LauraSaunajoogasta vetreyttä pääsiäisen lenkkeihin

Keskiviikkona oli vuorossa jälleen Lavli-ilta, joista olen aiemminkin kertonut. Kyseessä on siis Lorna Jane -merkin move, nourish & believe -ajatuksiin perustuvista, maksuttomista teemailloista. Tällä kertaa ohjelmassa oli Saunayogaa lajin itsensä kehittäjän, Tiina Vainion ohjauksella. Paikkana mahtavat Unioninkadun Juhlahuoneistojen -tilat.

kuva 2

Olen testannut Tiinan ohjauksessa lajia aiemminkin (näköjään vuonna 2010, mihin tämä aika kuluu..?) ja Saunajoogaa -kirjan avulla tehnyt joitakin liikkeitä myös itsenäisesti saunassa. Saunan lämmössä tehdyt avaavat, venyttävät ja vahvistavat liikkeet etenkin yläselän, niskan ja rintarangan alueelle sekä lonkille ja pakaroille eivät tunnu niin rajuilta, mutta saunasta poistuessa, ja varsinkin seuraavana päivänä, eron tuntee. Aamulla herätessä olo oli kevyt ja vetreä : ) Puolen tunnin sarja on n. 50 asteisessa saunassa hikinen ja tehokas, mutta samalla täydellinen rentoutus ja poistuminen arjen hälinästä. Jos ette ole vielä Saunayogaa testannut, suosittelen.

kuva 1

Saunajoogan jälkeen pyöräilin kotiin vielä kiertolenkkiä, kun oli niin valoisa ja kaunis ilta.

kuva 3

kuva 5

Pääsiäisloma kolkuttelee muutaman tunnin päässä ja suunnitelmissa on levätä, liikkua ja ladata akkuja – ilman mitään pakkoa tai aikataulua. Kelien puolesta houkuttelee tehdä ainakin parikin pidempää lenkkiä, mutta en ota niistäkään stressiä : ) Tämä miniloma tulee nyt enemmän kuin tarpeeseen.

Rentouttavaa pääsiäistä kaikille!

Kommentoi

Kommentit