JoonasTilannekatsaus pyörän selästä

Alkuun pientä tilannepäivitystä. Tällä hetkellä tilanne on se, että juoksu on lähestulkoon pannassa. Saan juosta vain lyhyitä matkoja ja niitäkin mielellään vain silloin kun on ihan pakko. Siis ainakin tiistaihin asti, kun näen lääkäreitä seuraavan kerran ja kuulen lopullisen tuomion. Tällä hetkellä tilanne on se, että kuvista löytyi akillesjänteen kiinnityskohdasta jotain uutta verisuonistoa, joka painaa ilmeisesti hermoja ja tulehduttaa aluetta. Boston pitäisi kuulemma jättää väliin, mutta se nyt ei ole vaan yksikertaisesti vaihtoehto. Lähden sinne joka tapauksessa ja juoksen sen mukaan, mikä on päivän kunto. Niin.

Ainakin eilisen perusteella lähes täydellinen juoksutauko on ihan järkevä ajatus, koska illalla jalkaa kuumotteli jonkin verran ja päivän lenkki oli enemmän kuin kevyt. Onneksi aamulla jalka oli jo paljon parempi ja toisaalta osasyy illan kipuiluun saattoi olla jossain muussa kuin juoksussa. Puvunkengät eivät nimittäin olleet illalla ykkösjuttu akillesjänteen kannalta.

Viikon treenit ovat nyt pulkassa ja alkuviikon juoksujen lisäksi olen nyt siis keskittynyt fillarointiin ja sitä on luvassa lähiviikkoina entistä enemmän. Tein perjantaina viikon kovemman harjoituksen, joka oli juoksuohjelmassa 3km + 3x1600m + 3x1000m + 3x400m + 3km. Käänsin treenin fillarille niin, että tein 3×5:15min + 3×3:15min + 3×1:15min vedot sellaisella noin 350 watin teholla. En osaa sanoa, miten watit kääntyvät tarkasti juoksun harjoitusvaikutukseksi, mutta ainakin treeni tuntui jaloissa ja fiilikset nousivat onnistuneen harjoituksen jälkeen!

joonas laurila movescount

Tänään ohjelmassa oli kevyt pitkä treeni ja tein sen näin kauniin päivän kunniaksi sisällä fillarin selässä. Fiksillä tuulta päin ja kohti pohjoista! Muutamaan otteeseen toivoin, että olisin saanut muutaman lisävaihteen, mutta sainpahan aikaiseksi kunnon treenin. Kello pysähtyi toviksi, mutta mitattua matkaa tuli 65 kilsaa ja keskivauhdiksi 27,1km/h eli ei pöllömmin yhdellä vaihteella. Olen tyytyväinen.

movescount reitti joonas laurila

fillari

Treenien kääntäminen fillarille on yksi tapa pitää motivaatiota ja kuntoa yllä, vaikka juoksu on pannassa. Toinen suuri energianlähde tällä viikolla on ollut se, että olen päässyt vetämään useammat tekniikkavalmennukset ja pitkästä aikaa myös ihan vaan juttelemaan juoksusta ihmisten kanssa. Olimme eilen Jarnon, Lauran ja Tuukan kanssa Stockmannilla Liikkelle2014! -juoksutapahtumassa jeesailemassa kenkävalintojen ja juoksun kanssa ja järkättiin vielä yhteislenkki siihen päälle.

Olen niin iloinen, että Stockmann lähti mukaan yhteislenkkiin, koska näitä kaupoista lähteviä lenkkejä nyt on vaan Suomassa edelleenkin aivan liian vähän. Ulkomailla näihin lenkkeihin törmää nykyään koko ajan ja se tuntuu olevan pikemminkin normi varsinkin juoksuun erikoistuneissa kaupoissa. Eli lisää näitä kiitos!! Olemme pelipaikoilla myös ensi viikolla eli jos kiinnostaa lähteä mukaan juoksemaan niin lenkki alkaa taas 1600 Stockmannin urheiluosastolta. Ja saa tulla muutenkin nykimään hihasta, jos kiinnostaa turista juoksusta tai juoksukengistä.

Viikkoon on siis mahtunut niin hyviä kuin huonoja asioita ja ikävistä asioista huolimatta viikko jäi kuitenkin reilusta plussa puolelle. Huomenna palauttelen kroppaa ja valmistaudun tiistain lääkärikäyntiin, jonka jälkeen olen taas astetta viisaampi. Toivottavasti se erikoislääkäri osaisi sanoa hieman tarkemmin, mistä tässä oikein on kyse, koska tällä hetkellä olen vielä hieman epätietoinen siitä, mikä jalassa on tosiasiassa vikana. Mietitään sitten tarkemmin.

JoonasMitä tehdä, kun loukkaantuu 4 viikkoa ennen kisaa?

Monet urheijat ja harrasteurheilijat ovat törmänneet tähän esteeseen ja nyt tämä pohdinta on edessä nyt myös itselläni. Kävin eilen lääkärissä, koska vasemman jalan akillesjänteen kiinnityskohta alkoi kipuilla niin, että juoksu alkoi sattua kovemmissa vauhdeissa. Se oli jo oireillut tovin, mutta kivut olivat kuitenkin lähteneet aina about kilometrin lämmittelyn jälkeen. Viime viikko oli jo hieman rikkonainen ja eilen kipu alkoi kuitenkin häiritsemään niin paljon, että päätin varata ajan lääkäriin. Lääkäri ei lähtenyt sen kummemmin arvailemaan, mikä jalkaa voisi vaivata, vaan passitti minut täksi päiväksi kuvauksiin. Kuvauksissa oli tarkoitus selvittää se, mikä jänteessä tai sen lähettyvillä vaivaa. Tulokset ultrasta saan huomenna eli siihen asti on vielä jännitettävää. Sen verran sain kuitenkin puristettua tietoa, että kyse ei ole ainakaan repeämästä. Toinen hyvä merkki oli se, että lääkärit eivät halunneet laittaa kortisonia. Todella hyvä uutinen!!

Mutta mikä siis nyt eteen, jos huomenna tulee osittainen tai totaalinen juoskukielto? Aikaa kisaan on alle 30 päivää ja ainakin kovat treenit sekä pitkät treenit ovat nyt pois agendalta. Sen tiedän jo ilman lausuntoakin. Nyt ei ole kuitenkaan aika alkaa murehtimaan, on vain treenattava niin kuin se on tässä tilanteessa mahdollista. Ja minulle tämä tarkoittaa fillarointia, vesijuoksua sekä muuta oheisharjoittelua. Käytännön tasolla tämä tarkoittaa sitä, että valtaosa harjoituksista siirtyy pyörälle ja juoksen vain todella kevyitä lenkkejä juoksuasennon ylläpitämiseksi. Myös vesijuoksu on hyvää harjoitusta juoksuasennon ja liikeratojen ylläpitoon. Jalkavamma ei tietenkään estä yläkropan ja keskivartalon kestävyyden parantamista eli nyt voin tehdä näitäkin hieman normaalia enemmän. Nämä treenit eivät tietenkään korvaa täysin juoksua, mutta ne ovat silti paljon enemmän kuin ei mitään. Kirjoittelen loppuviikosta lisää siitä, miten ratkaisin tämän viikon avainharjoitukset jollain muulla tavalla kuin juosten.

Loukkaantumiset ovat aina ikävä asia, mutta kun sellainen on tapahtunut, ei murehtimisesta ole oikein enää hyötyä. On parempi vain hyväksyä tosiasiat ja mukautua vallitsevaan tilanteeseen. Masentumisesta ei ole mitään hyötyä, vaan fokus kannattaa mielummin siirtää kohti parantumista sekä korvaavia harjoituksia. Tämä saattaa pitkässä juoksussa tehdä jopa ihan hyvää, ja omassa tapauksessa kausi on vasta alussa ja päätavoite siintää vasta kaukana syksyllä Berliinin kaduilla.

JoonasFlunssa se jaksaa vaivaa

Eli koko viikko on ollut aikamoista säätöä juoksun suhteen.

Alkuviikon ajan näytti vielä siltä, että väistin flunssaluodin, mutta pikku lepo ei sitten riittänytkään ja torstai sekä perjantai meni ihan levossa. Viikon juoksusaldoksi jäi lopulta köyhä vajaa 50km, koska tänään aamulla olin vielä sen verran tukossa, että katsoin viisaimmaksi mennä vain polkemaan sisälle. Hieman yllättäen tästä harjoituksesta tulikin viikon paras, koska fillaroin lopulta 90 kilometriä ja päälle tein vielä hieman crossaria. Tätä enempää en aio kuitenkaan tätä viikkoa pohtia, haluan unohtaa tämän mahdollisimman pian ja keskittyä seuraavaan viikkoon.

Huomenna juoksen volyymipohjaisen treenin kevyttä lönköttely niin, että juoksen ensin pohjille reilun tunnin ennen adidasheimon treenejä eli tavoitteena on saada sellainen mukava 25 kilometriä mittariin. Heimolla on luvassa aina niin mukava 15min lämpöä + 3x2km + 15min. Tiistaina juoksen todennäköisesti aamulla yhden reippaamman ja illalla palauttavan treenin ennen keskiviikon laatuharjoitusta, joka on seuraavanlainen:

3km kevyttä + 3x(1600m intervalleja 1min palautuksella) + 3x(1000m intervalleja 2min palautuksella) + 3x(400m toistoja 3min palautuksella) + 3km palautusta

Toinen vaihtoehto on se, että juoksen tämän treenin tiistaiaamuna ja palauttelen illalla, jolloin keskiviikko olisi kevyt päivä. Silloin voisin juosta torstaina taas hieman reippaammin hieman pidemmän PK:n ja perjantaina pitkän lenkin, joka on joka tältä viikolta väliin jäänyt 3km + 6kmTempo + 16km kevyttä + 6kmTempo + 3km kevyttä tai 36km kevyttä. Katsotaan kuitenkin ensin, miten alkuviikon treenit sujuvat ja että onko flunssa lähtenyt vai ei ja mietitään sitten loppuviikkoa.

Viikonloppu on tarkoitus ottaa aika iisisti. Lauantaina teen aamulla varmaankin kevyen avaavan treenin ja päivällä lähden todennäköisesti juoksemaan Stockmannilta, missä olen Jarnon ja Lauran kanssa Stockan juoksutapahtumassa adidaksen osastolla. Tästä tapahtumasta sekä sen aikana on mahdollisesti tapahtuvasta juoksulenkistä on luvassa lisää infoa ensi viikon alussa. Niin ja sunnuntaina sitten lepään. Ja nyt pitää mennä venyttelemään.

Mukavaa viikonalkua!

JoonasVolyymiviikko

Viime viikko oli volyymiltaan tämän kevään toistaiseksi kovin viikko. Juoksin yhteensä noin 136 kilsaa, josta valtaosa tuli kevyistä lenkeistä. Alkuviikko meni vielä hyvin sujuneista GoExpo -messuista toipuessa, minkä takia pidin vauhdit alhaalla aina torstaihin asti, milloin juoksin hieman reippaammin lenkin paikkojen avaamiseksi. Viikon avainharjoituksina olivat perjantaina tehty tempoharjoitus matolla sekä eilinen pitkä lenkki.

movescount

Volyymin puolesta viikko meni putkeen ja yllätyin siitä, miten hyvältä jalat tuntuivat läpi koko viikon. Torstain reipas lenkki avasi paikat ja antoi voimaa perjantaiaamun tempotreeniin, joka sujui todella hyvin. Juoksin matolla reilut 27 kilsaa seuraavasti:

  • 3km lämpöä
  • 8kmTempo@3:47min/km (1,5°:een kulmalla) + 5min kevyttä
  • 6kmTempo@3:39min/km (1,0°:een kulmalla) + 4min kevyttä
  • 4kmTempo@3:47min/km (0,5°:een kulmalla) + 3min kevyttä
  • 2kmTempo@3:38min/km (0,5°:een kulmalla) + 2min kevyttä
  • 1km Tempo@3:17min/km + palautus

Alunperin suunnitelmissa oli juosta toiseksi viimeinen veto 3:n kilometrin mittaisena ja viimein 1,5:n kilometrin, mutta päätin olla itselleni armollinen ja kevensin hieman harjoitusta, koska tiesin, että viikosta on tulossa aika rankka. Treeni meni muuten ihan loistavasti, mutta Ambit temppuili hieman ensimmäisen ja kolmannen vedon alussa. Se ei kuitenkaan pilannut harjoitusta, vaan fiilikset olivat mitä parraimmat treenin jälkeen. Myös jalat tuntuivat jopa poikkeuksellisen hyviltä, vaikka olisin voinut ennen treeniä vannoa, että ne olisivat olleet aivat loppu.

arcticsportaddicts

Testailin palautukseen ensimmäistä kertaa uutta Northforcen endurance palaria, joka toimi hyvin. Maku oli kohdillaan ja ravintoarvotkin varsin passelit kestävyysurheiluun. Ja ehdotonta plussaa tuote saa siitä, että treenin jälkeen ei tullut jättimäisiä proteiiniröyhtäisyjä ja mahakin kesti palarin hyvin eli myös palari myös imeytyi hyvin! Jatketaan kuitenkin testäjä vielä useampi viikko ennen kuin perusteellisempaa analyysiä.

endurance palautusjuoma

Viikon toinen kovempi harjoitus oli eilinen pitkä lenkki, jonka piti alunperin olla seuraavanlainen:

  • 12km kevyttä
  • 12km kisavauhtia
  • 1,5km tempo
  • 6km kisavauhtia
  • 1,5km tempo
  • 1,5km kisavauhtia
  • palautus

Jostain syystä lähdin kuitenkin sooloilemaan ja vielä liian pian brunssin jälkeen, minkä seurauksena harjoitus meni täysin pilalle. Juoksin 3:n kilometrin lämmön fiiliksellä ja koska meno tuntui niin hyvältä, päätin lähteä samantien kovempaa vauhtia. Ei niin järkevä ratkaisu…

Juoksin ensimmäiset 15 kilometriä käytännössä jatkuvaan vastatuuleen noin 4:00min/km ja täysi maha johti pian siihen tilanteeseen, että se alkoi kramppaamaan oikein huolella. Ja koska en ollut eilen penaalin terävin kynä, ajattelin, että ehkä ne krampit jossain välissä loppuvat ja nostin vauhtia seuraavaan pätkään. Vielä tyhmempää. Reilun 8:n kilometrin jälkeen olin niin loppu, että treeni oli pakko jättää siihen ja hölkötellä loput kolme kilometriä himaan. Tästä sekoilusta en voi syyttää ketään muuta kuin itseäni. Mitäs menin syömään liikaa.

Jotain positiivista tässäkin treenissä oli. Nimittäin juoksuaskel. Krampeista huolimatta askel tuntui todella kevyeltä ja rennolta. Juoksu rullasi todella hyvin ja se antaa uskoa tämän viikon avainharjoituksiin. Sain pidettyä askeleen tarpeeksi tiheänä, joka saattoi helpottaa krampeissa juoksemista. Mene ja tiedä, ei mikään paras fiilis treenin jälkeen, mutta pakko pitää homma positiivisena ja löytää sen kautta taas motivaatio. Alla vielä vauhtiosuus lenkistä.

movescount

Tämän viikon keskeiset treenit ovat keskiviikon intervalliharjoitus sekä viikonlopun tempopitkis, joka on sama kuin muutama viikko sitten eli 3km + 6kmTempo +16km + 6kmTempo + 3km. Viikon intervallitreeni on taas muotoa:

  • 3-4km kevyttä
  • 6x1000m intervallit (2min hölkkäpalautus)
  • 4x400m toistot (3min hölkkäpalautus)
  • 3-4km kevyttä

Tonnit on tarkoitus juosta alle 3:30:n ja neljäsataset taas alle 1:15:sta. Ei siis mikään mahdoton treeni, enemmänkin sellaista liikeradat ja hermotus kuntoon meininkiä. Muuten luvassa onkin vain peruskestävyyttä ja varmaan yksi hieman reippaampi treeni ja toivon mukaan kilometrit nousisivat taas sinne reippaasti päälle 100:n kilometrin.

Kävin tänään juoksemassa veikan kanssa kevyen kympin ja jalat tuntuivat varsin hyviltä eli huomenna juoksen varmaan sekä aamulla että illalla kevyttä. Aamulla hieman reippaammin ja illalla jotain kevyttä palauttelua.

Tästä tulee hyvä viikko!

JoonasViime viikon yhteenveto

Viime viikko sujui treenien suhteen aika kivasti. Kyseessä oli hieman kevyempi viikko eli viikon laatuharjoitus oli 12km VK-kova ja pitkä lenkkikin oli kevyt, mutta koko treenikauden pisin. Keskiviikkoaamun vauhtikestävyys tuntui hieman tukkoiselta, mutta sujui kuitenkin mukavasti 3:41min/km vauhdeilla. Juoksin edeltävänä päivänä reippaan kympin 3:52min/km vauhdeilla, kun tuntui niin kivalta juosta ja tämä vei hieman tehoja keskiviikon treenistä. Tämä ei kuitenkaan haitannut, koska keskiviikonkin veto meni niin hyvin. Juoksin samana iltana vielä adidasheimon kanssa kiihtyvän treenin, joka toimi täydellisesti palauttavana treeninä ja näin päivän volyymiksi tuli hieman vahingossa lähes 30km ja torstai menikin palautellessa ja paikkoja avatessa.

joonas laurila

3km + 12kmVK kova + 3km

ISPO:sta viisastuneena juoksin viikon pitkän perjantaiaamuna, jotta GoExpo-messut eivät vaikuttaisi suoritukseen.  Tuulisessa säässä juostu pitkä sujui aika kivasti eikä tuuli päässyt häiritsemään liikaa, vaikka juoksinkin puolet matkasta vastatuuleen. Viime vuonna juoksin vastaavan harjoituksen vajaan viiden minuutin keskivauhdeilla, mikä ei sinänsä oli verrannollinen, koska juoksin sen porukassa ja osissa, mutta olen silti tyytyväinen tämän vuoden suoritukseen. Varsinkin tekniikan suhteen treeni tuntui aivan järjettömän hyvältä. Asento pysyi hyvin kasassa ja kroppa tuntui treenin jälkeen todella hyvältä!

joonas laurila

36km kevyttä

Viikon kilometrit jäivät osittain GoExpon aiheuttaman rasituksen takia alle satasen, mutta se ei haittaa, koska nyt sain ladattua akut täyteen ja olen valmis aloittamaan marathonohjelmani viimeisen vaiheen, joka kestää 6 viikkoa. Juoksu alkaa siis vihdoinkin kulkea ja ohjelma etenee suunnitelmien mukaan. Olen nyt juossut viimeisen 30:n päivän sisään vajaat 470 kilometriä eli volyymi alkaa kasvamaan.

Tämän viikon avaintreenit ovat huomenna tai ylihuomenna ohjelmassa oleva tempotreeni (3km + 8kmTempo + 5min kevyttä + 6kmTempo + 4min kevyttä + 4km Tempo + 3km kevyttä + 3kmTempo + 2min kevyttä + 1,5kmTempo + 3km) sekä viikonlopun pitkä (12km Easy + 12km Marathon pace + 1,5km Tempo + 6km Marathon pace + 1,5km Tempo +1,6km Marathon pace + recovery jog) eli nyt alkaa olla jo treenitkin tosi kovia. Luonnollisestikin tämä jännittää, mutta se on normaalia. Pakko vaan hoitaa treenit kunnialla kotiin ja keskittyä tekemiseen ja ennen kaikkea palautumiseen niin hyvä tulee.

Screen Shot 2014-03-11 at 21.26.31

Muutaman päivän sisään on myös luvassa hieman ajatuksia viime viikonlopun GoExpo-messuista, nyt on pakko alkaa venyttelemään, että paikat ovat huomenna auki omia ja adidasheimon avoimia treenejä varten.