LauraJuoksukuulumisia

Katselin ja tykkäilin viikonloppuna Instagramista huikeita juoksusuorituksia samoihin aikoihin tai pari kuukautta minua myöhemmin synnyttäneiltä äideiltä. Taisi olla ainakin Hillalla ja Saanalla puolimaratonit plakkarissa. Huh mitä juoksunaisia! Samaan aikaan, kun kuvat tietysti motivoivat, iski pieni paniikki, sillä HCR lähestyy ja omat kilometrit eivät ole vielä lähelläkään noita. Päivitetäänpä siis hieman, mitä juoksulle kuuluu.

Viime vuonna loppuvuodesta hölkkäilin vaunujen kanssa kympin ja pari hieman lyhyempää lenkkiä. Osassa taisi olla kävelypätkiä mukana, mutta muistaakseni joulukuussa tuo yksi kymppi meni pelkästään hölkäten. Vauhti oli kävelyvauhtia, mutta ai että sitä tunnetta, kun tajusi juosseensa koko matkan, eikä se edes tuntunut kovin hirveältä! 😀 Silloin ajattelin, että tästä ne kilometrit tulevat pitenemään, mutta kuinkas kävikään?

Tämän vuoden puolella olen juossut muutamia vaunulenkkejä Runnereiden kanssa, sellaisia viiden kilsan pätkiä. Olen käynyt myös ilman vaunuja lenkillä; pari vitosen lenkkiä ja jokunen 7 kilsan juoksentelu, joka on tämän vuoden pisin lenkki.

Tämän hetken juoksut tekee haastavaksi kolme asiaa: päässä pyörivät ajatukset palautumisesta ja siitä lantionpohjasta (!), mahdollisimman vähän kuluttavasta juoksutekniikasta sekä matalalla pysyvistä sykkeistä pohjakuntoa rakennettaessa. Syke nimittäin tuppaa nousemaan pienestäkin mäennyppylästä tai jos sitä unohtaa tarkkailla mittarista. Muuten juoksu tuntuu suht mukavalta, mutta ei missään nimessä siltä, että “tätähän voisi helposti jatkaa vaikka kuinka pitkään…”, joka on mielestäni yksi onnistuneen lenkin tunnusmerkki.

Kunto ei ole edes lähellä puolimaratonille vaadittavaa, mutta vielähän tässä on aikaa! Enkä nyt sitä HCR:ia pidä minään mörkönä, lähinnä on jännä nähdä pystynkö siihen ylipäätään osallistua, kun mitään tarvetta ei ole itseä liian tiukille laittaa. Mainittakoon kuitenkin, että pientä edistystä oli havaittavissa lauantaina tehdyn lihaskuntotreenin lomassa. Voima ja kestävyys on selvästi lisääntynyt, eikä lihakset ole enää treenin jälkeen montaa päivää kipeinä. Hyvä lähtökohta juoksulenkeille ja niitä treenejä tulee lenkkien ohessa jatkaa.

Pienesti jännittää myös vajaan kahden viikon päässä koittava City Survivors -kisa. Siinähän kilpailusarjan matkana on 15 km ja vaikka se ei yhtäjaksoista juoksemista olekaan, tuntuu se aika ponnekkaalta kilometrimäärältä.

Mutta joo, pikkuhiljaa kilometrejä lisää, niin eiköhän sitä kehitystä ala tulla. Eipä ole ensimmäinen kerta, kun muistuttelen itseäni maltista. 😉

Keväistä viikkoa,

xx Laura

Juoksujalkaa myös Facebookissa & Instagramissa!

Kuvat:Heidi Tainio

Kommentoi

Kommentit