JoonasTukholmassa testataan myös monia uusia tuotteita

Enää muutaman tunti ja sitten pitääkin jo olla kentällä.

Kamat on luonnollisesti vielä osittain pakkaamatta, mutta onhan tässä vielä aikaa. Vaikka tapanani onkin varautua kaikkeen tuli kuitenkin (taas) yllätyksenä kuinka paljon sitä voikaan raahata tavaraa mukaan viikonlopun kisamatkalle. Osasyy tähän on se, että haluamme testata koko viikonlopun aikana erilaisia tuotteita sekä palautumisvaihtoja. Niinpä otin mukaan vähän kaikenlaista tavaraa, mitä tulemme testaamaan sekä kisassa, että kisan jälkeen. Tarttuipa mukaan muutama uusi geelikin, mutta näiden testaamisesta en ole vielä ihan varma, koska marathon ei välttämättä ole se paikka, jossa näitä kannattaa testata ensi kerran…

Itse kisassa testiin pääsevät adidaksen adizero adios boostit sekä todennäköisesti 2XU:n pohjekompressiot ja viimeisimpänä lisänä ovat hiertymistä ja rakkoja estävät BodyGlide -tuotteet, joita saimme Fysiomyynniltä testiin. Tuotteesta en osaa sanoa vielä mitään, mutta laitetaan maran aikana testiin. Vaikuttaa kuitenkin sitä, että geelinä tai stickinä saatava tuote voisi olla hieman helpompi kuin vaseliini… Huhun mukaan näitä olisi saatavana marathonristeilyltä, jos satutte matkustamaan sitä kautta ja koette tällaiselle tarvetta.

hierymät rakot

Saimme samassa setissä vielä hieman laajempaan testiin lisää SPIbeltejä ja nämä tulevat myös pääsemaan maran aikana testiin ASA:n juoksutiimiläisille niin saadaan vielä hieman laajempaa käyttökokemusta tuotteesta!

tavaravyö

Kisan jälkeen testattavista kamoista kirjoittelen myöhemmin lisää, kun olen saanut kisan kunnialla pois alta. Nyt on pakko saada kamat kasaan, jotta ehdin ajoissa kentälle! Kirjoitellaan sitten Tukholmasta lisää!

Joonas”Mässäily” alkakoon!

Tyhjennystreenit ovat nyt siis ohi ja tankkaus on jo hyvässä vauhdissa.

Hain eilen fiilistä Eläintarhan kentältä ja tein siellä iltatreeniksi hieman reippaamman 6km pyrähdyksen ja päälle 5x vajaan 300m vetoja sekä pari kilsaa kevyttä päälle. Treenin päälle vedin vain pienen palarin ja aamulla tyhjällä mahalla ja suoraan sängystä 11 kilometrin kevyen aamutreenin. Näillä treeneillä ja syömisen himmaamisella sain poltettua kropasta hiilarit pois ja nyt keho ottaa paremmin vastaan aamutreenin jälkeen alkaneen tankkauksen. Kuten taisin jo aiemmin mainita, olen tehnyt vastaavanlaisen tyhjennysharjoituksen ennen aiempia marathoneja ja homma on ainakin silloin toiminut hyvin, joten miksi muuttaa toimivaa konseptia.

Sen verran olen viisastunut aiemmista tankkauksista, että pyrin nykyään hoitamaan tankkauksen niin, että säästyisin ylenpalttiselta turpoamiselta, koska se tekee fyysisen olemassaolon varsin tukalaksi. Nimimerkki kokemusta on. Siksi osa hiilareista tulee esimerkiksi Squeezyn Energy Fruit Gumeista. Löysin tuotteen muutama vuosi sitten ja nyt siitä on tullut erottamaton osa tankkausta. 72 grammaa hiilareita (joista 18gr sokereita) 100 grammassa ja päälle vielä 8,4 grammaa proteiinia. Aika kiva setti ja tosi mukavassa muodossa. Tämä ainakin vähentää jonkin verran turpoamista.

Energy gum

Muutenkin ajattelin hoitaa tankkauksen oikeasti aika maltillisesti eli tänään syön vielä reilusti enemmän hiilareita ja vähennän määrää heti huomisesta lähtien. Yhden Berliininmunkin ”joudun” kuitenkin tänään syömään, koska olen luvannut sellaiset koko ASA:n juoksutiimille, loistavasti hoidetusta treenikaudesta ja se lupaus on pidettävä!

Huomenna on luvassa täyttä lepoa ja perjantaina lyhyt avaava harjoitus ja kehonhuoltoa. Kaikki mahdollinen tankkausta lukuunottamatta on siis tehty ja nyt alkaa henkinen keskittyminen itse suoritukseen, jotta lauantaina kaikki menee nappiin…

JoonasViimeinen treeni

Se oli sitten siinä.

Viime vuoden loppupuolella aloitetusta kuntoutuksesta lähtenyt treenikausi on nyt pulkassa ja jäljellä on enää viimeisen viikon valmistelut Tukholman marathonia.

Tein eilen viimeisen pitkän lenkin, joka oli samalla viimeinen kovempi harjoitus. Kolmen kilometrin lämmön jälkeen tein 3x3000m tempopätkät noin 2 minuutin palautuksilla ja päälle juoksin vajaat 14 kilometriä kevyttä. Kova tuuli teki vedoista huomattavasti rankemmat viime torstaina radalla tehtyihin verrattuna ja tämä näkyi myös ajoissa. Ajat (10:59 / 11:03 / 11:10) olivat heikommat kuin torstaina ja laskeva käyrä kertoo myös siitä, että rasitus oli aika kova, varsinkin viimeisessä vedossa, koska siinä oli kovin vastatuuli.  Keskivauhdiksi koko treenille muodostui 4:17min/km ja keskisykkeeksi 150bpm eli saavutin tavoitteena olleen kolmen tunnin keskivauhdin. Paikat tuntuivat todella hyviltä ja samoin juoksuasento. Tähän syy löytyy varmasti lauantain pitkästä parin tunnin kehonhuoltosessiosta, joka avasi paikat äärimmäisen hyvin!

Eilisellä lenkillä vahvistui myös se, että tulen juoksemaan Tukholmassa adidaksen adizero adios boosteilla. Vaikka kenkä on tiukka, se toimi moitteettomasti pitkällä lenkillä!

movescount laps

Nyt olisi sitten kaikki mahdollinen tehty Tukholmaa ajatellen ja jäljellä on enää viimeisen viikon valmistelut tyhjennyksineen ja tankkauksineen.

Tänään käyn mahdollisesti illalla kevyellä hölkkälenkillä ja palauttelen paikkoja. Huomenna aloitan energiavarastojen tyhjentämisen myöhään illalla tehtävällä harjoituksella. Juoksen noin 8-10km reipasta ja päälle teen 5×300 rentoja vetoja. Treenin jälkeen en syö enää kiinteää ruokaa, vaan pelkän palarin. Keskiviikkoaamuna teen noin 12 kilometrin kevyen lenkin tyhjällä mahalla, jotta kaikki energiavarastot ovat tyhjänä ja valmiina ottamaan tankkauksen vastaan. Varsinainen tankkaus kestää keskiviikosta perjantaihin, tosin perjantain tankkaus on jo kevyempi kahteen aiempaan päivään verrattuna. En tiedä miten muut tämän hoitavat, mutta edelläkuvattu metodi on toiminut ainakin itselläni hyvin aiempien maratonien yhteydessä.

Torstai tulee olemaan joko täysin juoksuvapaa tai kevyt päivä ja perjantaina teen avaavan juoksuharjoituksen Tukholmassa ja päälle kunnon ravistelut.

Näillä eväillä pitäisi sitten hoitaa homma Tukholmassa kotiin ja juosta rennosti aika, joka oikeuttaisi Bostoniin ensi vuonna.

Katsotaan miten käy, mutta kehon puolesta kaikki näyttää tällä hetkellä todella hyvältä. Ainoa asia, joka hieman mietityttää on Tukholman sää. Tarkkaa tietoa lauantain säästä on vielä mahdotonta sanoa, mutta eilen se näytti vielä +24 ja puolipilvistä, joka on liian lämmin ainakin omaan makuun, koska se pakottaa juomaan tavallista enemmän. Toiveena olisi, että lämpötila pyörisi siinä +16-18°C ja että olisi puolipilvistä ja suhteellisen tuuletonta. Päivän sään mukaan kuitenkin mennään ja vauhdit suhteutetaan sen mukaan.

Mukavaa viikonalkua!

JoonasViikko H-hetkeen

Kylläpä viimeiset viikot ovat menneet nopeasti! Viikon päästä tähään aikaan olen jo Tukholmassa Arctic Sport Addictsin juoksutiimin kanssa valmistautumassa Tukholman marathoniin. Yhdeksän kuukauden kovan harjoittelun jälkeen kaikki kulminoituu tähän tapahtumaan ja uskon, että kaikki maran juoksevat Juoksutiimiläiset tulevat suoritumaan urakasta todella hyvin!

Kello tosiaan tikittää ja treeniohjelmassakin kevennykset ovat jo täydessä vauhdissa. Juoksin eilen rennot kolmitonniset Eltsun kentällä ja meno tuntui todella hyvältä. Testasimme samalla Jarnon kanssa Lactate Scout – laktaattimittaria vetojen välillä ja ainakin tuloksista päätellen kolmetonniset menivät juuri oikeilla vauhdeilla, koska maitohapot pysyivät aikalailla samalla tasolla joka vedon jälkeen (7.8-8.2). Juoksin pätkät aikoihin 11:04 (avg hr158) / 11:00 (avg hr160) /10:57 (avg hr163). Laktaattien, sykkeiden ja ennenkaikkea tuntemusten mukaan olisin voinut juosta vielä muutaman kolmetonnisen samoilla vauhdeilla. Ohjelmassa oli kuitenkin vain kolme ja sillä mennään. Tärkeintä oli pitää juoksu rentona ja se onnistui. Treenin jälkeen vedin vielä dynaamiset venyttelyt ja päälle vielä kevyen hieronnan ja nyt paikat tuntuvat todella hyviltä.

Pääsin eilen myös ottamaan ensityypit adidaksen syksyllä markkinoille tulevasta adizero adios boostista ja ainakin ensimmäisen testin jälkeen kenkä tuntui aivan älyttömän hyvältä. Se on kapeampi, matalampi ja selkeästi kevyempi kuin energy tai adistar boostit ja voipi hyvin olla, että juoksen sillä myös Tukholmassa niin tuleepa testattua se kisassakin.

juoksukengät

Tänään on luvassa todella kevyttä palauttelua ja huomenna kevyttä sekä kehonhuoltoa Corella. Sunnuntaina on ohjelmassa viimeinen kovempi treeni eli 3kmL + 3x3000m + 8-12km kevyttä ja sitten alkaakin viimeisen viikon valmistelut, joista lisää sunnuntaina tai maanantaina.

Hyvää viikonloppua!

JoonasPäivän laite: The Voyager juoksumatto

Monet varmasti miettivät näin sateisena päivänä juoksutreenien siirtämistä sisällä ”turvallisiin” olosuhteisiin. Ongelmaksi tässä muodostuu vain se, että ulkonajuoksemisessa saavutettavat edut, kuten maiseman vaihtuminen jäävät puuttumaan, mikä tekee harjoittelusta tylsää.

Voyager juoksumatto

Siksi päivän laitteeksi valikoituikin Il-Seop Yoonin suunnittelema juoksumatto, The Voyager. Yoonin suunnittelemalla, hieman oravanpyörää muistuttavalla, matolla voit päästä pois sisätiloista, koska siinä on suuri näyttö, mihin juoksija voi valita juoksureittinsä.  Laitteella voi myös kilpailla kavereita vastaan sekä yhdistää erilaisiin peleihin. Laskeeko tämä sitten kynnystä juoksemiseen? Mene ja tiedä, mutta kyllä sitä itse voisi valita valtavan näytön, jossa maisemat vaihtuvat.

Voyager juoksumatto näytöt

Vaikuttaa hieman siltä, että matto on suunnattu hieman enemmän mukavuudenhaluisille kotonatreenaajille kuin tosijuoksijoille, mutta täytyy myöntää, että kyllä sitä itsekin välillä kaipaisi inspiraatiota sisäharjoitteluun, esimerkiksi talvikaudella. Oravanpyörä näyttää myös siltä, että se ei tule olemaan halpa hankinta ja tulevaisuudessa se tuskin ilmestyy yleisille punttisaleille. Hauskannäköinen värkki kuitenkin.

Voyager juoksumatto ominaisuudet Voyager juoksumatto kauko-ohjain Voyager juoksumatto 2

 

Kuvat: Yankodesign