LauraSyksyn tapahtumaputki käyntiin!

Jess, huomenna on aika avata syksyn tapahtumaputki! Nimittäin City Survivors -kaupunkiseikkailu starttaa Hietsusta. Matkaa tällä kertaa kilpasarjassa on lyhimmillään n. 13 km ja loput tietysti riippuu omista reittivalinnoista. Keväällä meillä ainakin tuli pienistä harha-askelista ihan kivasti mittaa varsinaisen reitin päälle. Täytyy suunnistaa paremmin tällä kertaa tai sitten ottaa liikunnan kannalta. 😉 Kevään kisaan verrattuna rastit ovat kokeneet muutoksia ja vaativuutta on lisätty. Muuta ei tiedetä tälläkään kertaa. Huiii! Jännittää ihan sikana!!

Viikon päästä lähden ”yöhölkälle” Midnight Runiin ja suunnitelmissa ei todellakaan ole kympin enkka tai mikään muukaan aika. Lähden fiilistelemään ja todennäköisesti juoksen reitin musiikit korvilla omasta lenkistäni nauttien. Ihanaa!

Siitä pari viikkoa ja ollaankin syyskuun kovimman reitin äärellä. Lidingöloppet ja 30km mäkistä maastoreittiä edessä. Tätä silmällä pitäen kipusin tällä viikolla Malminkartanon mäkeä sauvojen kanssa. Sauvojen kanssa kävellen tehtävä harjoitus on riittävä tähän tilanteeseen ja oikein hyvästä intervallitreenistä se käy. Mäet hapottavat, onhan tuon tyyppisistä treeneistä aikaa reilu pari vuotta. Lidingöloppetissa ajatuksena on lähinnä nauttia tapahtumasta ja luonnosta, kuvata maisemia ja syödä eväitä. 😀 Ennen kaikkea saapua maaliin toivottavasti hymy huulilla.

Tapahtumien suhteen ollaan tänä vuonna erityisellä maltilla ja ilolla matkassa.

Niin siistejä juttuja edessä, onneksi ei tarvitse kauaa odottaa!

Reipasta viikonloppua,

xx Laura

 

Juoksujalkaa myös Facebookissa & Instagramissa!

Kuvat: Markku Lempinen

Kommentoi

Kommentit