun. Riittää, että he tekevät sitä, mikä tekee heidät onnelliseksi. Niin minäkin olen tehnyt. Ja jos he haluavat aloittaa juoksemaan niin olen siinä auttamassa heitä.

Tästä vuodesta on tulossa todella hyvä ja vaikka muutokset välillä pelottavatkin on hyvä, että jotkut asiat säilyvät. Ja yksi niistä on juoksu.

joonas_ja_hanna_mikko_rasila