LauraJoulukuu käyntiin kotitreenihaasteella!

Sellainen tunne, että joulukuu on startattava pienellä treenihaasteella! Päätin nimittäin ottaa pienen haasteen vastaan, jonka Karoliina tänään blogissaan esitteli. Treenit on helppo tehdä myös kotona, joten sekin sopii tällä hetkellä paremmin kuin hyvin.

Kyseessä on siis Little Black Dress Challenge, joka päättyy sopivasti uuden vuoden juhliin, jolloin se pikkumusta on mukava vetäistä sujuvasti päälle. 😉

Haaste houkutteli monipuolisuudellaan ja toistomäärät eivät ole viimeisenäkään päivänä mitkään älyttömät. Olen nimittäin aiemmin osallistunut mm. kuukauden vatsalihas- sekä kyykkyhaasteisiin, mutta ne ovat pidemmän päälle tuntuneet todella yksipuoleisilta ja puuduttavilta. Mitä järkeä on ylipäätään sahata 200 istumaannousua tai kyykkyä?! 😀

Tässä haasteessa liikkeinä vaihtelevat:

  • Lankku (itse teen täyden staattisen pidon sijaan jaloilla pientä vuoroaskellusta)
  • Burpeet
  • Siltanosto
  • Polvennostojuoksu
  • Vuorikiipeilijä
  • Peruskyykky
  • Askelkyykky
  • Ojentajadippi
  • Haaraperushypyt

d59e03cc-cf2e-4ff4-8b5a-6c91acf10d36

Ideana siis se, että kaikkia liikkeitä ei tehdä joka päivä. Jokaisena päivänä on kolme liikettä, joista yksi sykettä nostava. Päivittäin tehtävissä liikkeissä ei kauaa nokka tuhise ja ne on helppo yhdistää myös muiden treenien yhteyteen.

Ei siis jäädä odottelemaan uuden vuoden jälkeistä paluuta liikunnan pariin vaan pidetään treenit mielessä joulukuussakin! 😀

#kohtipikkumustaa mennään siis!

Ketkä on mukana?

2 comments

Kommentoi

Kommentit

  1. Hei jee! Kiva kun lähdit messiin, ja toivottavasti moni muukin innostuu! 🙂 Musta vaikuttaa ainakin tosi kivalta, ja nimenomaan monipuoliselta haasteelta!! Tästä tulee hauskaa! 🙂 #kohtipikkumustaa! Se on sitten 31.12 totuuden hetki! 😉 Hihii, kivaa alkanutta joulukuuta!