LauraHelsinki City Marathon – rakkaudesta lajiin!

Huhhei, semmoinen juoksu takana! Vei kyllä voimat tästä juoksijasta…

Ennen lähtöä olin todella hyvällä fiiliksellä, hymyssä suin starttiviivalla meidän ihanan Euro peliin elämälle –juoksutiimin kanssa! Eka kymppi meni helposti ja piti oikein taistella, että vauhti pysyi järkevänä ja maltillisena koko matkaa ajatellen.

Noin 12 kilometrin kohdalla, oikean puolen kyljessä alkoi pistää ja sitä riitti aina 20 kilometriin saakka. Tässä kohtaa tuli mieleen ensimmäisen kerran keskeytys. Sain kuitenkin ajatukset jälleen kasaan ja näin jälkikäteen ajatellen puolikas kulki suhteellisen hyvin siihen nähden mitä oli edessä. Ensimmäisen puolikkaan ajan nautin juoksusta, maisemista ja iloisista kannustajista kuumassa säässä.

Puolikkaan jälkeen ilma alkoi pikkuhiljaa viiletä, vaatteet kuivua ja kappas pistoskin siirtyi vasemmalle puolelle. Yritin venyttää kylkeä, kävin välillä kyykyssä, kävelin pahimmat ylämäet, mutta pistos vain voimistui ja 27 kilometrin jälkeen siirtyi koko vatsaan. Lähes kaksinkerroin juostessa mielessä ei juuri sitten muuta ollutkaan kuin keskeytys.

Jostain kumman syystä jalat eivät kuitenkaan suostuneet pysähtymään, metri metriltä taivalsin eteenpäin, kunnes 30 kilometriä oli takana. Nyt kilometrit vaihtuivat jo todella hitaasti. Kun reitti palasi Lauttasaareen ja kiersi jälleen Lehtisaaren ja Kuusisaaren, löysin vielä jostain voimia. Upeilla maisemilla oli myös varmasti osuutta asiaan.

Reitillä tapasi loistavia kanssajuoksijoita (kannustajien lisäksi!!), joiden avulla sai puolin jos toisin boostattua voimia juosta eteenpäin. Viimeiset neljä kilometriä sujuivatkin jo sitten kohtalaisen hyvissä merkeissä ja kaikki pistokset olivat siinä vaiheessa jääneet. Kun Stadionille noustessa näin vielä ystävät kannustamassa, jalathan suorastaan lensivät kohti stadionia ja maalia ; )

Vaikka tavoiteaikaa en ollut juoksulle asettanutkaan ja melko nopeasti huomasin, että 4:30 jänikset menivät liian kaukana omaan päivän vauhtiin ja kuntoon nähden, kyllähän se jonkin verran kirpaisi, kun 32 kilometrin kohdalla myös 5:00 jänikset kirmasivat ohi. Aikani oli lopulta 5:08:43, joka saa tällä kertaa riittää. Vaikka kävelin reitillä aivan liikaa, aika parani reilu neljä minuuttia viime vuoden marraskuussa juostuun ensimmäiseen maratoniin, jonka aikana ei otettu yhtään kävelyaskelta. Jälkikäteen ajateltuna varmasti viisainta olisi ollut keskeyttää, eilen illalla noussut kuume ja todella huono olo kertovat siitä, että äärivoimilla mentiin. On siinä mulla kiva harrastus : D

Tällä hetkellä olen onnellinen, että maaliviiva ylittyi ja todella ylpeä koko meidän EPE -juoksutiimistä: Emmi, Heidi ja Pieti – me ollaan sankareita! Erityiskiitokset vielä kaikille ihanille kannustajille ja hymyileville kasvoille sekä ylävitosille, joita reitin varrella heitettiin!!

Maalissa oli jo helppo hymyillä…

p.s. Saatoin lupautua tänään myös Tukholman Maratonille. Lyhyt on muisti : )

Kommentoi

Kommentit