LauraKauneutta, hyvinvointia, liikuntaa… ja valmistautumista talvilenkkeilyyn?

Osallistuin tänään kauneus- ja hyvinvointitilaisuuteen Siluetti Spassa. Tilaisuudessa oli mielenkiintoisia tietoiskuja mm. esteettiseen kauneuskirurgiaan, kauneuteen, ruokavalioon, painonhallintaan sekä talvijuoksuun liittyen. Niin, siihenhän tässä kaiketi pitää alkaa valmistautua. 😀

kuva

Viime päivien lenkit ovat vaatineet jo juoksutakin kaivelemisen esiin ja lyhyet trikootkin ovat vaihtuneet pitkiin, mutta onneksi vielä melko lämpimässä säässä on saanut juosta. Olen ehtinyt vasta myöhään illalla lenkille, mutta jostain syystä syksyinen ilma on tuntunut ainoastaan todella raikkaalta ja virkistävältä sisällä vietetyn päivän jälkeen. Tänä syksynä pimeys ja kylmyys eivät jostain syystä ahdista yhtään!

Toimiva perussääntö muuten syys- ja talvilenkeille on (joka tuli myös tämänpäiväisessä tilaisuudessa esiin) pukeutua ajatellen, että ulkona on n. 10 astetta lämpimämpää. Lenkille lähtiessä saa olla hieman viileä, kyllä siinä lämpenee. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin juosta tukalan kuumissa vaatteissa. Onneksi tänä päivänä talvijuoksuvaatteet ovat lähes yhtä toimivia ja kevyitä kuin kesälläkin, joten juoksu on erinomainen harrastus läpi vuoden – säässä kuin säässä. 😉

kuva 1

kuva 2

Koska viikolla lenkit ovat olleet lähinnä kuntoa ylläpitäviä, odotan innolla lauantain pitkää lenkkiä! Myös siitä syystä, että vihdoin pääsen juoksemaan prjctAmsterdam -treeniporukan kanssa. Silloin on tarkoitus juosta ohjelmassa pisin pitkä lenkki ennen maratonia. Katsotaan, mikä on oma kilometrimäärä lauantaina…

Nykyään juoksen musiikit korvilla ja olen treenatessa muutenkin yllättävän epäsosiaalinen, yhteistreeneistä saa silti erilaista voimaa! Tuskin tulen lauantainkaan lenkkiä varsinaisesti kenenkään kanssa yhtä matkaa juoksemaan, mutta tieto siitä, että juoksukaverit tekevät samaa harjoitusta, auttaa.  🙂

Reipasta viikon jatkoa!

2 comments

Kommentoi

Kommentit

  1. Moi!
    Eilen ei olisi toiminut ohje pukeutua niin kuin olisi kymmenen astetta lämpimämpää. Hyvin sai nimittäin ensimakua talvijuoksusta. Kovan tuulen ja räntäsateen vuoksi meinasi olla kylmä, vaikka päällä oli jo pitkät trikoot, takki ja hanskat. Onneksi juoksu kulki, niin ei kelilläkään ollut väliä 🙂
    Tsemppiä syksyn ja talven juoksuihin!

    • 🙂 Totta! Alkuun nämä syyskelit tuntuvat taas kylmemmiltä kuin ovatkaan. Noin yleisesti mielestäni kuitenkin kelpo ohje, usein lenkille varustaudutaan aivan liian lämpöisillä vaatteilla ja se jos mikä on tukalaa hommaa.

      Kepeitä juoksuaskelia sinne myös! 🙂