LauraJuoksujalkaa -joulukalenteri: luukku1 auki!

Tänä vuonna emme järjestä ASAn perinteistä joulukalenteria, mutta järjestän täällä oman blogin puolella muutamia pikaisia yllärilahja-arvontoja.  Samalla tässä tulee hyviä joululahjavinkkejä sporttisille, kaikkia tuotteita voin lämpimästä suositella, sillä olen ne käytännössä itse hyväksi todennut. Arvonnat toteutetaan yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa ja palkinto lahjoitetaan suoraan sen voittajalle.

Tarkoitus oli odottaa viikonloppuun tämän ensimmäisen kanssa, mutta en malta. 😀

Luukusta 1 paljastuu:

Kari Traa 100% merinovillainen paita.

15055_KT_D1_Baselayer_11_255

Paita on merkin klassikkotuote, joka pitää liikkujan viileänä ja kuivana, kun on lämmin ja lämmittää silloin kun on kylmä. Monikäyttöinen paita on malliltaan naisellinen ja istuu hyvin. Itse käytän paitaa sekä leppoisammassa ulkoilussa paksumman takin alla, että myös hikisemmissä treeneissä ohuemman päälliskerroksen kanssa.

Osallistu arvontaan kommentoimalla alle, miksi juuri sinun pitäisi voittaa paita sekä kokosi (s-xl). Osallistumisaikaa on 2.12. klo 00.00 saakka. Voittajalle ilmoitetaan sähköpostitse jättämääsi osoitteeseen.

Mukavaa viikonloppua!

xx Laura

Juoksujalkaa myös FacebookissaInstagramissa & Snapchatissa!

57 comments

Kommentoi

Kommentit

  1. Ihana ihana. Oon nyt niin tykästynyt Kari Traan vaatteisiin. Mulla on jo talvijuoksuhousut, takki ja kevyempi juoksutakki.

  2. Tämä täydellinen paita (koko XL) tulisi minulla kovaan käyttöön, sillä ulkoilen päivittäin säällä kuin säällä työni puolesta!

  3. Tämä paita on ollut hankintalistalla jo pitkään. Aloittelen tänä vuonna talvijuoksuharrastusta, jonka tiimoilta on erilaista lämmintä varustetta jo hankittu, mutta paitana on kuitenkin ollut peruscollege, joka kieltämättä kylmällä säällä ei ole kaikkein toimivin ratkaisu. Kari Traasta on hyviä kokemuksia ja paita tulisikin heti aktiivikäyttöön 🙂

  4. Moikka, pakkohan se oli tulla osallistumaan, nyt olisi nimittäin merinovillalle tarvetta. Olen töissä laskettelukeskuksessa hisseillä eli koko päivän pihalla, joten lämpimät vaatteet ja kerrospukeutuminen on ehdoton asia. Lisäksi olen lähdössä viikon talvivaellukselle lappiin, joten lämmintä vaatetta tarvitsee sielläkin.

  5. Olen tänä syksynä löytänyt jälleen huikean flown liikkumisen kautta – metsäpolkuja juostessani. Poluille on päästävä talvellakin, merinovillapaita on sinne kirpeimpiin päiviin täydellinen kaveri!
    Koko s.

  6. Täällä rv 41+3 koitan lenkkeillä esikoistamme maailmaan. Vajaan 10km kävelylenkit onnistuvat vielä ja M kokoinen paita tulisi varmasti tehokäyttöön vaunulenkeille lähiviikkoina vauvan kanssa.

  7. Hei!

    Voi tuon paidan juuri haluaisin. En omista ollenkaan merinovilla tuotteita ja olisi mahtava päästä testaamaan sitä. Uskon sen olevan todella hyvä, koska merkin muut vaatteet ovat olleet loistavia

  8. Oi mä tarviin tälläisen koska vietän ihan hirveän paljon aikaa ulkona ja palelen herkästi kun leikkipuistoissa tulee välillä seistyä paikoillaan enemmän 🙂 toisaalta tämä myös pitäisi lämpimänä talven juoksu – ja vaunulenkeillä eli monipuolinen käyttötarve olisi 🙂

  9. Olen varmaan lähes kymmenen vuoden ajan kuluttanut aikaani erilaisilla ryhmäliikuntatunneilla (bodyattack, bodycombat yms.). Tänä syksynä aloitin kuitenkin juoksukoulun ja kilometrejä olen kiitettävästi ulkona kerryttänyt. Kuitenkin juoksu vaatii enemmän lämpimiä varusteita jumppatunteihin verrattuna. Kyseinen paita olisi varmasti hyvä pakkaslenkkeihin ja kiva kuosi auttaa myös motivaation ylläpitämiseen, vaikka säät kylmenevät!

    Oikea koko oli M. 🙂

  10. Olen itse innostunut tänä syksynä juoksemisesta (sinun blogi ja insta ovat toimineet myös inspiraationa) ja tämä paita täydentäisi talvijuoksuasua loistavasti! Kari Traan vaatteet ovat muutenkin niin kivoja. 🙂

  11. Paljon säässä kuin säässä ulkoilevalla taaperon äidillä on tälle tarvetta! Koko olisi L tai XL riippuen siitä ovatko normaalia pienempiä vai kokoa vastaavia.

  12. Nuo värit..aah perfect! Ei tylsää mustaa vaan kerrankin löytäisin vaatekaapistani jotain etsimättä 🙂 Koko S

  13. Uusi kaunis villainen urheilupaita olisi iloinen yllätys, vanha alkaa todellakin olla vanha, mutta hyvin palvellut niin syksyisillä vaelluksilla kuin talvisilla hiihtoretkillä.

  14. Tää ois niin ihana, koska mä olen vilukissa ja multa puuttuu juuri tuollainen paita kaapista ulkoliikuntaa varten. Kuositkin on niin ihanat! Koko sais varmaan olla L.

  15. Oi, näitä olen monesti kaupassa hiplaillut, mutta kauppaan ovat jääneet kun ovat niin kalliita äippälomalaisen kukkarolle 🙂 Olisi ihana voittaa 🙂

  16. Olen jo pitkään ihastellut Kari Traan vaatteita mutten ole raaskinut ostaa. Tämäkään tosin ei tulisi itselleni vaan joululahjaksi läheiselleni, joka sairastui ja tarvitsee nyt lämmikettä enemmän kuin varmaan koskaan. Koko olisi S.

  17. Onpa ihana arvonta! Olen pitkään ihastellut Kari Traan tuotteita, ne ovat hyvännäköisiä ja kuulemani mukaan todella laadukkaita! Haluaisin voittaa paidan, koska mm. heikon varustelun takia ulkoliikunta on jäänyt nyt talvella aika pieneksi… Siihen pitää tulla muutos! Koko M olisi sopiva 🙂

  18. Olen himoliikkuja ja ensi kesänä tähtäimessä on m.m. triathlonin puoli Ironman kisat sekä muutama marathon kilpailu. Treenejä jatkan siis ympäri vuoden, säässä kuin säässä. Koko M, kiitos, jos onni potkaisee!

  19. Minulla on ollut jo kauan hankintalistalla merinovillainen aluskerrasto, mutta näin opiskelijana on hankinta jäänyt tekemättä kalliiden hintojen vuoksi. Juuri hypistelin tuota paitaa ja saman merkin housuja Black Fridayn alennuksissa, aivan ihanat kuosit ja laadukkaan oloisetkin! 🙂 Olen jäätävä vilukissa ja pakkaskeleillä rakastamani kävelylenkit jää yleensä tekemättä, sillä en omista tarpeeksi lämmintä kerrastoa. Jos onni tärppäisi ja tästä saisi paidan, niin ehkä ne housut ei tuntuisi niin suurelta investoinnilta. Kokoni on S.

  20. …koska en koskaan ole merinovillaista ylläni pitänyt, kehuja kovasti kuitenkin kuullut ja itselleni ihanaa ostosta harkinnut… Koko M, jos kalenteri minulle aukeaa

  21. Aktiivisena liikunnan harrastajana urheiluvaatteita kuluu ja tämä paita sinisen värisenä onkin joulupukin listalla. Tykkään Kari Traan vaatteista just värien ja ennenkaikkea laadun takia. Passeli olisi varmasti S-koko. 🙂

  22. Joka päivä tulee lenkkeiltyä koiran kanssa ja nyt odotetaan sopivia hiihtosäitä, että pääsisi jäälle hiihtämään. L koko olisi sopiva. 🙂

  23. Ihanan laadukkaan oloinen paita! Tulisi tarpeen omien nukkaantuneiden rinnalle nyt kun juoksumotivaatio on taas käynnistynyt 🙂

  24. Teen suurimman osan treeneistäni ulkona juosten, joten tuollaiselle paidalle, joka ei ole hikisenäkään märkä, olisi kyllä käyttöä. Ihana paita 🙂 Kokoni on M.

  25. Pyöräilen työmatkat, 20km päivässä, myös talvelle ja juuri tuosta Kari Traan paita on ollut haaveissa hankkia jo kauan!

  26. Paita olis niin ihana ja niiin mun tyylinen. Ja varmasti lämminkin tuleville talvikeleille 🙂 tykkään ulkoilla tosi paljon joten hyvät vaatteet on paikallaan

    Kokoa S 🙂

  27. Haluaisin siirtyä käyttämään laadukkaita luonnonmateriaalista tehtyjä vaatteita keinokuituisten sijaan, mutta budjetti ei oikein anna periksi. Tälle olisi siis tilausta talven ulkoiluihin!

  28. Kari Traan villakerrastoista olen kuullut paljon hyvää: miellyttäviä käyttää ja hyvin istuvia päällä ja lisäksi aivan ihanan värisiä! Eiköhän tuollainen paita päällä treenitkin sujui hyvin! Sopiva koko on s.

  29. Kari Traan villakerrastoista olen kuullut pelkkää hyvää: miellyttäviä käyttää sekä hyvin istuvia päällä ja aivan ihanat värit! Tuollainen paita päällä varmasti sujuisi treeni joka säällä! Multisporttaajana tarvitsen varusteet, jotka toimivat lajissa kuin lajissa. Sopiva koko s.

  30. Jouduin just heittämään menemään yhden hyvin 90-luvulta asti palvelleen Terinitin aluspaidan jossa oli oi niin toiminnallinen tuulenpitävä rintaosa.

  31. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja saan vaatteet ostettua vain kirpputoreilta. Kuljen siis vanhoissa ja epämuodikkaissa vaatteissa

  32. ”Kun Kari Traa paidan päälleen laittaa,
    niin alkaa lumityötkin maittaa.
    Kaipaan laatua oikein somaa,
    merinovillapaitaa ikiomaa!”
    (xl)

  33. Oi nämä on niin ihanan näköisiä ja tuntuisia ja oishan tommonen ihanbhuippu talviurheiluissa (hiihto, juoksu…)! Ja S-koon vois laittaa tännepäin pakettiin 😉

  34. Tällainen paita olisi omiaan pilkkireissulle ja lasten kanssa pulkkamäkeen! Käyttöä kyllä siis löytyisi. Paidan koko xl.

  35. Oi, tämmöselle olis kyllä tarvetta. Päivittäin ulkoilua koirulin ja lapsen kanssa, joten ei todellakaan kaappiin jäisi pölyttymään 🙂 s koko olisi passeli

  36. Päädyin jokin aika sitten blogisi lukijaksi ja nimenomaan kun etsin tietoa/kokemuksia Kari Traan vaatteista

    • Hups. Kirjoitin pitkän kommentin, mutta osa siitä hävisi jonnekin.. No mutta koko oli xl. Perustelut olivat, että tällä hetkellä kaapista yksi merinovillakerrasto, joten paita olisi kiva lisä.