LauraPisin pitkä

Tukholman maratoniin on enää alle kolme viikkoa!

Sunnuntaina olikin aika tehdä pisin pitkä lenkki tälle keväälle. Eikä muuten ollut hassumpi valinta päivälle, ihan mahtava sää!! Olisin kyllä voinut olla vähän rohkeampi asuvalinnan suhteen ja laittaa shortsit jalkaan. Jotenkin tuntuu vaan oudolta hypätä parissa viikossa suoraan talvivarusteista kesävermeisiin… : D

Energiatasot eivät olleet aivan kohdillaan lenkille lähtiessä, mutta olin päättänyt, että puristan 30 kilometriä rikki, vaikka väkisin : ) Vauhdilla ei ollut niin väliä, vaikka alku sujuikin puolimaratoniin asti melko hyvällä nopeudella ja kevyellä askeleella. Loppua kohti vauhti jonkin verran hyytyi ja juoksuasento kärsi.

Suunto Ambitini odottelee tällä hetkellä huoltoa, joten käytin lenkillä puhelimen Sportstrackeria. Sen mukaan matkaa kertyi 30,75 kilometriä. Puhelin matkasi mukana mukavasti SpiBeltissä. Antoihan tuo pitkä lenkki uskoa tulevaa koitosta varten, vaikka ei se meno loppumatkasta mitään herkkua enää ollutkaan!

Ensi viikonloppuna on tarkoitus juosta vielä yli 20 kilometrin lenkki ja sitten onkin aika jättää pidemmät lenkit. Tällä viikolla olen myös menossa mm. lenkkikaverini kanssa vesijuoksemaan. Kävimme heittämässä edellisen lenkin altaassa perjantaina, joka on aivan loistavaa vastapainoa muuhun harjoitteluun.

Nyt pienelle palauttavalle lenkille! Aurinkoista viikonalkua!

Kommentoi

Kommentit