LauraTestiraportti: Kari Traa Helicopter -lasketteluasu

Uusi vuosi, loma ja laskettelut ovat muisto vain. Palataan kuitenkin Tahkon rinnetunnelmiin vielä hetkeksi.

Reissun aikana tuli vietettyä rinteessä kolme päivää. Laskupäivien aikana saimme kokea kaikki mahdolliset säät: pakkasen, plussakelin, räntäsateen ja lumisateen. Ainakin voi sanoa, että kattavasti tuli testattu Kari Traan lasketteluasu muutaman päivän, mutta lukuisan tunnin aikana.

Mikä on sitten olennaista laskettelupuvun ominaisuuksissa? Mielestäni vedenpitävyys, lämpöisyys, istuvuus sekä liikkuvuus. Tämän lisäksi yksittäiset ominaisuudet kuten lumilukko, huppu, korkea kaulus ja taskujen oikeat paikat. Tässä kyseisessä puvussa ominaisuudet täyttyvät. Niinkin pienet asiat, kuin hissilipulle tai puhelimelle suunnitellut taskut ja niiden paikat nousevat rinteessä keskeiselle sijalle.

IMG_9542

IMG_9445

Pakkanen oli ensimmäisenä päivänä vähäistä, mutta sen verran viileä sää oli, että Kari Traan merinovillaisen paidan lisäksi puin Helicopter -lasketteluasun alle ohuen aluspaidan. Housujen alla oli pelkästään merinovillaiset housut. Toisaalta, ennen reissua testasin asun myös kovemmalla pakkasella Helsingissä, jolloin mittari näytti -15. Hyvin tarkeni myös silloin. Olennaista on tietysti puvun päällimmäisen kerroksen lisäksi se, mitä pukee alle ja kuinka paljon.

IMG_9604

Sadesäässä takki ja housut pitivät kaiken lumen ja kosteuden ulkopuolella ja kankaan pinnasta oikein näki, kuinka se hylki vettä. Plussakelissä oli myös mukava todeta, että koska olin pukenut alle hippasen liian paksusti, asu myös siirsi kosteutta tehokkaasti ulkopuolelle.

Täytyy sanoa, että paras ja laadukkain lasketteluasu, joka itsellä on ollut käytössä. Rinteessä on tullut käytyä pienestä pitäen, joten jonkunlaista vertailupohjaa näillekin testeille on olemassa. Myös laskukavereiden kanssa vertailtiin mm. housujen vedenpitävyyttä, kun lumisessa tuolihississa istuttiin. Sain onnekkaana todeta, että kangas ja oma pukuni piti vettä 100%.

IMG_9646

Sää oli Tahkolla vähintään haastava ja mäessä olo ei olisi ollut niin mukavaa, mikäli asu ei olisi toiminut. Laatu kuitenkin maksaa ja Kari Traan vaatteet eivät ole sieltä ihan halvimmasta päästä. Satsaus kuitenkin välillä kannattaa, sillä käyttömukavuudesta ei kannata tinkiä.

Sen verran sain maahantuojalta vielä tietoa, että lopulta kauppaan päätyneessä versiossa oli astetta kapeampi leikkaus housuissa, mikä olikin itselleni ainoa asia, josta olisin parilla kommentilla maininnut. Housuissa oli hieman liian leveä leikkaus omaan makuuni, mutta tämäkin asia on siis korjattu lopullisessa versiossa. Housuissa erityismaininta vielä tilaville reisitaskuille, jotka olivat myös juuri oikealla korkeudella ja näppärästi käytettävissä.

Väri ja asun ulkonäkö sai paljon positiivisia kommentteja ja oikeastaan tuolla lumisade-sumusäällä värikkyys oli myös ihan turvallisuusseikkakin. Nyt toiveena olisi enää päästä rinteeseen äkkiä uudelleen!

IMG_9657

Instagram @juoksujalkaa 

2 comments

Kommentoi

Kommentit

  1. Mun täytyy nyt hehkuttaa viiden vuoden käytön jälkeen, että mun vastaava villakerrosto on edelleen kuin uusi! Ei ole nyppyyntynyt ollenkaan, eikä myös ala haisemaan hielle yhtään, vaikka kaÿttäisi juoksussa. Villa on myös paljon pehmeämpää kuin muiden merinovillakerrostojeni, joten se ei oikeastaan tunnu päällä edes villallata. Toki hintaa on jonkin verran, mutta olen nähnyt noita ainain stadiumissa Suomessa myös aika hyvissa aleissa keväällä. Todella suosittelen. Kari Traalla on myös huokeampia tuotteita, joiden laatu ei ole aina ollut yhtä hyvää. Mutta nuo villavaatteet ovat todellakin priimaa!

    • Kiitos kommentista Saana! Hyvä kuulla, sillä mulla ei ole noin kattavaa kokemusta näistä merinovillaisista Kari Traan kerrastoista. Katselin samaa Stadiumissa, että hyvästä alesta olisi saanut paidalle myös housut. Täytyypä käydä katsomassa, olisko vielä jäljellä… 🙂