LauraVastatuulta HCR:n kynnyksellä

HCR lähestyy ja valmistautumiset kahden valmennettavani kanssa ovat sujuneet erinomaisesti. Kävimme reilu viikko sitten juoksemassa 16 kilometrin lenkin, joka meni molemmilta hyvin. Näin saimme hyvää tuntumaa siitä, miltä pidempi lenkki tuntuu jaloissa ja mitä se toisaalta vaatii myös pään sisällä.

Sunnuntaina kuului kuitenkin ikäviä uutisia, sillä toisen osallistuminen jää väliin nilkan loukkaantumisen vuoksi. Todella harmillinen juttu, joka harmittaa minua vähintään yhtä paljon kuin loukkaantunutta itseään. Tätä se urheilu kuitenkin on ja pääasia, että nilkassa ei ole mitään sen suurempaa tai pitkäkestoista vauriota vaan pienen levon jälkeen hän pääsee takaisin juoksun pariin. Onneksi myös tarjontaa puolimaratonien suhteen on melko runsaasti, joten kesän aikana osallistuminen johonkin toiseen kisaan on hyvin mahdollista.

Lähdemme siis toisen treenattavan kanssa kahdestaan matkaan. Hänelle puolimaraton on ensimmäinen laatuaan ja suurimpana tavoitteena on maaliviivan ylitys. Itse haluan haastaa hänet juoksemaan koko kisan läpi. Pääasia on kuitenkin pyrkiä ylittämään itsensä ensimmäisellä pitkällä matkalla ja nauttia ison tapahtuman tuomasta tunnelmasta!

Tsemppiä kaikille Helsinki City Runiin osallistuville viime hetken viimeistelyihin!

p.s. Tänään myöhemmin selviää Helly Hansen juoksutakin voittaja. Seuraa tilannetta ASA:n facebook -sivuilla : )

Kommentoi

Kommentit