LauraVarvassukista apua hiertymiin?

Viikon päästä juostaan sitten Tukholman maisemissa!

Sitä ennen on vielä aikaa testailla varusteita, jotka lähtevät lenkille mukaan. Samalla ostosreissulla, kun ostin uudet juoksukengät, mukaan tarttuivat myös Nike Dri-FIT 5-Toe Anti-Blister Running Socks -varvassukat.

IMG_3504

Varpaiden hiertyminen on nimittäin alkanut hieman vaivata viime aikoina, ilmojen lämmetessä ja etenkin pitkillä lenkeillä. Etenkin pikkuvarpaat puristuvat ja hinkkaavat helposti toisia varpaita ja hiertymiä syntyy.

Osaltaan apua ongelmaan tuovat varmasti uudet juoksukengät, jotka istuvat kengän kärjen ja varpaidenkin kohdalta paremmin jalkaan, eivätkä purista varpaita yhteen. Ajattelin kuitenkin testata, miltä varvassukat tuntuvat juostessa ja tuovatko ne apua hiertymiin.

Kuva 8

Kuva 9

Niken varvassukat ovat hyvin ohuet ja saumattomat, joten hiertymiä ei pitäisi tulla. Varvasosat venyvät ja asettuvat hyvin paikoilleen. Olen käyttänyt sukkia muutamalla testilenkillä ja ne tuntuvat hyviltä jalassa – tai mikä parasta, niitä ei tuntenut juuri ollenkaan!

En ole kuitenkaan testannut sukkia kymppiä pidemmällä lenkillä, joten pieni pelko on olemassa, alkavatko ne kuitenkin hiertää pidemmällä matkalla? Lisäksi sukat ovat todella ohuet, eivätkä juurikaan suojaa jalkaa iskuilta. Toisaalta noilla “testilenkeillä” en tosiaan edes huomannut koko sukkia jalassa, joten ei kai se ihan huono merkki sopivuudesta voi olla…

2 comments

Kommentoi

Kommentit

  1. Itselläni oli aikoinaan ongelmana viereisen varpaan kynnen aiheuttamat haavat, joihin Feelmaxin varvassukat toivat avun. Ostin samalta merkiltä myös uudemman mallin ohuemmasta, kevyemmästä, muttei niin venyvästä materiaalista, jotka jäivät kuitenkin käyttämättä huonomman istuvuuden takia.

    Koska ongelma poistui tulee nykyään käytettyä perinteisiä sukkia lähinnä helpomman pukemisen/ paremman istuvuuden takia.