LauraTukholmasta kotiin ja takaisin

Viikonlopun Tukholman reissu sisälsi sopivassa suhteessa urheilua, shoppailua, hyvää ruokaa ja seuraa!

laura2

laura3

Perjantai-illan lenkki ja sen jälkeen hotellin salilla tehty keskivartalotreeni aloittivat reissun reippaasti. Lauantaipäivä hurahti kaupungilla shoppaillessa, jonka jälkeen pikapäikkäreiden kautta vielä salille. Puolen tunnin tehotreenin jälkeen oli hyvä jatkaa kohti illan synttärijuhlia Farangissa.

Tämä viikko on taas enemmän tai vähemmän haastava liikuntojen osalta, sillä huomenna on lähtö työreissulle jälleen Tukholmaan. Eilen olikin otettava hieman etumatkaa ja tuli tehtyä sekä aamu- että iltatreeni salilla. Tänään on jaloissa ja vatsalihaksissa sen verran tuntemuksia, että illan lenkki oli leppoinen reilu 10 kilometriä työkaverin kanssa.

Viikonloppuna palataan treenien pariin, mm. sunnuntaina on luvassa Villen vetämä setti Helsinki Core Trainersilla!

Kommentoi

Kommentit