LauraTreeniuutuus HIIT myös Les Millsin tuntivalikoimaan

High Intensity Interval Training eli HIIT –treenit ovat kasvattaneet suosiotaan viime aikoina.

HIIT lupaa kovatehoisella 15 minuutin treenillä vastata tunnin matalatehoisempaa harjoittelua. Harjoituksia voi tehdä esimerkiksi juosten, pyörällä tai soutulaitteella siten, että rauhallisemman harjoituksen väliin upotetaan lyhyitä pätkiä, jolloin vedetään niin kovaa kuin kropasta lähtee. Eli vanhaa tuttua intervallitreeniä uudella nimellä : )

HIIT –harjoittelu polttaa rasvaa ja parantaa hapenottokykyä ja treenin tehokkuus perustuu kovatehoisen treenin aiheuttamaan reaktioon kropassa, jonka ansiosta aineenvaihdunta käy kierroksilla ja kaloreita palaa tehokkaasti pitkälle harjoituksen jälkeen.

Erilaiset lyhytkestoiset supertreenit ovatkin kasvattamassa suosiota kaiken kiireen keskellä ja treenit halutaan hoitaa nopeasti pois alta muutamassa minuutissa, saaden niistä kuitenkin maksimaalisen hyödyn. Intervalliharjoituksia on tehty maailman sivu ja ne toimivatkin hyvin muutaman kerran viikossa muun treenin ohella, tuomaan vaihtelua harjoitteluun. Kuitenkaan ei pidä unohtaa myöskään matalatehoisen liikunnan tärkeyttä ja pitkäkestoisempaa harjoittelua.

HIIT –tyyppinen harjoittelu on tullut osaksi myös Les Millsin ryhmäliikuntatuntivalikoimaa ja tunti on pikku hiljaa saapumassa myös Suomeen. LES MILLS GRIT™SERIES kestää 30 minuuttia, jonka aikana vedetään tiukka, kokonaisvaltainen tehotreeni. Tunti oli viikonloppuna Tukholman Super Saturdayssa esittelyssä ja kuuleman mukaan saapuu ainakin Herttoniemen Lady Linelle/ Helsinki Sports Clubille viimeistään ensi keväänä!

Tässä esimakua Les Mills GRIT–treenistä: Les Mills Grit Series

2 comments

Kommentoi

Kommentit

  1. No mutta, kun asiaa voi kysyä ammattilaiselta, niin saako tuosta kovemman tehon irti tyhjällä vatsalla esim. heti aamulla vai sitten niin, että ravintoa on nauttinut? Hieman ristiriitaista tietoa tuosta liikkuu, lähinnä siis siitä, kummalla tavalla kroppa polttaa energiaa tehokkaammin treenin jälkeen.

    -J

  2. Kiitos kommentista!
    Tästä asiasta on varmaan yhtä monta mielipidettä kuin on liikkujaakin : )

    Itse olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että raskaissa intervallitreeneissä, joissa on tarkoitus puristaa kaikki mehut irti, on vaikea (ainakaan itseni) laittaa kaikkea peliin ja tehdä maksimaalinen treeni tyhjällä vatsalla. Toisaalta ei se täydelläkään vatsalla toimi! Eli varmaan aika yksilöllinen juttu tämä(kin). Ja toki jos tavoitteena on painonpudotus, aamuaerobinen tyhjällä vatsalla voi olla hyvä vaihtoehto, mutta ehkä sitten hieman matalammalla teholla tehty treeni toimii paremmin…