LauraLiikunta-mörkö

Pureskeltuani tätä raskauden jälkeistä liikunta-asiaa ja juteltuani useiden ystävien kanssa, ollaan tilanteessa, jossa sanat erkauma ja lantionpohjan palautuminen alkaa tulla korvista ulos. 😀

Ovat toki äärimmäisen tärkeitä asioita huomioida, mutta onkohan tämäkin aihe hiukan lähtenyt mittasuhteista? Se on jopa syrjäyttänyt aiemman hokeman ”raskaus (ja synnytyksen jälkeinen elämä) ei ole mikään sairaus”, joka kehottaa jatkamaan kaikkea tekemistä normaalisti, mukaan lukien urheilu, tietysti omia tuntemuksia kuunnellen. ”Omia tuntemuksia” kohta on tietysti hieman vaikea, mutta uskon että jokainen synnyttänyt tietää ja tuntee, onko homma sujunut pääosin hyvin vai onko matkan varrella tullut jotain komplikaatioita.

Liikunta on hyväksi ja suotavaa synnytyksen jälkeen jo ihan parantumisen vuoksi. Alkuun sopivaa liikuntaa ovat rauhalliset vaunulenkit kävellen. Tällä hetkellä valitettavan paljon korostuu myös liikkumisen vaarojen korostaminen ja suorastaan syyllistäminen itse aiheutettuihin vahinkoihin (mm. laskeumat, virtsankarkailu, pidätysongelmat), jotka saattavat näkyä vasta 5, 10 tai 15 vuoden päästä.

Itsellä synnytyksen jälkeen pihassa tehdyt kävelylenkit saivat jälkitarkastuksen jälkeen pikku hiljaa pituutta ja myös reippautta. Juoksua (hölkkää) lisäsin alkuun pikku pätkissä kävelylenkkien lomaan ja sen jälkeen pari lenkkiä on tullut myös kokonaan hölkkäiltyä vaunujen kanssa. Lantionpohjan lihastreenit ovat olleet ohjelmassa synnäriltä asti ja muut pääosin omalla kehonpainolla tehtävät treenit. Voin sanoa, että olen palautunut hyvin ja se on myös erkauman osalta tarkistettu kahteen otteeseen. Olo tuntuu hyvältä ja liikunta tuo iloa jokapäiväiseen elämään. On huomioitavaa, että raskaus sujui minulla kaiketi varsin helposti, kävelin loppuun saakka, eikä muutenkaan mitään erityistuskia ollut. Sekin on tietysti suhteellinen käsite; yhdelle tuskaa on se, mikä toiselle normaalia raskauden tuomaa kömpelyyttä ja pöhötystä.

Kaikenkaikkiaan siis yksilöllinen asia. Niin raskaus kuin sen jälkeinen elämä. Synnytys ja liikunta ovat molemmat kovin luonnollisia asioita ja treenata voi monella tapaa.

Selvää on, että sanat treenit tai juoksutreenit ovat tällä hetkellä eri sisältöisiä kuin reilu vuosi sitten. Liikkumista voi, ja pitää, skaalata aina kunnon mukaan.

Lihasten aktivointi ja liikunta parantaa ja palauttaa raskaudesta huomattavasti paremmin ja nopeammin kuin liikkumattomuus ja liikunnan pelkääminen. On selvää, että synnytyksen jälkeen ei kannata lähteä repimään mäkivetoja huonolla juoksutekniikalla, nostamaan isoja painoja salilla tai tekemään mitään muutakaan yhtä tyhmää. Näin ei kannata tehdä, vaikka ei olisi koskaan synnyttänytkään. Jos raskaudessa tai synnytyksessä on ollut jotain komplikaatioita, kannattaa antaa palautumiselle rauhassa aikaa. Eihän kukaan lähde jalka paketissa maratoniakaan juoksemaan.

Kuten urheilun aloittamisessa muutenkin, kannattaa pyytää ammattilaiselta apua, mikäli oma tieto-taito ei riitä. Oma asiantuntemukseni raskauden ja synnytyksen jälkeisessä liikunnassa ei olisi ennen tätä kokemusta riittänyt paljon muuhun kuin noihin alun hokemiin. Tällä hetkellä tietämys ja liikepankki on karttunut melko kattavaksi. En aio olla se esimerkki, joka teki omassa synnytyksen jälkeisessä elämässä kaiken väärin, vaan se joka tietää, miten liikuntaa voi harrastaa kaikkina elämän hetkinä, oikein tehtynä, yksilöllisesti suunniteltuna.

Liika pelottelu tässä treeniasiassa kääntyy helposti itseään vastaan. Tuskin kenenkään etu on tehdä mörköä niinkin luonnollisesta asiasta kuin liikunta. Meillä on ohjelmassa tänään(kin) lenkkitreffit, siinä saattaa muutama tunti taas vaunuillessa vierähtää. 😉

Liikunnallista viikkoa,

xx Laura

Juoksujalkaa myös Facebookissa & Instagramissa!

2 comments

Kommentoi

Kommentit

  1. Hyvä kirjoitus! Itseänikin alkoi jo hiukan jopa ärsyttää tämä vouhotus erkaumasta ja lantionpohjan lihaksista. Toki olen samaa mieltä, että niiden kunto on tärkeää, mutta palautuvathan nekin samalla tavalla liikunnan avulla kuin mikä tahansa muukin kohta kehosta, ei siis kannata ensin odotella niiden palautuvan täydelliseen kuntoon ja vasta sitten aloittaa liikuntaa. Synnytin esikoisen 13-vuotta sitten, ja nyt 4 kuukautta sitten pikku-seiskan. Silloin esikoisen aikaan ei paljon erkaumasta puhuttu, mutta omien tuntemusten jälkeen lähdettiin arkea taas raskauden jälkeen jatkamaan. Nyt tuntuu blogeja ym. lueskellessa, että uskaltaako sitä enää ollenkaan liikkua, kun on niin paljon ”tietoa” 😉 Mutta kuten sanoit, toivottavasti jokainen äiti osaa suhteuttaa liikkumisensa omien tuntemustensa mukaan ja nauttia tästä äityidestä! 🙂

    • Kiitos, kiva kuulla samanlaisista ajatuksista 🙂 Onneksi tieto ja tutkimus tosiaan kehittyvät, mutta joskus tuntuu, että ne ottavat vähän turhan ison roolin ja pääajatus unohtuu.

      Mukavia keväisiä liikuntahetkiä sinulle! 🙂