LauraTulevia core-treenejä odotellessa

Olen tässä jo muutamia kuukausia tarkkaillut Garminiin päivittäin kertyviä askeleita. Pääosin mittariin näyttää kertyvän 15 000-30 000 askelta.

Mittaamisen tekee hieman haastavaksi se, että vaunulenkeillä kaikki askeleet eivät koskaan tallennu, sillä toinen käsi on aina vaunuissa kiinni. Kättä on pakko vaihdella, muuten parin tunnin aikana tuntuu meno kovin toispuoleiselta. 😉

Jos teen pelkästään yhden päikkäri-vaunulenkin ja kotiaskareet päivän mittaan, ollaan yleensä tuolla 15 000 askeleen hujakoilla. Jos taas teen parikin vaunulenkkiä tai yhden lisäksi vielä oman treenin, askelmäärä huitelee 30 000 tienoilla.

Mittausta vaikeuttaa myös se, että en millään osaa nukkua kello kädessä. Aamulla sen laitto usein unohtuu, se kun ei ole aamutoimien touhussa ensimmäisenä mielessä. Yleensä laitan mittarin käteen vasta vaunulenkille lähtiessä, joten siinä jää aamun askeleet kokonaan kirjaamatta. Pitäisikin ottaa tavoitteeksi pitää edes yksi viikko koko ajan kelloa kädessä…

Joka tapauksessa aikamoista hyötyliikuntaa siis tulee päivittäin tehtyä! Itse en olisi uskonut näin valtaviin askelmääriin ilman mittaria. Toimii erinomaisena motivointikeinona, onhan se nyt päivittäin saatava ainakin 10 000 rikki, vaikka mikä olisi! 😀

Haluan muuten vielä muistuttaa siitä Lupaus -studion kuntouta keskivartalo -äitikurssista. Se alkaa ensi viikon maanantaina!!

Odotan malttamattomana tuota viiden viikon kurssia. Saan vihdoin keskittyä asiantuntijoiden opastuksessa turvallisesti juuri keskivartaloon synnytyksen jälkeen. Kuten sanottu, en ole varsinaisia ”core-treenejä” vielä kertaakaan tehnyt ja keskivartalon kuntoon saaminen on ensisijainen edellytys tulevia koitoksiakin silmällä pitäen. Verkkokurssi on myös ihan mahtava etenkin näin kesällä, sillä osallistuminen ei ole aikaan tai paikkaan sidottu.

Tästä linkistä kurssille pääsee ilmoittautumaan hintaan 79 e (norm. 89 e).

Energistä viikkoa!

xx Laura

Juoksujalkaa myös Facebookissa & Instagramissa!

Kommentoi

Kommentit