LauraMaratontuliaisina pieni ennätys ja suuret tunteet!

Mahtava Tukholman maratonreissu takana! Palautuminen on hyvässä vauhdissa ja eilen uskaltauduin jo hölkkäilemään lämmöt ja palauttelut prjctASAlaisten treeneissä.

Sää suosi maratonpäivänä ja ainakin minulle, se oli täydellinen juoksusää. Ei liian kuuma, mutta toisaalta pieni sadekaan ei matkan varrella haitannut. Minkäänlaisia hiertymiä tai kipuja ei ollut juoksun aikana eikä sen jälkeen, normaalia jalkojen jäykkyyttä lukuun ottamatta. Itse maraton käynnistyi hyvissä tunnelmissa ja sain itselleni lietsottua positiivisen tunnelman ja juoksuhurmoksen ennen lähtölaukausta. Parit ylävitoset heitettiin lähtöryhmässäni tuntemattomien vieruskavereiden kanssa ja sitten se oli menoa!

kuva 2

Melko nopeasti juoksu tyssäsi ruuhkaan ja vauhdit hidastuivat lähes kävelynopeuteen. Yritin pitää juoksua yllä ja lähdin ohittelemaan. Huomasin ärtymyksen tunteen kasvavan, kun jouduin poukkoilemaan ympäriinsä, että pääsin ohittamaan edessä juoksevia. Tämä ei ole tietenkään kovin fiksua, eikä turvallistakaan erilaisten jalkakäytävien ja korotusten vuoksi, mutta en halunnut alkaa kävellä. Ruuhkan laannuttua muutamien kilometrin jälkeen, karistin ärtymyksen ja homma rullasi mukavasti puolimaratonille asti.

Puolimaraton meni samaan aikaan kuin muutama viikko sitten HCR:lla, lähes huomaamatta. Joissain niissä kohdissa näin myös matkakaverit kannustamassa reitin varrella ja olin niin onnellinen nähtyäni tuttuja kasvoja, että pari onnenkyyneltä oli pakko vuodattaa siinä kohtaa 🙂 Huikkasin heille, että juoksufiilis on kaikin puolin hyvä ja kuulin, että ryhmämme kaikilla juoksijoilla kulki mukavasti!

kuva 3

Viime vuodesta muistin, että tylsin ja puuduttavin osuus itselleni on Djurgården. Ihmisiä ei ole kannustamassa yhtä paljon ja muutenkin katseltavaa on liian vähän. Paikka paikoin sääkin tuntui liian kuumalta. Suunnilleen 25 kilometrin kohdassa päästin ajatuksen ilmoille siitä, että pysähtyisin käymään vessassa. Olin juonut koko kisassa todella vähän, mutta ajatus ei mennyt enää päästä pois. En ole koskaan joutunut aiemmin kisassa käymään vessassa, kunnes 30 kilometrin kohdassa päätin piipahtaa Bajamajassa. Ei kovinkaan miellyttävä kokemus senkään takia, että jalat jumahtivat täysin ja pysähtymisen jälkeen oli todella vaikea lähteä jatkamaan juoksua.

Kohtalaisen turhauttavaa on myös vessajonossa ja -käynnillä seurata kelloa, jossa minuutit kuluvat, mutta vauhti pysyy nollassa. Siinä oli seuraavan pienen itkun paikka. 😀 Jälkikäteen taas naurattaa, mutta siihen saakka oli ollut niin hyvä tunne juoksusta, mutta pysähtymisen jälkeen oli todella vaikea lähteä jälleen liikkeelle.

Viimeiset onnenkyyneleet virtasivat maalissa, jonka ylitin kolme minuuttia viime vuotta paremmalla ajalla. Päällimmäisenä tietysti mahtava tunne siitä, että pääsin maaliin, mutta pieni ärsytys siitä, että kaikki ei mennyt tänä vuonna niin nappiin. Vessareissulle hukatut minuutit jäivät harmittamaan, mutta muutenkin jouduin tekemään paljon töitä sen eteen, etten lopettanut koko hommaa parissa kohtaa kesken. Toistelin itselleni matkan varrella, että kun maaliin pääsen, pidän taukoa maratoneista 😀

10428738_10152262896464667_416764347_n

Tänä vuonna myös kuuluisa Västerbron silta tuntui turhan nihkeältä, vaikka olin etukäteen mainostanut ettei se mikään erityisen paha ole. Pari kertaa muistan myös ajatelleeni, että miksi ihmeessä ihmisen pitää juosta näin pitkiä matkoja, kun äkkiseltään tulee pari kivempaakin harrastusta mieleen!? Ihmetystä herättää jälleen myös tunneskaalan laajuus itkusta nauruun ja kärsimyksestä helpotukseen. Maaliviivan jälkeen onneksi kaikki huonot tuntemukset unohtuvat saman tien.

kuva 4

Jokainen maraton on täysin erilainen ja matkan varrella voi sattua vaikka mitä. Kaikki lasketaan ja tällä kertaa meni näin. Muutamien minuuttien menetys saattaa kuulostaa mitättömältä jutulta, mutta ai että se jää kaivelemaan mieltä! Lopulta olen tietysti äärettömän onnellinen maaliin pääsystä ja että oma ennätys parani jälleen muutaman minuutin. Myös muiden reissukavereiden upeat suoritukset suuntasivat omia ajatuksia taas uusiin juoksuihin. Siitä se ajatus sitten lähti, kun innostuin lokakuun Amsterdamin maratonista…

2 comments

Kommentoi

Kommentit

  1. Hurjasti onnea hyvästä maratonkokemuksesta ja enkoista!
    Ne suuret tunteet on yksi parhaimpia juttuja maroilla – ei ulkopuolinen ehkä uskoisi, miten herkässä se kyynel tosiaan voi olla ihan vaan juostessa.. 😉

    Mutta loistavaa että joku muukin täältä päin on harkitsemassa jo Damia, itsekin raapustin juuri äskettäin kalenteriin 19.10. kohdalle ison merkinnän. 🙂

    Ihanaa juoksukesää!

    • Kiitos paljon! 🙂 Jotenkin se yllättää joka kerta, kuinka herkässä kyynel on – sekä ilosta että kärsimyksestä.

      Loistavaa! Tein juuri äsken ilmoittautumisen Amsterdamiin. Aluksi oli tarkoitus juosta puolikas, mutta koko matkahan sieltä lopulta valikoitui… 😉

      Kepeitä kilometrejä ja ihanaa kesää sinne myös!