LauraSyksyn treenisuunnitelma!

Tämän kirjoituksen julkaisemista olen kuulkaa odottanut!!

Synnytyksestä on kulunut nyt 7 viikkoa ja jälkitarkastuksessa kävin viime viikolla. Palautuminen on sujunut hyvin ja voin palailla treenien pariin.

IMG_1150

IMG_1159

Raskausaikahan sujui minulla hyvin ja ulkoiltua tuli päivittäin loppuun asti. Hassua ajatella, että edellisen kerran olen ottanut juoksuaskeleita joskus toukokuussa. Silloinkin valmennettavien kanssa ainoastaan alkulämmittelyhölkkäilyn verran. Niihin aikoihin tein raskausvatsan kanssa vielä maltillisia lihaskuntotreenejäkin. Varsinainen oma juoksutreeni löytyy jostain alkuvuodesta. Juoksu ei tuntunut raskausaikana hyvältä, enkä halunnut että rakkaasta harrastuksesta jää huonoa kokemusta pohjalle, jolloin sen pariin olisi vaikeaa jälleen palata.

Synnytyksen jälkeen olen tehnyt ainoastaan vaunulenkkejä kävellen. Niiden nopeudet ja tehokkuudet ovat muuttuneet alun varovaisesta kokeilusta nyt 1,5-2 h tehokkaiksi kävelylenkeiksi. Muuhun liikuntaan en ole halunnnut kiirehtiä, ei ole ollut mitään tarvetta (ellei mukaan lasketa hyssyttelyhetkiä jumppapallolla, jonka hyppelyyn meidän pienokainen rauhoittuu. On muuten tehokasta reisitreeniä :D.)

IMG_1174

Lantionpohjan lihaksia sekä syviä vatsalihaksia olen pyrkinyt aktivoimaan lenkeillä alusta asti ja ottanut siihen ihan systemaattisen suunnitelman joka lenkille. Pidän jännityksen esimerkiksi lyhtypylvään välin ja sen jälkeen rentoutus kahden lyhtypylvään välin. Lenkin aikana tulee tehtyä useampi setti sekä näitä pidempiä pitoja että myös lyhyempiä. Aluksi tämäkin oli tietysti varovaisempaa, mutta nyt pidot pidempiä ja sarjoja useampia.

Juoksun pariin en ole haikaillut, kunnes tällä viikolla kesken kävelylenkin, halusin ottaa pari juoksuaskelta.

Olen pyöritellyt mielessäni treenisuunnitelmaa syksyksi ja loppuvuodeksi. Päivittäiset vaunulenkit säilyvät ohjelmassa. Ne ovat kestoltaan 30 minuuttia – 2h päivistä ja muusta ohjelmasta riippuen. Pari-kolme kertaa viikossa tulen lisäämään juoksupätkiä lenkkien yhteyteen, pikkuhiljaa pätkien mittaa pidentäen. Ainakin muutama viikko mennään näin, ennen kuin lähden juoksemaan pidempää lenkkiä ja ilman vaunuja.

IMG_1197

Juoksua tukevia lihaksia lähden vahvistamaan kotitreeneillä ja niiden suhteen olen asettaut tavoitteeksi vähintään kaksi treenikertaa viikossa. Salitreenien tai ryhmäliikunnan pariin en tällä hetkellä haikaile, mietinnässä tosin on, minkä salin jäsenyyden tulen jossain vaiheessa valitsemaan. Tällä hetkellä treenit on hoiduttava näppärästi oman aikataulun puitteissa kotioloissa. Onneksi siihen on kaikki valmiudet, nyt kun kuntoiluhuone on taas raivattu vauvan varusteista.

Maltillinen paluu liikunnan pariin siis, mutta olen enemmän kuin innoissani! Treenien tavoitteet voi näin ens alkuun kiteyttää: saada hiki pintaan, pää tyhjäksi ja lihakset vahvoiksi. 😀

Reipasta viikkoa,

xx Laura

Juoksujalkaa myös FacebookissaInstagramissa & Snapchatissa!

Kari Traa Ida Jacket ja Ida Tights on varustettu tuulen ja vedenpitävillä etupaneleilla. Asu soveltuu hyvin talvitreeneihin-/ juoksuun. Saatu blogin kautta.

2 comments

Kommentoi

Kommentit

  1. Kuulostaa hyvältä!! Ja tutulta! 🙂 Aika samat sävelet oli mulla silloin viime tammikuussa, kun aloitin treenit raskauden jälkeen! Maltti on tosiaan valttia! 🙂 Ja ps. näytät siltä kuin et olisi raskaana ollutkaan! Sportti mama! ♡

    • Kiitos ihana! <3 Näin se on aloitettava, mutta en kyllä edes uskalla asettaa samanlaisia juoksutavoitteita kuin sinä, senkin sporttimama! 😀 <3 Oot päässyt niin nopeeta huippu juoksukuntoon!