LauraKesäisen viikonlopun tunnelmia

Viikonloppu oli täynnä mukavia juttuja! Perjantaina ja lauantaina saatiin nauttia upeista kesäisen aurinkoisista ilmoista, tänään ei varsinaisesti ole ollut ihan samanlaista, mutta välillähän pitää ”vähän” sataa, että voi taas paistaa!

Perjantai-ilta hurviteltiin Lintsillä ja lauantaina heti aamutuimaan sain ihanaa aamiaisseuraa, kun kaverini ja hänen suloinen poika tulivat kyläilemään. Päivä alkoi mainiosti ja aamiaisen jälkeen lekottelin vielä pari tuntia auringossa kirjaa lukien ja uutta Lumia 900 -puhelinta testaillen.

Päivän lenkki oli lauantaina melko leppoinen, mutta sitäkin hikisempi ja aurinkoisempi. Lenkillä testasin uusien Asics Gel Nimbusten lisäksi puhelimesta löytynyttä, suosittua SportsTracker –sovellusta ja puhelin matkasi lenkin ajan loistavasti SPIbeltissä! Matkaa kertyi reilu 12 kilometriä ja keskinopeus oli SportsTrackerin mukaan 6,21. Oltiin myös uusien Nimbusten kanssa heti ensimmäisellä lenkillä kaverit.

Tänään päivä onkin mennyt sadetta pidellen, kävin Bodyattackissa ja tein sen jälkeen tortilloja, nam. Kuvassa vilahtaa myös Niken Tempo Knit juoksushortsit, jotka olivat tänään ensimmäistä kertaa jalassa. Kangas on todella hengittävää ja joustavaa materiaalia, joka toimi kuumassa salissa hyvin, mutta varmasti myös juostessa kuumalla ilmalla.

Lisää tällaisia viikonloppuja, mutta ilman kaatosadetta…

Kommentoi

Kommentit