LauraVauhtia BMX-radalla GoExpossa!

Jatketaan vielä GoExpo-messuviikonlopun aiheilla, BMX-pyöräilyn merkeissä. BMX oli messuilla esillä näyttävällä radalla ja rampeilla.

Jatkossa lajin harrastaminen helpottuu, kun Helsinkiin, Kivikon liikuntapuistoon avataan toukokuussa 2013 Suomen ensimmäinen kansainväliset mitat täyttävä BMX Racing – eli Pyöräkrossirata. Rata koostuu 5 metriä korkeasta lähtökummusta, neljästä hyppyrisuorasta, sekä kolmesta kallistetusta kaarteesta. Radan pituus on n. 375 metriä. Hyppyrit ovat pyöreäprofiilisia, eli radan voi ajaa läpi myös rullaamalla. Taitojen ja vauhdin karttuessa voi radalla tehdä pitkiäkin hyppyjä. Radan kaksi keskimmäistä suoraa on jaettu kahtia. Vaikeampi kaista on vain pro-kuskeille, toinen kaikille muille. Pyöräkrossiparkissa järjestetään monenlaista toimintaa, jonka tarkoituksena on tuoda BMX Racing lajina tutuksi lapsille, nuorille ja kaiken ikäisille aikuisille turvallisella ja hauskalla tavalla.

GoExpossa yleisöllä oli mahdollisuus päästä testaamaan ajotaitojaan radalla ja sunnuntaina Messukeskuksessa kisattiin vauhdikas BMX-kisa, jota oli ehdottomasti mentävä katsomaan, sillä työkaverini Mikko Jaakonsaari, osallistui siihen.

Tsygää

tsygää1

BMX on Mikolle uusi tuttavuus, joten hän lähti rohkeasti kokeilemaan lajia – suoraan kisaan tietysti! Kisa sujui hyvin ja kipinä lajiin jäi, joten Mikko tullaan näkemään varmasti jatkossakin BMX-radalla. Mikko harrastaa enduromaastopyöräilyä ja on osallistunut kisoihin Suomessa ja ulkomailla. Muutamat kisat on luvassa tänäkin vuonna, suunnitelmissa on ainakin Suomen endurosarjan kisat.

Kommentoi

Kommentit