LauraVaunulenkeiltä puolimaratonille!

Huh, mikä tunnemyrsky lauantain HCR:lla! Koko päivän odottelu lisäsi jännitystä ja totesin jälleen, että minulle iltapäivän lähtö ei ole se ihanteellisin. Parhaiten sopii aamupäivän startti, jolloin ruokien kanssa ei tarvitse miettiä liikoja. Aamupala napaan ja hölkälle -meininki toimii parhaiten!

Päivään toi kuitenkin mukavasti vaihtelua se, kun piipahdin kisapaikalla osallistumassa paneeliin ja pääsin aistimaan tunnelmaa. Kisiksellä olikin hyvä meno ja ihmisiä parveili paikalla mukavasti. Se katkaisi kivasti päivän odottelun ja kun tulin kotiin, ei ollut enää montaa tuntia aikaa lähtöön…

Jätin kisapaikalle menon ihan viime tippaan, kuten mieluiten aina teen, jos mahdollista. Tällä kertaa hölkkäilin kotoa viivalle ja suoraan starttiin, parit jalanheilautukset ja kello käyntiin, se olisi menoa nyt!! Kylmät väreet meni läpi kehon, kun lähtölaskenta alkoi. 5-4-3-2-1-GO! Musat soimaan ja sitten annoin vaan jalkojen viedä!

Lähes kymppiin asti sujui mukavasti, ekat itkut tuli Regattan kohdilla, jossa mun pojat olivat kannustamassa! <3 Siitä olikin vähän vaikea kerätä itsensä Paciuksenkadun mäkeen ja hengitys vinkui ihan kunnolla! 😀 Sieltä laskeskeltiin nautiskellen tuttua lenkkireittiä Seurasaareen ja juoksu tuntui melko hyvältä. Vaikein hetki reitillä tuli Haagassa, se osuus tuntui jotenkin äärimmäisen pitkältä. Toiset itkut tirautin Suvi Teräsniskan Elämäni miehiä –biisin siivittämänä ja samaan aikaan keräilin ylävitosia reitin varrella kannustavilta pikkutyypeiltä.

Vauhdin olin pitänyt alusta asti niin tasaisena kuin mahdollista, jälkikäteen oikein ihmetyttää, kuinka tasaisesti sitä voikaan juosta! Tietysti alussa olisi mieli tehnyt oikein loikkia eteenpäin. Onneksi maltti piti ja tällä 12. puolimaratonin kokemuksella tiesin matkan olevan pitkä ja muuttuvan vaikeammaksi. Tuossa kohtaa tiesin jo jaksavani loppuun, mutta hötkyillä ei kannattanut, vaikka aika ajoin jalat tuntuivat äärimmäisen hyviltä.

Lopussa jalat alkoivat painaa toden teolla. Vikat kilometrit olivat jo ihan kunnon työn takana, mikä kertoo siitä, että edellisistä pitkistä kilometreista on aikaa. Vaikka yritin toitottaa itselle, että maratonilla tässä olisi vielä paljon enemmän matkaa – ei se auttanut. Viimeiselle kilometrille löysin kuitenkin vielä jostain voimia pieneen kiihdytykseen ja maaliviiva ylittyi aikaan 2.17. Se oli juuri nappiaika tähän vaiheeseen.

Itku tuli ilosta ja olo tuntui voittajalta!

Tämä oli tällainen vaunulenkeiltä puolimaratonille -kokemus ja todiste siitä, että pitkillä kävelylenkeillä on saanut rakennettua hyvän pohjakunnon. Tunnelma koko juoksussa oli kuin ekalla puolimaratonilla. Uskomatonta, että sen sai kokea uudelleen, siinä on nimittäin jotain niin maagista!

Olin onnellinen, että sain juosta taas HCR:lla. Siinäkin on omaa nostalgiaa! Tapahtuma on hyvin järjestetty ja uudistukset ovat mielestäni parantaneet sitä entisestään. Se on Suomen suurin puolimaraton – ja syystä. On ollut kiva seurata myös positiivisia HCR -somekanavia, jotka ovat tsempanneet itseä lähtemään mukaan. Ainoa kehittämiskohta on mielestäni tuo starttiaika. Sitä voisi aikaistaa. Reitillä vältyin pahimmilta ruuhkilta, niitä ei juurikaan ollut ensimmäisen kilometrin jälkeen, joka oli ajoittain kävelyä. Huolto pelasi hyvin, vaikka itse piipahdin vain kahdella pisteellä. Kirjoitin muuten oman tekstin lauantain varusteista. Niistä myöhemmin lisää…

Jos lauantai oli tunteikas ja iso päivä, sunnuntai ja ensimmäinen äitienpäivä meni kyllä heittämällä kärkeen. Maailman parasta.

Kivaa uutta viikkoa!

xx Laura

Juoksujalkaa myös Facebookissa & Instagramissa!

2 comments

Kommentoi

Kommentit

  1. Mahtavaa! <3 Onnea Laura hienosta juoksusta!! Muistan viime vuodelta omat tunteelliset hetket, kun pääsi taas juoksemaan tapahtumaan tauon jälkeen. Ihan huippua!

    • Kiitos Karoliina! <3 Ihan mahtavaa oli kyllä, seuraavalle puolikkaalle toivottavasti jo enemmän kilometrejä alla. 😉