LauraMikä syksy!

Täällä ollaan jo reilun kahden viikon ajan totuteltu uudenlaiseen arkeen. Päivät menee älyttömän nopeasti ja vaikka ne sisällöltään melko samanlaisia ovatkin, jokaiseen päivän mahtuu jotain uutta. Pelkästään vauvaa tuijottelemalla vierähtää helposti muutama tunti ja sitten onkin taas vauvan syömisen tai unien aika. Aika ihanaa!

Mutta on tämä rankkaakin ollut ja lähinnä jatkuva läsnäolon tarve on yllättänyt. Välillä tuntuu, että poika syö jatkuvasti, mikä vaatii veronsa imettäjältä, välillä yöt sujuvat yhdellä heräyksellä, välillä ei muuta tehdäkään kuin ollaan hereillä. Olisi niin kiva, että vauva omaksuisi heti meidän rytmin, että öisin nukutaan ja päivisin remutaan! 😀 Niin tai näin, aamuisin kyllä unohtuu kaikki univelat ja ollaan taas valmiina uuteen päivään. Päivisin ei olla vielä kauheasti ohjelmaa tai sisältöä etukäteen suunniteltu, menty sen mukaan, miltä on tuntunut. Kaksiviikkoisen kanssa ei onneksi tarvitse sen kummemmin hötkyillä.

IMG_0564

Vaunulenkkejä ollaan päästy harjoittelemaan ja alkukankeuksien jälkeen nekin alkavat sujua. Tällä hetkellä varmin keino pidempään ulkonaoloon, on saada vauva nukahtamaan vaunuihin ennen lähtöä. Siten sujuu lenkit parhaiten ja mikäs niitä tehdessä näillä säillä! Aikamoinen syksy, kyllä kelpaa mammalomailla! 🙂

IMG_0430

Eniten tässä itseä jännittää jo miehen töihinpaluu ensi viikolla. :/ Tuntuu vähän hurjalta ottaa päävastuu päivisin täysin itselle, mutta eiköhän siitäkin selvitä pikkuhiljaa…

Kivaa loppuviikkoa!

xx Laura

Juoksujalkaa myös FacebookissaInstagramissa & Snapchatissa!

 

2 comments

Kommentoi

Kommentit