JoonasUrbanears Medis

Musiikin kuuntemisesta juoksun aikana voidaan olla montaa mieltä, koska sen vaikutukset voivat olla hyvin monenlaisia. Tutkimusten mukaan musiikin avulla on mahdollista yksinkertaisesti juosta kovempaa, koska musiikin tempo ja sen luoma fiilis auttavat juoksijaa parempaan suoritukseen. Toisaalta taas liian kovalla soiva musiikki voi pahimmillaan sotkea juoksijan tasapainoaistia, mikä ei tietenkään ole positiivinen asia. Toinen ongelma voi taas olla se, että kuulokkeet eivät pysy korvissa, minkä takia niiden asennon korjaamiseen kuluu turhaa aikaa. Tämä taas vie huomion pois itse juoksusta. Itse kuuntelen juostessa musiikkia suhteellisen harvoin ja enemmänkin helpoissa peruskestävyystreeneissä ja tasavauhtisilla kevyillä pitkillä lenkeillä. Kovissa vedoissa tai tempoharjoittelussa musiikki on ollut enemmänkin häiritsevä tekijä, koska minulla ei ole ollut kuulokkeita, jotka olisivat pysyneet päässä kunnolla. Jos kevyillä lenkeillä aavistuksen rauhallinen musiikki pitää homman tarpeeksi kevyenä niin kovemmissa harjoituksissa nopeampitempoinen musiikka voisi olla hyödyksi myös minulle. Varsinkin viimeiset vedot ja tempojen loppupätkät voisivat sujua helpommin, jos musiikkia löytyisi tueksi. Nyt tähän onglmaan saattoi tulla ratkaisu.

Urbanears on skandinaavinen kollektiivi, jonka ideologia lähtee siitä, että kuulokkeet ovat paitsi erittäin hienon näköisiä myös sellaisia, että niitä on mukava käyttää ja että ne tuntuvat kuin yhdeltä vaatekappaleelta. He eivät ole myöskään unohtaneet tärkeintä eli musiikkia ja sen laatua. Urbanearsilla on kokoelmassaan neljät erilaiset kuulokkeet, ja tässä artikkelissa keskityn niistä Medis -malliin, jotka ovat suunniteltu nimenomaan urheilijoita varten.

Urbanears Medis tarjoaa ennenkokemattoman kokemuksen sekä ergonomiasta että toiminnallisuudesta. Patentoitu EarClick ratkaisu neljällä eri koolla (ks. ylläolevat kuvat) varmistaa kahden tukipisteen kautta sen, että kuuloke ei liiku korvassa. Samalla tämä vähentää painetta korvissa, koska se jakautuu tasaisemmin. Mielenkiintoisin innovaatio Mediksissä on mielestäni se, että tekijät ovat ottaneet huomioon tasapainon tärkeyden urheilussa. Kuulokkeet eivät tunkeudu korvakäytävään, minkä takia häiriöitä tasapainossa ei pääse tapahtumaan. Täytyy sanoa, että itse olin jo tässä vaiheessa myyty. Nämä on pakko saada! Kuulokkeet ovat myös suunniteltu mobiililaitteita varten eli myös handsfree löytyy. Piuha on päällystetty kankaalla, mikä on mielestäni erinomainen lisä, koska pelkkä muovinen piuha ei kovassa käytössä kestä kauaa. Kaiken tämän lisäksi tuotteelle on luvassa vuoden takuu. Tässä vielä video tuotteesta:

 

Kuvat: urbanears.com

Video: Urbanears/youtube

JoonasTalvijuoksu

Talvella juokseminen eroaa kesällä juoksemisesta hyvin paljon. Kylmyys, pimeys, lumi ja jää asettavat juoksijoille erilaisia haasteita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö talvella juoksemisesta voisi nauttia. Itse nautin talvella juoksemisesta usein jopa enemmän kuin kesällä juoksemisesta. Tärkeintä talvella juoksemisessa ovat varusteet sekä huolellinen lämmittely ennen lenkkiä. Myös juoksuvauhti on syytä mukauttaa aina vallitsevien olosuhteiden mukaan.

Varusteista juoksukengät ovat luonnollisesti tärkeimmät. Itse olen juossut jo pitkään kesäkengillä läpi vuoden, mutta tänä talvena on tarkoitus testata useampia erilaisia nastakenkiä, koska tarkoituksena on tehdä myös kovia harjoituksia ulkosalla. Myös maastojuoksukengät ovat fiksu vaihtoehto. Nastakenkien käyttö kannattaa aloittaa varoen, koska ne voivat aiheuttaa kiputiloja tavallista paremman pidon vuoksi. Vedenpitävyys ja kalvotus pitävät tuulen ja kosteuden poissa.

Vaatteiden suhteen kannattaa valita värikästä päälle (e. heijastinliivi) ja muutenkin juosta valaistuilla reiteillä, koska pimeään aikaan juostessa riski jäädä esimerkiksi auton alle kasvaa huomattavasti. Vaatteiden kannattaa olla sellaisia, että ne siirtävät hikeä tehokkaasti pois iholta kohti ulkoilmaa. Hikoilua tapahtuu myös viileässä säässä, mikä johtaa siihen, että myös kehosta poistuu myös paljon lämpöä. Siksi kerrospukeutuminen kannattaa suosia niin, että ensimmäinen kerros siirtää hikeä pois iholta, toinen säätelee lämpötilaa ja ulkokerros taas suojaa säätä vastaan.

Lihakset ja jänteet ovat jäykempiä kylmällä ilmalla, minkä takia lämmittelyn merkitys onkin hyvin suuri. Keho on syytä lämmitellä tavallista huolellisemmin varsinkin, jos teet esimerkiksi vetoharjoituksia. Vastaavasti palauttelu lenkin jälkeen kannattaa todella kylmällä ilmalla jättää hieman lyhyemmäksi, jotta pääsee nopeasti lämpimään. Juoksuvauhti kannattaa aina sopeuttaa vallitseviin olosuhteisiin, minkä takia talven juoksuohjelma kannattaakin tehdä suhteellisen joustavaksi. Juoksutekniikan suhteen kannattaa pyrkiä rentouteen, koska turha jännittäminen ja varominen voi helposti johtaa erilaisiin rasitusvammoihin.

Talvella kannatta myös suosia vaihtoehtoisia harjoitusmuotoja, kuten hiihtoa tai spinningiä. Myös sisähallien juoksuradat tai juoksumatot ovat hyviä vaihtoehtoja, varsinkin kovien harjoitusten tekemiseen. Voimaharjoitteluun talvi on parasta aikaa, koska silloin voi rauhassa rakentaa voimaa kesän kisoja varten.

Itse pyrin yhdistämään talvella tehtyjen matkojen yhteyteen juoksuharjoittelua, koska usein matkat suuntautuvat lämpimämpiin maihin ja olosuhteet ovat paremmat. Siksi matkoihin voikin rakentaa ihan oman ohjelman, hieman tiukemman ohjelman, jos matkakumppaneilla ei ole tähän mitään sanottavaa.

Joonas

 

JoonasHelsingin Urheiluhieronta – Jotain mukavuusalueen ulkopuolelta.

 

Urheiluhieronta on perinteisesti nähty kirosanana tai hankalana tienä tuottavaan bisnekseen. Osasyy tähän on se, että urheilijoiden vamman vaativat usein enemmän kuin yhden hierontakäynnin, minkä takia oikeanlaisen hoitosuunnitelman rakentaminen on kaiken A ja O. Usein hieronnat perustuvat vain yhden kerran käyntiin, minkä aikana pyritään ratkomaan kaikkia ongelmia jonkin verran, mutta ei missään nimessä tarpeksi. Näen, että tämä on ollut osasyy siihen, että hierojia, jotka mainostavat itseään urheiluhierojina, on ollut perinteisesti aikavähän. Tänä syksynä perustettu Helsingin urheiluhieronta tarjoaa jotain uutta ja mielenkiintoista.

Helsingin urheiluhieronta 5

Nimensä mukaisesti he keskittyvät nimenomaan urheiluhierontaan, joka perustuu jokaisen asiaakkaan kohdalla henkilökohtaiseen hoitosuunnitelmaan. Tämä palvelee asiakkaan tarpeita niin, että fokus voidaan rakentaa progressiivisuuden pohjalle, minkä takia jokainen hierontakerta ei ole samanlainen, vaikka lopputavoite pysyisikin samana. Helsingin urheiluhieronnan henkilökunta on ainakin oman sekä katugallupin mukaan erinomaisen asiantuntevaa ja luotettavaa. Kaiken huipuksi porukka siellä on sosiaalista, mikä nostaa tunnelman ihan eri tasolla, tietysti huolella valitun musiikin kanssa. Ainakin omasta mielestäni se, että säästyy radiokanavien kuuntelemiselta kliinisessä ja kylmässä huoneessa parantaa fiilistä aika paljon. Urheiluhieronnan lisäksi Helsingin Urheiluhieronta tarjoaa ortopedista osteopatiaa sekä personal trainer/elämäntapavalmentajan palveluita. Tätä pakettia pyritään kehittämään jatkuvasti, esimerkiksi opiskelemalla urheilulajien tyypillisiä ja ei niin tyypillisiä ongelmia, joihin heillä on mahdollisuus tarjota apua. Tiedän, että tämä voi kuulostaa aika tyypilliseltä myyntipuheelta, mutta halu kehittää on todellakin aitoa halua auttaa ratkomaan asiakkaan ongelmia. Tästä esimerkkinä, Helsingin urheiluhieronta tekee kiinteää yhteistyötä fysioterapeuttien kanssa.

Helsingin urheiluhieronta 3

Yksi mielenkiintoinen uutuuspalvelu on biosignature modulation, joka on ainakin itselleni täysin uusi tuttavuus. Tässä hieman tietoa, jonka sain Helsingin urheiluhieronnasta:

Biosignature Modulation

Biosignature Modulationin on ainutlaatuinen menetelmä, jonka avulla voidaan nopeuttaa rasvanpolttoa ja optimoida kehon terveyttä. Erityistä Biosignaturessa on se, että sen avulla rasvaa voidaan polttaa myös paikallisesti.Mittauspiste kehossa vastaa tiettyä kehon hormonia, ja hormonitoimintaa tasapainottamalla voidaan rasvaa polttaa esimerkiksi erityisesti reisistä. Biosignature mahdollistaa laihduttamisen joka ei tarkoita huonoa oloa ja vaadi kituuttamista liian vähäisellä ruoalla, vaan päinvastoin. Elämänenergian lisääntyminen ja hyvä olo ovat myös tavoitteita valmennuksessa. Mittaustuloksien perusteella kehon hormonaalista tasapainoa aletaan tasapainottaa elämäntapamuutoksilla, juuri sinulle sopivalla ruokavaliolla, oikeanlaisella treenillä ja lisäravinteilla.

Biosignaturesta saa apua mm. seuraaviin vaivoihin:
– Rasvanpolton nopeuttaminen / kehon rasvan ongelma-alueet
– Ruoansulatusongelmat
– Uniongelmat
– Huono energiataso tai väsymys
– Mielialaongelmat
– Kognitiivisten kykyjen parantaminen

Mittaus

Mittauksessa mitataan 12 pistettä kehosta lääketieteellisillä rasvapihdeillä ja tuloksista nähdään yksilöllisesti mitkä ovat kehon ongelmat. Mittaus kestää vain muutaman minuutin. Metodin on kehittänyt kanadalainen Olympiamitalistejakin valmentanut Charles Poliquin 30 vuoden valmennusuransa aikana.

Jos haluat ammattitaitoista apua ongelmiin, kannattaa todella käydä tsekkaamassa Helsingin urheiluhieronnan palvelut.

Tässä vielä yhteystiedot:

Puh. +358 40 160 1550

Osoite: Fredrikinkatu 49, tila 1 (sisäpiha), 00100 Helsinki

infohelsinginurheiluhieronta.fi

Helsingin urheiluhieronta 6

JoonasTaitaa olla lepoa edessä.

Kävin sitten eilen pyörähtämässä erikoislääkärillä ja hänen mukaansa kyse voi olla ylikunnonsta tai pitkittyneestä flunssasta. Laajennettujen verikokeitten kautta pitäisi ensi viikon aikana saada selvyyttä siitä, mikä vaivan syy todella on. Toivottavasti ei ole kuitenkaan kyse mistään vakavammasta sairaudesta, koska hinku päästä taas juoksemaan on suuri. Viime kuukausi oli juoksu-urani kaikkein kovin ja juoksin yli 450 kilometriä, jos laskee kaikki palautuslenkit mukaan, minkä päälle tuli vielä oheisharjoittelua. Siinä mielessä ei olisi ihme, että kroppa on tällä hetkellä ihan puhki ja siksi lepo onkin paikallaan. Tulokset olivat kuitenkin hyviä, että en usko tämän vaikuttavan kevään harjoitteluun. Vauhtien mukaan olin jo hyvin lähellä toukokuun tavoitetta eli siinä mielessä hyvällä mallilla ollaan.

Samassa yhteydessä otetut verenpaineet olivat seuraavat:

  • Systolinen (yläpaine) 138/mmHq
  • Diastolinen (alapaine) 76/mmHq
  • Leposyke 34
Eli nämä olivat aika suhteellisen hyvät, mitä nyt systolinen oli kai aavistuksen koholla. Leposyke meni jo sille tasolle, että voin päästä niiden ihmisten joukkoon, joilla on niin sanottuja hyvänlaatuisiä rytmihäiriöitä, jotka eivät ole kuitenkaan vaarallisia.
Eli summa summarum: Nyt on vuorossa lepoa ainakin siihen asti, että tiedetään tarkemmin, mikä vaivan syy on. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö voisi urheilla, vaan enemmänkin sitä, että pienen lepojakson jälkeen voi alkaa tekemään lihaskuntoa kaikissa mahdollisissa muodoissa sekä kevyttä aerobista. Nyt on ainakin hyvin aikaa alkaa testaamaan testiin saatuja kenkiä sekä etsimään uutta sykemittaria, koska vanha alkaa olla jo aika palasina. Vaihtoehtoja uudeksi mittariksi on useita ja niistä kirjoittelen myöhemmin lisää. Ensimmäisenä kenkätestiin pääsevät todennäköisesti IceBugin Anima Bugripit ja alustana on aluksi maastopolut, koska lunta voimme ilmeisesti saada vasta joulun jälkeen.
Joonas

JoonasBrooks Pure mallistoa testiin

Jos Asicsin Gel-33 mallistoa saadaan vielä odotella tovi niin Brooksin Pure mallistosta saamme ensimmäisen kengän testiin jo lähiviikkoina. Mallista en ole varma, mutta tässä kuitenkin hieman alkutietoa kengistä.

Pure mallisto on Brooksin vastaus minimalistiseen juoksuvillitykseen. Sarjassa on neljä erilaista kenkää: PureConnect, PureFlow, PureGrit ja Pure Cadence, joista löytyy kenkä sekä kadulle, että maastoon. Kengät ovat todella kevyitä ja löysiä ja ainakin ensimmäisten arvoteluiden mukaan myös kapeita. Kengät hengittävät hyvin avoimen mesh -kankaan kautta, mikä on myös plussaa. Mielenkiintoisin osa on kuitenkin ainakin näin ensi tuntumalta kaksiosainen varvaboksi, minkä ansiosta askeleen pitäisi olla luonnollisempi ja tehokkaampi. Samalla tämä palvelee luonnollisesti myös jalkaterän lukuisia pieniä lihaksia, jotka aktivoituvat paremmin. Brooksin Pure sivustolta löytyy vielä hieman lisää tietoa. Jäämme innolla odottamaan kenkien saapumista ja niiden testaamisen aloittamista, sitten nähdään onko vähempi todellakin enemmän!

Sen verran sain ongittua tietoa, että näitä kenkiä on tulossa Suomen markkinoille keväällä 2012, ainakin hyvin varustettuihin Intersporteihin. Arvostelua odotellessa kannattaa käydä katsastamassa RunnersWorldin joulukuun kenkäarvostelut, missä Brooksin Pure Connect sai parhaan debyytti kengän palkinnon.

En tiedä vielä, minkä mallin ASA saa testiin, mutta tässä kuitenkin muutama kuva Brooksin sivuilta eri malleista (kuvat: Brooksrunning.com ja runningshoes.com):