LauraRento ja kiireetön lauantai

Onpas ollut kerrassaan leppoinen lauantai!

Heräsin aamulla pirteänä 11 tunnin yöunien jälkeen ja päätin avata päivän Hot Joogassa. Hiki virtasi tänään jotenkin vielä enemmän kuin yleensä ja olo oli taas aivan loistava tunnin jälkeen. Olen tehnyt päätöksen, että mun viikko-ohjelmassa on oltava vähintään yksi hot-tunti, sillä niin hyvä olo siitä tulee. Tunnin jälkeen olo on samaan aikaan tosi energinen ja vetreä – toisaalta rentoutuneen uninen. Sopii siis loistavasti juuri esimerkiksi viikonloppuaamuihin tai hieman myöhemmin illallakin tehtäväksi harjoitukseksi.

Hain lounaaksi sushia ja muuten oonkin palloillut tämän päivän pitkälti kotona.

Illalla innostuin vielä lähtemään rauhalliselle 15 km lenkille, sauna lämpiämään ja ulos vesisateeseen. Ttuollaisessa raikkaassa sumusateessa on just parasta juosta! Päivän kruunasi pitkä rentoutus saunassa kasvonaamion ja jalkakylvyn kera.  Luksusta välillä nämä täysin vapaat ja kiireettömät päivät : )

Huomenna on tiedossa taas vähän rankempaa treeniä. Ajattelin suunnata aamulla pienelle lenkille, iltapäivällä salille testaamaan paria uutta juttua keski- ja ylävartalolle sekä pitkästä aikaa pääsen myös sunnuntaiseen BodyAttackiin. Sillä välin, hyvää yötä!

4 comments

Kommentoi

Kommentit

  1. Täydellisen kuuloinen lauantai 🙂 Mä rakastan myös ulkoilla ja lenkkeillä pienessä tihkusateessa, siitä tulee niin raikas olo. Ja ehdottomasti saunaan sen jälkeen. Kiitos muuten inspiroivasta blogista. Tulee aina himo päästä urheilemaan kun tätä lukee 🙂