annaKäsittämättömän kaunis Slovenia

Slovenia – aktiivilomailijan ja luontomatkailijan paratiisi. Tämän tiedon löysimme googlesta pikaisella hakutoiminnolla, kun alkuvuodesta mietimme mahdollisia kohteita alkukesän lomareissullemme. Muuta emme sitten maasta tienneetkään. Piti ihan kartasta tutkailla, mihinkäs tuo pieni Balkanin maa tarkalleen ottaen sijoittuu. Varattiin lennot ja tovi myöhemmin vuokra-auto lentokentältä ja siihempä ne reissun suunnittelut tuttuun tapaan jäivätkin. Lentokoneessa tutkimme karttaa uudestaan:

Lue lisää ›

annaVanajanlinnan sprintti

Triathlonkesä 2018 on avattu. Sunnuntaina kisattiin Finntriathlonin kauden avauskisa Vanajanlinnassa. Osallistuin elämäni ensimmäistä kertaa sprinttiin, mikä sinänsä on outoa, olen kuitenkin jo ehtinyt kisaamaan kaikki muut pidemmät matkat triathlonin repertuaarista. Kulunut kevät on ollut harvinaisen lämmin, ja sen puolesta lyhempiä kisoja olisi jo voinut veden lämpötilojen puolesta kisata aiemminkin. Kuten jo tammikuussa totesin, tänä vuonna

Lue lisää ›

annaSöderskärin majakkasaari

Lauantaina juostiin HCR. Aurinkoinen ja kaunis juoksupäivä sekä rantoja pitkin kulkeva juoksureitti loivat varsin mukavat puitteet puolimaratonille. Viikkoja jatkuneet upeat pyöräilykelit ja riittämättömät lepopäivät tosin väsyttivät omia jalkojani juoksua edeltävästi sen verran, että tiesin jääväni omasta ennätyksestäni. Tämä ei haitannut, juoksin kilpailun hyvillä mielin pitkänä kovempana treeninä lopputuloksella 1:43. Juoksupäivän iltana sain kutsun lähteä ystäväni

Lue lisää ›

annaKesän ensimmäinen pitkä yhdistelmätreeni

Eilen alkoi kesä! Ensimmäistä kertaa pääsi polkemaan lyhyissä housuissa ja t-paidassa. Olkoonkin, että useammin kuin kerran olen pukeutunut toppavaatteisiin vielä siinä vaiheessa, kun muut jo sujahtelevat kesävaatteissa vastaan. Lyhyttä vaatetusta parempana virallisena kesän aloituksen merkkinä pidän eilisen päivän aikana puihin ilmestyneitä pienen pieniä lehtiä. Lähdimme aamulla polkemaan kohti Porvoota ja ääneen ihmettelimme, että ei mene

Lue lisää ›

annaTehoja pyöräilyyn

Mallorcan viikko aloitti pyöräilyn osalta kevään tehojakson, joka toivon mukaan lisää kesäksi pyörään vauhtia. Viimeisen kuukauden ajan on tiistain tunneilla poljettu vahvasti epämukavuusalueella. Viikon tehotreeni sisältää 75min pyörää ja sen päälle 30min juoksua. Tästä kombosta pyöräily on viimeiset viikot ollut niin kova, että juoksu on käytännössä toteutunut omalta osin täysin loppuun ajetuilla jaloilla. Pyörätunti sisältää

Lue lisää ›

annaMaantiekausi käyntiin Mallorcalla

Kylmän ja runsaslumisen talven jälkeen maantiepyöräilykauden aloitus oli enemmän kuin odotettu. Vietin viime viikon Mallorcalla, vihdoin kuivilla asfalteilla polkien. Ja nohh, myöskin ihan kohtalaisen kauniissa maisemissa. Majoituimme aivan Alcúdian vanhan kaupungin ytimessä 200 neliön kerrostaloasunnossa, riittävästi neliöitä 4 hengen porukallemme. Lähtökohtana reissulle oli se, että hyville pyöräteille ei tarvitsisi matkustaa pitkiä matkoja kaupungin läpi, vaan

Lue lisää ›

annaViikonloppu Sipoon saaristossa

Viimein pahin pimeys on taltutettu ja päivät pitenevät humisten. Töiden jälkeen ehtii nähdä auringon, kultaisena, keltaisena ja punaisen hehkuvana, värjäten lopulta taivaanrannan ja koko maailmankaikkeuden hetken ajaksi kaikissa pastellisävyissä hehkuvaksi satumaailmaksi. Talvinen Helsinki on tarjoillut jo muutaman viikon ajan parastaan. Suorastaan houkutellut ulkoilemaan. Perjantaina aloin pohtia, kuinka viikonlopuksi luvatut täydelliset ulkoilusäät saisi hyödynnettyä maksimaalisen tehokkaasti.

Lue lisää ›

annaJäätie on auki!

Tehdään heti alkajaisiksi selväksi, että jäiden kestävyys perustuu pelkästään omiin havaintoihini. En halua joutua vastuuseen kenenkään jäihin putoamisesta hehkuttamalla jääteiden upeutta. Mutta! Eilen tein tarkastuspyöräilyn rantoja pitkin töistä kotiin ja kyllä: jäällä käveli lukuisia ihmisiä ja tietenkin minä mitä pikimmiten! Pari edeltävää talvea työmatkani toinen puolisko on ollut mahdollista kulkea rantoja pitkin kotiin. Teen sen

Lue lisää ›

annaVuoden 2018 kisakalenterin suunnittelua

Miten tänä vuonna kisakalenterin suunnittelu voikin olla näin hankalaa? Tammikuu alkaa olla lopuillaan enkä ole ilmoittautunut vielä Bodom Trailin polkujuoksutapahtumaa lukuun ottamatta yhteenkään kilpailuun. Olen tässä pyöritellyt mielessäni eri vaihtoehtoja, lähinnä nyt keskittyen Suomessa järjestettäviin triathlontapahtumiin. Yksi asia on varmaa, tänä vuonna en osallistu täyden matkan kilpailuun. Edellisen vuoden puristus on vielä tuoreessa muistissa. En

Lue lisää ›

annaVapaauinnin yksityisopetuksessa

Olen keskinkertainen uimari. En täysin surkea, mutta en missään nimessä erinomainenkaan. Kehitystä ei ole tapahtunut viimeiseen vuoteen lainkaan. Oli siis aika tehdä asialle taas jotakin, edellisistä ohjaustunneista oli aikaa. Kun joulun alla tapasin Urheiluhallien Sebastian Dannbergin Mäkelänrinteen altaan reunalla klo 6:30 aamulla ja hän kysyi, mitä tältä kerralta haluan oppia, oli vastaus selvä: lisää vauhtia.

Lue lisää ›