LauraJuoksutarinani

Eräs lukija pyysi kertomaan tarinani juoksusta. Olen sitä joskus vanhassa blogissani avannutkin, mutta idea on mielestäni kiva, joten kiitos siitä. 🙂 Miten siis juoksusta tuli harrastukseni – ja no joo, vähän enemmänkin. Aloitin juoksuharrastuksen suoraan sanottuna vähän pitkin hampain joskus vuonna 2009. Alku oli aika hirveää, koska lenkeillä pisti ja puuskutti. Muutenkin koko homma tuntui

Lue lisää ›

LauraLenkkareita olikin jo ikävä!

Eilen oli jälleen juoksun aika! Sadetta ja tuulta uhmaten suunta ulos ja raikkaaseen syysilmaan. Eikä sen puoleen, olin odottanut lenkkiä koko päivän, sehän on luonnollisesti se päivän kivoin asia. 😉 Lenkkareita oli jo kova ikävä! Paluu juoksun pariin siis pari viikkoa sitten pitkällä lenkillä ilmenneiden käsiongelmien jälkeen. Kyllä jännitti juoksemaan lähtö, nimittäin päässä pyöri kipujen lisäksi

Lue lisää ›

LauraMaratonkäsi kuntoon – kahden viikon päästä mennään!

Viikko siinä hurahti, ei-niin-onnistuneesta pitkän lenkin lopetuksesta. Sen jälkeen en ole juossut metriäkään. Otin aika vakavasti tapahtuneen ja päätin lähteä kaikin keinoin työstämään kättä jälleen juoksukuntoon. Kahden viikon päästä pitäisi juosta maraton, joten aikaa ei todellakaan ole paljoa… Otin saman tien käyttöön pilatesrullailut ja venyttelyt, joita olen tehnyt ahkerasti aamuin illoin. Olen pyrkinyt antamaan kädelle liikettä myös kävelylenkeillä,

Lue lisää ›

LauraNyt ei kulje.

Näin on. Viime lauantain pitkästä lenkistä jäi kaksijakoiset tunnelmat. Sinänsä aamun lenkki meni hienosti, 30 kilometriä aurinkoisessa (vaikkakin tuulisessa) säässä pitkin Helsingin rantoja ja ihan mukavalla vauhdilla. Mietin lenkin varrella monta kertaa, että voiko olla kauniimpia maisemia juoksuun!? Kahdella viimeisellä kilometrillä tapahtui kuitenkin jotain yllättävää oikeassa ja vähän myös vasemmassa kädessä. Olin tuntenut toki pientä

Lue lisää ›

LauraKauneutta, hyvinvointia, liikuntaa… ja valmistautumista talvilenkkeilyyn?

Osallistuin tänään kauneus- ja hyvinvointitilaisuuteen Siluetti Spassa. Tilaisuudessa oli mielenkiintoisia tietoiskuja mm. esteettiseen kauneuskirurgiaan, kauneuteen, ruokavalioon, painonhallintaan sekä talvijuoksuun liittyen. Niin, siihenhän tässä kaiketi pitää alkaa valmistautua. 😀 Viime päivien lenkit ovat vaatineet jo juoksutakin kaivelemisen esiin ja lyhyet trikootkin ovat vaihtuneet pitkiin, mutta onneksi vielä melko lämpimässä säässä on saanut juosta. Olen ehtinyt vasta

Lue lisää ›

LauraSunnuntain tempotreenit

No niin! Sunnuntain juoksutreeni takana ja hyvinhän se meni!  Olin oikein odottanut tätä treeniä koko viikon. 🙂 Aamu alkoi pitkien yöunien jälkeen rauhallisella aamupalalla ja parin tunnin sulattelun jälkeen oli aika startata lenkille. Alkuun 3 km lämmittelyä ja sen jälkeen 10 km tempojuoksua ja loppuun 3 km palauttelua. Tuo tempo-osuus oli alun perin tarkoitus juosta

Lue lisää ›

LauraKiireestäkin saa nauttia!

On taas jokasyksyisen ”blogissa on kiireiden vuoksi vähän hiljaisempaa” -päivityksen aika. 😀 Sekä töissä että vapaa-ajalla mennään nyt sellaista vauhtia, että on vaikeuksia pysyä perässä. Tai ehtiä levätä, ainakaan pitkiä unia. Tai liikkua, ainakaan säännöllisesti. Tai syödä, ainakaan kovin järkevästi. Mutta se siitä, tuttu tilanne välillä kaikille. Koska näin kiireinen tilanne ei ole pysyvää, on

Lue lisää ›

LauraTasan kuusi viikkoa Amsterdamiin!

Kuten viimeksi uhosin, oli aika nostaa hieman treenivauhteja hyvin menneen kympin jälkeen. 😀 Keskiviikkona lähdinkin Yasson 800 kimppuun Eltsuun, ajatuksena juosta 10×800 metriä hieman aiempaa vauhdikkaammin. Asetin tavoitteeksi juosta jokaisen 800m neljään minuuttiin tai alle. Aiemmin olin juossut näitä 4,30 aikaan, joten puolen minuutin kiristys oli aika iso nosto. 😉 Yasso-treenin ajatuksena on juosta 800metriä minuuteissa

Lue lisää ›

LauraMäkitreeni kaatosateessa. Mieli palaa väkisinkin aurinkoisille portaille Malminkartanoon.

Voi syksy, älä tule vielä!! Mietin eilen, kun ajelin kaatosateessa Pirkkolaan mäkitreeneihin. Toisaalta, sää oli juuri otollinen prjctAmsterdam -porukan mäkitreeneihin, sillä mäkitreeneissähän perinteisesti sataa aina. 😀 Välillä vettä, välillä rakeita ja välillä räntää, mutta jollain tavalla ne kuuluvat yhteen. Tulee sellainen kunnon tekemisen meininki! Juoksimme mäkeä, joka on riittävän pitkä siihen, että sen juokseminen kestää vähintään

Lue lisää ›

LauraVauhdikas syksy – toivottavasti myös juoksuaskel!

Viikko on alkanut vauhdikkaissa merkeissä. Sain heti kärkeen tiedon, että pääsen jälleen koulunpenkille, tällä kertaa syventämään tietoja ravitsemustieteen opinnoilla. Oikein mieluista vaihtelua jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen päästä kiinni yliopisto-opintoihin, vaikkakin jo etukäteen voi sanoa, että syksyn aikataulutus meni täysin uusiksi. Opinnot starttaavat jo syyskuussa ja osuvat tietenkin samaan iltaan esimerkiksi prjctAmsterdam -maratontreenien kanssa. Vaatii

Lue lisää ›