LauraMennyttä ja tulevaa treeniviikkoa

Viime viikolla tuli liikuttua ja etenkin juostua mukavasti. Maanantain ja tiistain juoksulenkkien jälkeen oli hienoa päästä tekemään kova harjoitus keskiviikon juoksutiimin treeneissä. Kolmen kilometrin lämmittelyn ja tekniikkaharjoitusten jälkeen juostiin vähän alle vitosen lenkki. Tämän jälkeen teimme radalla 100 metrin sprinttejä kymmenen kertaa, 300 metrin palautuksilla. Huh! Lopussa alkoi vielä sataa vähän vettä, joka lisää treenin tunnetta vielä astetta enemmän : )

Tällä kertaa tuli otettua pohkeiden kanssa vähän maltillisemmin ja keskityin illalla kunnolla lihashuoltoon. Aamulla jaloissa kyllä tuntui, mutta ei mitään pahaa kipua vaan normaalia kovan treenin jälkeistä väsyneisyyttä. Torstaina oli kuitenkin hyvä pitää lepopäivä.

Perjantaina pääsin pitkästä aikaa spinningiin, joka on kerran kuukaudessa perjantaina Helsinki Sports Clubilla aivan erityinen. Eerika Kiuttu vetää oman Spinning Clubin, jonka tunnit on suunniteltu normaalitunteja haastavammiksi. Silloin on mahdollista tehdä rankka treeni ja ylittää itsensä hyvässä seurassa. Seuraavan kerran tätä herkkua luvassa 2.11., huippua!!

Lauantain saunalenkki tehtiinkin Kemiönsaaren mäkisessä maastossa ja sunnuntaina jatkettiin juoksutiimin kanssa Helsinki Core Trainersin Villen treeneissä. Keskityimme juoksuasennon hallintaan ja etsimme lantion keskikohtaa Redcord -harjoitusten avulla.  Haastavaa treeniä ja erittäin hyödyllistä tietoa juoksutreenejä tukemaan!

Uusi viikko alkoi tänään juoksulenkillä ja etenee keskiviikon juoksutiimin pitkien intervallien parissa kohti lauantaina vuorossa olevaa mielenkiintoista lajitestausta, josta lisää myöhemmin…

Reipasta alkanutta viikkoa kaikille!

2 comments

Kommentoi

Kommentit

  1. Joskus pakko päästä Eerikan spinning clubiin, harmi et seuraava kertakaan ei natsaa.. mut ens ma kyllä RPM! Nähdäänkö siellä? 😉