LauraKasvojen kuntoremontti osa 1

Olen aiemminkin kirjoittanut kärsiväni perioraalidermatiitista (POD) tai rosaceasta, joka puhkesi jokunen vuosi sitten. Tyypillinen nuore(hko)n naisen vaiva, jonka tarkka diagnosointi on hieman haastavaa. Hakeuduin silloin lääkärille, joka määräsi kerta toisensa jälkeen tetrasykliinikuurit ja voidetta. Mitään ei ole oikein tämän kanssa tehtävissä, kun sen on vaivoikseen saanut.

Nimitän vaivaa lyhyemmällä nimellä POD, olkoon se sitten rosaceaa tai PODia. Oireet ja hoito näissä on hyvin samankaltaista. POD voi johtua hormonitoiminnan häiriöistä, huonokuntoisesta suolistosta tai voimakkaasta stressistä. Itsellä muistan sen alkaneen aikoinaan influenssan jälkimaininkina. Oireita ovat lähinnä suun ja nenän ympärille ilmestyvä punoitus, kuivuus ja kutina, johon nousee pienen pientä näppyä vieri viereen. Ihottuma voi pahimmillaan levitä myös esimerkiksi silmäkulmiin saakka. Vaiva on välillä piilossa kuukausiakin, kunnes se taas puhkeaa pahemmaksi. Antibioottikuurit auttoivat pitämään vaivan kurissa ja ehdin syödä joitakin vuosia sitten ainakin kolme erillistä kuuria (yhden kuurin kesto 3kk) PODin ollessa aktiivinen. Sen jälkeen aloin tutkia itse asiaa tarkemmin.

Ensin vaihdoin kasvojen pesuaineet ja voiteet luonnonmukaisiin ja mahdollisimman hellävaraisiin. Lisäksi lopetin kasvojen kuorimisen ja aloin tutkia pakkausten tuoteselosteita. Sulfaatteja sisältävät tuotteet menivät pannaan, sillä ne saavat kasvot reagoimaan. Se ei olekaan mikään helppo rasti, sillä sitä löytyy meikkipussin lisäksi aina hammastahnasta lähtien melkein kaikista kylpyhuoneen tuotteista ja muistakin pesuaineista.

Raskausaikana kasvojen ihon kunto oli parhaimmillaan vuosiin. Ei jälkeäkään PODista tai muistakaan ihottumista. Arvasin jo silloin, että hormoneihin sidoksissa oleva vaiva nousee pintaan raskauden tai ehkäpä imetyksen lopettamisen jälkeen. Siksipä ajattelinkin olla ajoissa asialla, ennen kuin vaiva jälleen yltyy ja ennakoida tulevat muutokset asiantuntijan avustuksella. Pääsin kasvojen konsultointiin ja ensimmäiseen hoitoon Natural Goods Companyyn Museokadulle.

Hoito tehtiin etelä-afrikkalaisen Esse -sarjan tuotteilla, joilla on saatu hyviä tuloksia PODin hoidossa. Niiden sisältämät probiootit parantavat ihon bakteerikantaa ja ruokkivat hyödyllisiä bakteereja. Tuotteet myös vahvistavat ihon omaa vastustuskykyä pitävät ihon pH:n happamana.

Koska imetän vielä, hoito suunniteltiin sen mukaan ja juuri minun tarpeisiin. Hoito oli tietysti taivaallinen ja kasvohoidon lisäksi arvostin päiväunia, jotka tulivat siinä kohtaa enemmän kuin tarpeeseen. 🙂 Sitäkin suurempaan arvoon nousee kuitenkin kasvojen rauhallisuus hoidon jälkeen. Ne eivät punoittaneet yhtään, iho oli kirkas, kuulas, mattapintainen ja rauhallinen. Lisäksi sain kattavat neuvot ja Essen kotihoitotuotteet, joita tulen käyttämään 2kk. Sen jälkeen palaan takaisin Museokadulle Johanna Joutsenniemen hoiviin. Kuten Johannakin sanoi, PODia ei oikein voi kokonaan taltuttaa, mutta se voidaan saada laantumaan tai pysymään rauhallisena.

Kotikäytössä on nyt Essen puhdistusmaito, seerumi sekä kosteusvoide, joita käytän aamuin illoin. Ei muita tuotteita. Vaikka olen aina ollut tarkka ja huolellinen kasvojen hoidosta, olen tähän asti hoitanut kasvojen ihoa liian vähän ravitsevilla ja kosteuttavilla tuotteilla. Tällä hetkellä osaltaan myös imetyksen vuoksi se on kuin imetty kuiviin eli kasvot suorastaan janoavat hyviä ja ravintorikkaita tuotteita. Olennaista kotihoidossa on, ettei näihin tuotteisiin ”sotke” nyt muita tuotteita. Siten voidaan seurata parhaiten, onko tuotteista ollut hyötyä.

Saman reissun ohjeistuksena olen ottanut käyttöön Living Nutrition Your Flora Regenesis (Kefi-soya™ + luomu artisokka ja sikuri). Probiootti on suunniteltu käytettäväksi antibioottien tai tulehdusten jälkeen.

Näillä lähdettiin alkuun, lisää luvassa…

xx Laura

Juoksujalkaa myös Facebookissa & Instagramissa!

Kommentoi

Kommentit