LauraTestissä naiselliset Yvette -treenivaatteet ja alekoodi nettikauppaan!

Sain joku aika sitten testiin Suomeen rantautuneita Yvette -merkin naisten treenivaatteita.

Vaatteissa on paljon naisellisia yksityiskohtia, leikkauksia ja malleja, jotka tekevät niistä ryhdikkäät päällä. Toinen merkin etu on vaatteiden laaja kokoskaala. Koot lähtevät aina xxs:sta jopa xxxxl kokoon saakka. Lisäksi treeniliiveissä on kattava valikoima kuppikokoja. Nämä ovat selkeästi merkin vahvuudet. Ne mahdollistavat kaikenkokoisten treenailun upeissa ja istuvissa vaatteissa. Hinnatkaan eivät ole ihan korkeimmasta päästä.

Olen testannut merkin trikoita, toppeja, urheiluliivejä sekä vapaa-ajan vaatteita. Materiaalit ja istuvuus saavat isossa kuvassa arvosanan hyvä, mutta katsotaanpa vaatteita hieman tarkemmin.

Trikoot vasemmalta oikealle:

Vasemmalla olevia trikoita olen käyttänyt eniten. Niiden materiaali ”liukkaampi” ja sellainen perinteinen juoksutrikoomainen. Ne tuntuvat mukavilta päällä. Pienoinen miinus siitä, että trikoot tuppaavat hieman valahtamaan alas juostessa. Onneksi niissä on kiristysmahdollisuus vyötäröllä.

 

Keskimmäisissä trikoissa lahkeet jäävät itselleni hieman vajaaksi (pituuteni 173cm). Niiden materiaali on myös sellainen joka kerää helposti itseensä pölyä. Pölyt onneksi lähti pesussa, mutta materiaali on sellainen enemmän mattainen. Näissä trikoissa plussaa saavat sivulla olevat venyvät taskut, joihin mahtuu esim. puhelin.

Oikealla olevat trikoot nousivat omiksi suosikeiksi mallistosta. Jotain vähän erilaista lahkeissa olevien yksityiskohtien ansiosta. Näissä myös lahkeenpituus ja istuvuus ovat itselleni parhaat testaamistani trikoista. Näissä olen toistaiseksi hengaillut ainoastaan kotona, sillä ilmat ovat olleet vielä sen verran viileät. Nämä ajattelin muutenkin jättää itselleni vapaa-ajan trikoiksi treenien sijaan.

Paidat

Tätä pitkää paitaa olen käyttänyt Yvetten tuotteista eniten. Se on ihanaa, pehmeää materiaalia ja sopii niin kevyempään urheiluun kuin muutenkin vapaa-ajalle. Vetoketju tulee ylös kaulukseen saakka ja edessä olevat taskut ovat myös kätevät. Se on ollut näillä keleillä sopiva takin alla, eikä liian ”urheilupaitamainen”, joten se sopii moneen käyttöön. Tulen varmasti käyttämään tätä paljon vaunulenkeillä pelkästään takkina, kunhan säät tästä lämpenevät…

Tämä valkoinen huppari on väritykseltään ihanan raikas ja se on ollut ihana pitää päällä pehmeän ja lämpöisen sisäpinnan vuoksi. Materiaali tuntuu tosi mukavalta päällä. Paidassa on myös näppärä etutasku esimerkiksi puhelimelle tai avaimille.

Treenitopit vasemmalta oikealle:

Vasemmanpuoleinen on suosikkini. Selkäosa on kaunis ja täysin verkkomateriaalia, jolloin hengittävyys on huippuluokkaa. Sen kanssa on kiva yhdistellä värikkäitäkin treeniliivejä alle, jolloin tuntuu kuin olisi aina eri toppi päällä.

Keskimmäinen toppi on kevyttä ja pehmeää materiaalia. Se istuu hyvin päällä ja leikkauksien avulla saa vyötärön näyttämään jotenkin kapeammalta. Ei hassumpi ominaisuus! Se on näistä topeista kuitenkin eniten sellainen ”perustoppi”, joka on jäänyt vähimmälle käytölle.

Turkoosi-mustassa topissa on sisäänrakennettu liiviosa, mutta välillä olen käyttänyt alla liivejä lisäksi. Tämän topin takaosassa on ihanat yksityiskohdat ja se on päällä hauskannäköinen, vähän jotain erilaista. Kun tässä kesän mittaan toivottavasti hipiä saa hieman väriä, niin toppia voi käyttää muutenkin kuin sporttaillessa.

Treeniliivit

Testaamissani treeniliiveistä harmaa-mustissa on kevyempi tuki, joka soveltuu kevyempään liikkumiseen ja mustissa korkea tuki, joten niitä voi käyttää vaikkapa juostessa.

Juoksuun soveltuvat liivit istuvat hyvin päälle ja tuntuvat ennen kaikkea tukevilta. Ne on helppo pukea päälle etuosan vetoketjun ja takaosan hakaskiinnityksen avulla. Liivien materiaali tuntuu kuitenkin hieman kovalle ja niissä on saumoja sen verran, että pidemmälle juoksumatkalle en näitä valitsisi hankaumavaaran takia. Toimivat kuitenkin hyvin lyhyemmillä lenkeillä sekä muissa aktiivitreeneissä.

Kevyempään liikkumiseen soveltuvat liivit ovat pehmeämmät ja niitä olen käyttänyt kävelylenkeillä sekä mukavuutensa takia muuten vaan kotona oleillessa.

Näiden selkäosat ovat täynnä kivoja yksityiskohtia ja ne muuttuvat eri toppien kanssa yhdisteltäessä.

* * *

Ihaninta Yvetten treenivaatteissa on niiden yksityiskohdat sekä naiselliset leikkaukset. Nämä vaatteet eivät tule missään nimessä edukseen henkarilla tai nettikaupan sivuilla; leikkaukset, yksityiskohdat ja jujut tajuaa vasta, kun testaa vaatetta päälle!

Merkki saa laadusta hyvän arvosanan, vaikkakin osa materiaaleista on selvästi parempaa kuin osa. Topeissa olen huomannut hieman treenihajujen tarttuvan, mikä tarkoittaa sitä, että ne on pestävä jokaikisen treenin jälkeen. Pesussa vaatteet säilyttävät kuitenkin hyvin muotonsa ja värinsä. Mielestäni se onkin treenivaatteiden yksi suurin testi.

Saan tarjota tästä päivästä eteenpäin yvette.fi nettikaupasta -15% kaikista treeniliiveistä, koodilla LAURA15 aina 17.5.2017 saakka. 

xx Laura

Juoksujalkaa myös Facebookissa & Instagramissa!

1 comment

Kommentoi

Kommentit