LauraMustikkaista hoitoa herkälle iholle

Ihon ja hiusten putsaus- ja hoitotalkoot jatkuvat täällä. Siitä pitää huolen yhteistyökumppanini, Unisex-hoitola Sulo, jonka ihanaiseen mustikkahoitoon pääsin viime viikolla tutustumaan.

Hoito oli itselleni mieluinen tuttavuus, koska herkkä ihoni on vähintään vaativa kasvohoitojen suhteen. Kaikki liian mekaaninen on ehdottomalla EI-listalla, mutta kasvot kaipaavat silti tehokasta puhdistamista ja hoitoa. Muuttuvat säät, lämpötilavaihtelut sekä usein toistuva pesu koettelevat kasvoja. Tämän ongelman toin jo heti alussa esiin ja ratkaisua lähdettiin hakemaan Bernard Cassieren mustikkalinjan tuotteilla ja hoidolla.

Myrtilles

Picture 133

Sulolla on näihin mustikkaisiin tuotteisiin liittyen vahvasti kädet savessa. Sulon oma Cidesco-kosmetologi Annastiina Rönn on ollut mukana kehittämässä tätä rauhoittavaa tuotelinjaa Ranskassa ja tuomassa pohjoismaisen ihon eritysipiirteitä mukaan. Tuotteissa on otettu erityisesti huomioon suomalaisen ihon tarpeet, jotka kaipaavat sekä rauhoittavia ja suojaavia ominaisuuksia.

Suomalainen herkkä ja vaalea iho joutuu kovalle koetukselle. Kesäisin auringon UV-säteet altistavat suojaamatonta ihoa couperoottisuudelle, talvisin kylmä ilma lisää kuivuutta sekä punakkuutta. Useasti ihonhoidon ammattisarjat tulevat maista, joissa ihon punoitus tai couperoottisuus eivät ole ongelma, kun taas suomalaisella iholla se on melkeinpä enemmän sääntö kuin poikkeus. Olen huomannu, että oma ihoni reagoi nimenomaan lämpötilavaihteluista. Talvella lenkki pakkasessa ja sen jälkeen saunaan tai vähintään kuumaan suihkuun – täydellistä, mutta ei tee hyvää kasvoille.

Mustikkahoidon minulle teki Maria ja se aloitettiin puhdistamalla huolellisesti kasvojen iho mustikkalinjan micellar vedellä. Tämän jälkeen kasvoille levitettiin kuorinta, joka ei sisällä rakeita. Rakeethan tuppaavat ainoastaan repimään kasvoja rikki, eivätkä sovellu herkälle iholle sitten lainkaan.

Kuorintanaamion vaikuttaessa (reilu 10 minuuttia) Maria hieroi kauttaaltaan käteni aina sormenpäistä käsivarteen. Ilmojen kylmetessä myös käsien iho on alkanut jälleen kuivaa ja voiteet imeytyvät niihin huomattavasti paremmin hieroessa. Kuorinnan vaikuttaessa on mahdollista tehdä myös mm. kulmien-/ ripsien värjäystä, jos sellainen on tarpeen.

IMG_3903

IMG_3902

Kuorinnan jälkeen, hoitoon kuului myös pitkä ja erittäin rentouttava kasvojen, kaulan, decolteen ja niskan hieronta, joka oli mielestäni yksi parhaista hetkistä n. 90 minuutin hoidon aikana. Mikäli mekaaninen ihonpuhdistus on tarpeen, se voidaan tehdä myös hoidon aikana.

Lopussa laitettava naamio annettiin vaikuttaa 10-15 minuuttia kasvoilla, jolloin tehtävänä oli ainoastaan makoilla ja nauttia rentouttavan musiikin kera lämpöisen peiton alla. Tämän vuoksi suosittelen hoitoa erityisesti työpäivän jälkeen, kuten se itselläni oli ajoitettu tai viikonloppuna täydellisen rentoutumisen takaamiseksi.

Mustikkainen hoito kuulostaa jo lähtökohtaisesti hyvältä. Syön mustikoita päivittäin sisäisesti ja niiden on todettu vähentävän useita sairauksia, kuten sydän- ja verisuonisairauksia, silmäsairauksia sekä vähentävän syövän riskejä. Mustikka sisältää runsaasti A- ja B-vitamiinia, mangaania, kuituja sekä flavonoideja ja ne ovat hyviä C-vitamiinin, magnesiumin ja kalsiumin lähteitä.

Mikään muu hoidossa ei tuonut mustikkaa sen kummemmin esiin kuin linjan nimi. Naamiot ja voiteet eivät olleet sinisiä, eivätkä ne tuoksuneet mustikalta (miltä se muuten tuoksuu?). Mustikkaan kuitenkin liittyy vahva mielikuva sen luonnonmukaisuudesta, hellävaraisuudesta sekä hoitavuudesta. Sellainen lo olikin hoidon jälkeen – kasvot olivat erittäin fresh, vaikkakin pää hieman tokkurassa rentoutuksen jälkeen. 😀

IMG_3899

Hellävarainen mustikkahoito sopii naisille ja miehille ja voisin kuvitella, että on erityisen hyvä juuri nyt, kun kasvot alkavat valmistautua kylmeneviin ilmoihin. Suloon voi käydä tutustumassa joko Helsingin Meilahdessa (Mannerheimintie 120) tai tulevana viikonloppuna I love me -messuilla, jossa itsekin olen VIP-bloggaajana mukana.

Messutarjouksena Sulolla onkin aikamoinen kattaus: mm. kaikki messuilla varatut Bernard Cassier mustikkalinjan hoidot -50%! Kaikki Sulon messutarjoukset täällä.

Juoksujalkaa myös FacebookissaInstagramissa & Snapchatissa!

IMG_3913

Kommentoi

Kommentit