LauraPari sanaa talvijuoksusta (vaunujen kanssa)

Talvi tuli tänä vuonna aikaisin, mikä on sinällään ihan kiva, koska tuo lumi maassa tekee maisemasta heti niin paljon valoisamman. Lenkeille se asettaa kuitenkin omat haasteensa, etenkin nyt vaunujen kanssa.

Tällä hetkellä lenkit sujuvat perus Bugaboo Buffaloilla. Näihin päädyimme osaltaan isojen renkaiden ja vaunujen tukevan tuntuman vuoksi. Näppärästi rullaavat ja kääntyvät etupyörät saavat aikaan sen, että vaunuja on helppo liikutella yhdelläkin kädellä. Ihan kaikesta Buffalotkaan eivät selviydy, se todettiin Heidin kanssa eilisellä kävelylenkillä, jolloin oli pakko ottaa vaunut kantoon. Lumipyry oli tehnyt lenkkireitin varrelle kunnon kinoksia, jolloin vaunujen pohja otti vastaan. Onneksi oli apukantaja mukana! 😀 Täytyy seuraavan vaunuhölkän kanssa hieman odotella lumentulon laantumista ja siihen saakka otettava kaikki irti voimatreenistä tuolla ulkona!

Vauvan kasvaessa ja kevään koittaessa on harkinnassa Bugaboon juoksurunko, mutta sen tarvetta täytyy miettiä silloin uudelleen.

IMG_1804

Etenkin vaunujen kanssa hölkkäillessä on tullut pohdittua juoksutekniikkaa uudesta näkökulmasta. Oman osansa tuovat lumi, sohjo sekä liukkaat kohdat irtokivineen, jolloin juoksu muuttuu väistämättä varovaiseksi. Ensimmäistä kertaa tänä talvena harkinnassa ovat nastakengät, joita en ole vielä koskaan omistanut. Maastojuoksukengät ja ihan peruslenkkarit ovat toimineet, mutta nyt vaunujen tuoma vastus tekee liukkaalla kelillä sen, että ylämäkiä ei kertakaikkiaan meinaa päästä ylös!

Vaunujen kanssa juostessa asento lopahtaa muutenkin helposti istuvaksi, sikäli kun pakaroissa ei ole vielä riittävästi voimaa. Vapaana heiluva käsi alkaa hakea lisävoimaa sivulta, jolloin koko ylävartalo kiertää, koska keskivartalon voima ei ole vielä palautunut. Muistutusta vaativa asia on myös askeleen pitäminen lyhyenä. Vaunut vievät juoksua omalla painollaan tasamaalla sekä alamäissä, jolloin askel helposti pitenee ja muuttuu harppovaksi. Vähän sama fiilis, kun juoksumatolla ei ole vastusta ja matto vie juoksijaa, eikä päinvastoin.

IMG_1735-1

Itsellä on agendalla tällä hetkellä keskivartalon sekä pakaroiden voiman vahvistaminen, jotka tuovat moneen yllämainittuun ongelmaan ratkaisun. Etenkin keskivartalon suhteen se on tehtävä maltilla. Ei ole mitään tarvetta lähteä rykimään istumaannousuja väkisin, kun keskivartaloa voi kehittää niin monilla muillakin tavoilla. Koko homma lähtee syvien vatsalihasten ja lantionpohjan vahvistamisesta, joihin olen panostanut heti synnytyksen jälkeen. Paljon on jo kahdessa kuukaudessa tapahtunut kehitystä, mutta vielä on tehtävää. Tämänkin vuoksi haluan pitää lenkit maltillisina vielä pitkään.

Pientä avustusta keskivartalon metsästykseen olen saanut myös yhdestä varusteesta, josta kerron lisää myöhemmin. 😉

Lumista viikon jatkoa,

xx Laura

Juoksujalkaa myös FacebookissaInstagramissa & Snapchatissa!

Kommentoi

Kommentit