LauraBugaboo Runner – testiraportti

Meille oli alusta asti selvää, että jos juoksurattaat hankitaan, ne ovat Bugaboo Runnerit. Tämä siksi, koska meidän yhdistelmävaunut ovat merkin Buffalot ja juoksurattaita varten tarvitsisi tällöin hankkia ainoastaan Runnereiden runko sekä adapterit riippuen Bugaboo mallista. Kirjoittelinkin tilauksesta täällä ja toimituksesta täällä. Runnereihin käy kaikki Buffaloiden istuinosat sekä rajoitetusti Donkeyn, Cameleonin ja Been istuimet. Toki voi hankkia myös Runner-rungon ja istuimen kokonaisuudessaan, mikäli muita Bugaboon rattaita ei ole käytössä. Omamme tilasimme hovihankkija Babyplussalta.

Käyn vauvan kanssa lenkillä joka päivä. Taitaa olla tässä 9 kuukauden aikana yhden käden sormilla laskettavissa päivät, jolloin ei ole jonkunlaisella lenkillä käyty. Runnereilla olen käynyt tähän mennessä lenkillä keskimäärin pari kertaa kuussa, kävellen tai juosten. Nyt kesän tullen (ja nyt myös synnytyksestä palautumisen myötä) on tarkoitus valjastaa nämä huomattavasti useammin matkaan!

Rattaiden koko

Runnereiden saapuessa niiden koko hieman yllätti, sillä säilytämme niitä sisällä (mitat 86.5x70x42.5 cm). Näinhän se tietysti taitaa olla vähän kaikkien juoksurattaiden kanssa, mikä suurilta osin johtuu isoista renkaista. Koko on siinäkin mielessä pieni haaste, sillä etupyörän vuoksi rattaat eivät mahdu suoraan meidän hissiin, vaan lenkille lähtö vaatii pientä ylimääräistä säätöä. Jos näin ei olisi, tekisin varmasti jokaisen lenkin näillä, niin hyvin ne rullaavat.

Mikäli lenkillä on tarkoitus suunnata kauppaan, lounaalle tai esimerkiksi julkisiin kulkuvälineisiin, Runnerit kannattaa jättää kotiin. Jos suuntaa puhtaasti lenkille, ei kannata edes muita harkita. 😉

Olen testannut vaunuja pääosin asvaltilla sekä hiekkatiellä, missä ne kulkevat tietysti tasaisimmin. Isojen renkaiden vuoksi epätasaisemmillakin alustoilla kyyti pysyy suht leppoisana. Uskon näiden toimivan mainiosti myös talvella.

Istuin

Runnerit taitavat olla harvoja (vai jopa ainoat?) joissa vauvan istuimen voi kääntää joko kasvot menosuuntaan tai työntäjään päin. Tämä onnistuu todella helposti, kahta nappia painamalla, joten sen pystyy tehdä näppärästi jopa kesken lenkin. Istuinta varten tosiaan tarvitsee vain adapterit ja vaunut ovat käyttövalmiit.

Istuin on meillä siis Buffaloiden ratasosan istuinosa: siinä on kolmiportainen kallistusmahdollisuus ja viisipistevaljaat. Valjaiden vuoksi vauva ei pääse heilumaan kyydissä ja rattaat käyvät aina 17 kg painoiselle lapselle asti.

Runko

Alumiinirunko on kevyt ja äärimmäisen helppo kasata. Uskallan veikata, että nämä kisaavat keveydessään voittajan paikasta juoksurattaiden sarjassa. Paino kokonaisuudessaan jää alle 13 kg ja kasattuna paketti on melko kompakti käsitellä. Hyvä niin, sillä sen saa yhdellä kädellä nostettua hissiin, kun toisessa kainalossa on tällä hetkellä reilu kymmenkiloinen vauva.

Tavarakori on avoin ja tilava, mutta syvyydeltään melko matala. Se saa pientä miinusta tuosta avoimuudesta, sillä muutaman kerran sadesäällä juostessa rapa on roiskunut tavarakoriin renkaista, vaikka niissä lokasuojat onkin. Tavarat saa köytettyä koriin vöillä kiinni, eivätkä näin ollen pääse karkaamaan kovemmassakaan vauhdissa, pompuissa tai tuulenvireessä. Korissa on myös tarroilla suljettavia säilytystaskuja avaimille ja muille pienemmille tavaroille.

Työntöaisassa on leveä jarru, joka on todella kätevä. Jarrulla voi myös hiljennellä vauhtia alamäissä, se ei jarruta töksähtäen. Aisassa on myös turvaremmi, joka kiristyy automaattisesti ranteen ympärille. Sen avulla on helppo käyttää vain toista kättä rattaita työntäessä.

Työntöaisan saa säädettyä omalle korkeudelle yhtä näppärästi kuin vaikkapa Buffaloissa. Vaihtoehdot ovat riittävät pienillä portailla, joten jokainen varmasti löytää täydellisen korkeuden ja juoksuasennon.

Rungon keveys on omaa luokkaansa. Se yllättää joka kerta positiivisesti, kun rattaiden kanssa lähtee liikenteeseen. Vaunut eivät heittelehdi vaan ovat liikkeessä äärimmäisen vakaat. Keveydestä kertoo jotain myös se, että ylämäet pystyy työntämään vain yhdellä kädellä.

Renkaat

Renkaat ovat pumpattavat ja niissä on sisäänrakennettu jousitus. Ne joustavat mukavasti muhkuraisellakin alustalla ja kulkevat vakaasti. Tätä edesauttavat suuret pyörät: 2x 16” takapyörät sekä yksi 14” kiinteä etupyörä. Roiskeita suojaavat lokasuojat. Rattaiden mukana tulee pumppu, mutta renkaissa on ilma pysynyt ekan täytön jälkeen, eikä ilmaa ole toistaiseksi tarvinnut lisätä.

Etupyörä vaatii alkuun hieman totuttelua, sillä se ei käänny. Alkuun oli vaikea vauhdissa tehdä käännöksiä, sillä se vaatii etupyörän nostamisen. Kun siihen tottuu, se on helppo tehdä jopa yhdellä kädellä, niin kevyt runko on.

Olikohan siinä kaikki? Jos ei, kysy rohkeasti lisätietoja, jos joku asia jäi mietityttämään ja Runnerit ovat mietinnässä! Ollaan oltu äärimmäisen tyytyväisiä hankintaan ja voin näitä kyllä lämpimästi suositella.

Aurinkoisia juoksulenkkejä,

xx Laura

Juoksujalkaa myös Facebookissa & Instagramissa!

LauraKasvojen kuntoremontti osa 1

Olen aiemminkin kirjoittanut kärsiväni perioraalidermatiitista (POD) tai rosaceasta, joka puhkesi jokunen vuosi sitten. Tyypillinen nuore(hko)n naisen vaiva, jonka tarkka diagnosointi on hieman haastavaa. Hakeuduin silloin lääkärille, joka määräsi kerta toisensa jälkeen tetrasykliinikuurit ja voidetta. Mitään ei ole oikein tämän kanssa tehtävissä, kun sen on vaivoikseen saanut.

Nimitän vaivaa lyhyemmällä nimellä POD, olkoon se sitten rosaceaa tai PODia. Oireet ja hoito näissä on hyvin samankaltaista. POD voi johtua hormonitoiminnan häiriöistä, huonokuntoisesta suolistosta tai voimakkaasta stressistä. Itsellä muistan sen alkaneen aikoinaan influenssan jälkimaininkina. Oireita ovat lähinnä suun ja nenän ympärille ilmestyvä punoitus, kuivuus ja kutina, johon nousee pienen pientä näppyä vieri viereen. Ihottuma voi pahimmillaan levitä myös esimerkiksi silmäkulmiin saakka. Vaiva on välillä piilossa kuukausiakin, kunnes se taas puhkeaa pahemmaksi. Antibioottikuurit auttoivat pitämään vaivan kurissa ja ehdin syödä joitakin vuosia sitten ainakin kolme erillistä kuuria (yhden kuurin kesto 3kk) PODin ollessa aktiivinen. Sen jälkeen aloin tutkia itse asiaa tarkemmin.

Ensin vaihdoin kasvojen pesuaineet ja voiteet luonnonmukaisiin ja mahdollisimman hellävaraisiin. Lisäksi lopetin kasvojen kuorimisen ja aloin tutkia pakkausten tuoteselosteita. Sulfaatteja sisältävät tuotteet menivät pannaan, sillä ne saavat kasvot reagoimaan. Se ei olekaan mikään helppo rasti, sillä sitä löytyy meikkipussin lisäksi aina hammastahnasta lähtien melkein kaikista kylpyhuoneen tuotteista ja muistakin pesuaineista.

Raskausaikana kasvojen ihon kunto oli parhaimmillaan vuosiin. Ei jälkeäkään PODista tai muistakaan ihottumista. Arvasin jo silloin, että hormoneihin sidoksissa oleva vaiva nousee pintaan raskauden tai ehkäpä imetyksen lopettamisen jälkeen. Siksipä ajattelinkin olla ajoissa asialla, ennen kuin vaiva jälleen yltyy ja ennakoida tulevat muutokset asiantuntijan avustuksella. Pääsin kasvojen konsultointiin ja ensimmäiseen hoitoon Natural Goods Companyyn Museokadulle.

Hoito tehtiin etelä-afrikkalaisen Esse -sarjan tuotteilla, joilla on saatu hyviä tuloksia PODin hoidossa. Niiden sisältämät probiootit parantavat ihon bakteerikantaa ja ruokkivat hyödyllisiä bakteereja. Tuotteet myös vahvistavat ihon omaa vastustuskykyä pitävät ihon pH:n happamana.

Koska imetän vielä, hoito suunniteltiin sen mukaan ja juuri minun tarpeisiin. Hoito oli tietysti taivaallinen ja kasvohoidon lisäksi arvostin päiväunia, jotka tulivat siinä kohtaa enemmän kuin tarpeeseen. 🙂 Sitäkin suurempaan arvoon nousee kuitenkin kasvojen rauhallisuus hoidon jälkeen. Ne eivät punoittaneet yhtään, iho oli kirkas, kuulas, mattapintainen ja rauhallinen. Lisäksi sain kattavat neuvot ja Essen kotihoitotuotteet, joita tulen käyttämään 2kk. Sen jälkeen palaan takaisin Museokadulle Johanna Joutsenniemen hoiviin. Kuten Johannakin sanoi, PODia ei oikein voi kokonaan taltuttaa, mutta se voidaan saada laantumaan tai pysymään rauhallisena.

Kotikäytössä on nyt Essen puhdistusmaito, seerumi sekä kosteusvoide, joita käytän aamuin illoin. Ei muita tuotteita. Vaikka olen aina ollut tarkka ja huolellinen kasvojen hoidosta, olen tähän asti hoitanut kasvojen ihoa liian vähän ravitsevilla ja kosteuttavilla tuotteilla. Tällä hetkellä osaltaan myös imetyksen vuoksi se on kuin imetty kuiviin eli kasvot suorastaan janoavat hyviä ja ravintorikkaita tuotteita. Olennaista kotihoidossa on, ettei näihin tuotteisiin ”sotke” nyt muita tuotteita. Siten voidaan seurata parhaiten, onko tuotteista ollut hyötyä.

Saman reissun ohjeistuksena olen ottanut käyttöön Living Nutrition Your Flora Regenesis (Kefi-soya™ + luomu artisokka ja sikuri). Probiootti on suunniteltu käytettäväksi antibioottien tai tulehdusten jälkeen.

Näillä lähdettiin alkuun, lisää luvassa…

xx Laura

Juoksujalkaa myös Facebookissa & Instagramissa!

LauraMatkaratas-hankintoja

Kuten aiemmin mainitsin, laitoimme turvaistuimen lisäksi Babyplussalta tilaukseen myös matkarattaat. Tai enemmän ne kulkevat meillä nimellä ”kaupunki- tai autorattaat”, mutta toki matkustelu on myös yksi hankinnan edellytys, jos sen mieltää ulkomailla matkusteluksi.

Meillä oli alusta asti kaksi vaihtoehtoa matkarattaiksi: Babyzen Yoyo+ ja Bugaboo Bee. Olimme itse asiassa melko loppuvaiheille saakka Babyzenin kannalla, joita oli meille paljon kehuttu niiden pienuuden, keveyden ja näppäryyden ansiosta. Hankintaa pohtiessamme ja uuteen Bee5 -malliin tutustuessa tajusimme, mihin käyttöön me olemme rattaita oikeastaan hankkimassa. Tämä video on muuten informatiivinen näitä rattaita vertaillessa.

Babyzen Yoyo+

Rattaat hankitaan meille korvaamaan paljon käytössä ollut vaununrunko-kaukalo -yhdistelmä, joka on ollut tähän saakka näppärä ottaa autoon mukaan. Kaukalo on nyt kuitenkin jäänyt auttamatta pieneksi ja Buffalot tuntuvat todella järeiltä tuohon matkustelu- ja auto-tarkoitukseen. Vaikka ne menevät suht näppärästi kasaan, ne ovat raskaat nostella ja kasailla nopeissa lähdöissä. No, ei niitä toisaalta siihen tarkoitukseen ole tarkoitettukaan ja hoitavat kyllä oman roolinsa ja käyttötarkoituksen loistavasti. Meidän tarpeeseen rattaat saisivat siis olla kevyet ja helposti kasattavat, mutta kuitenkin tukevat ja hyvin rullaavat. Käyttöä kun löytyy autoilun ja matkailun lisäksi kaupunkikäyttöön. Sitä tarkoitusta varten vaaditaan astetta enemmän tukevuutta. Uskonkin, että kesän ajaksi Buffalot jäävät vähän vähemmälle käytölle.

Lopputuloksena siis laitoimme tilaukseen Bugaboo Bee 5. Jos olisimme hankkineet pelkästään matkarattaat ja ylipäätään matkusteltaisiin paljon lentokoneessa, valinta olisi ollut ehdottomasti Yoyo. Niiden selkeänä etuna kun on käsimatkatavaroihin mahtuminen, keveys ja oikeasti todella näppärä kasaaminen. Yoyo:t pystyy kuljettamaan laukussa olalla, joten siinä kohtaa niiden kanssa ei taida pystyä kilpailemaan mitkään muut rattaat. Kuitenkin rattaiden rullaavuutta ja liikkumista vertaillessa Beet nousivat edelle. Joten sen minkä Beet häviävät koossa ja keveydessä, toivottavasti voittavat rullaavuudessa, tukevuudessa ja monikäyttöisyydessä.

Bugaboo Bee 5

Uusissa Bee5 muuten pystyy räätälöimään ja suunnittelemaan ihan kaiken haluamallaan tavalla. Onneksi saimme Babyplussalta apuja, miten osia ja värejä pystyy rakentelemaan ja suunnittelemaan. Hinnat määrittyvät myös niiden valintojen pohjalta. Meille riitti melko pelkistetty ulkonäkö. 😉

Kesäkeleistä saatiin jo näyttöä viikonlopun aikana ja rattaille on toivottavasti kovasti käyttöä tulevina kuukausina. Ne ovat saapumassa meille lähipäivinä!

Aurinkoa viikkoon,

xx Laura

Juoksujalkaa myös Facebookissa & Instagramissa!

Yhteistyössä Babyplus.nl kanssa.

LauraPuolimaratonvarustelut

Asu- ja kenkävalinta osuivat lauantaina täysin nappiin. Kengiksi valikoituivat pohdinnan jälkeen Hoka One One Cliftonit, sanoinhan aiemmin, että tulen jatkossa juoksemaan kaikki pitkikseni niillä! 🙂 Nämä kevyet sämpylät suojasivat juoksujalat juuri sopivasti ja estivät säntäilyn. Täydelliset leppoisaan vauhtiin, pitkälle matkalle. Ne toimivat hyvin eri alustoilla ja HCR:n reitiltä löytyy asvalttia, hiekkaa, polkua ja irtokiveä. Ja huom. kengät ovat todella kevyet, ei kannata antaa ulkonäön hämätä!

Shockin juoksuliivit ovat nousseet ykkösiksi pitkillä lenkeillä. Merkin kanssa oli joskus aikoinaan ongelmia, kun oikeaa kokoa ei meinannut löytyä. Lisäksi aiemmassa juoksuliivimallissa sauma hankasi ikävästi kainalon kohdalta. Joko malliin on tullut muutos tai oma nappikoko on löytynyt, sillä istuvuus niissä on täysi kymppi. Ne ovat ainoa oikea valinta pitkille juoksumatkoille; eivät hankaa ja antavat vahvan tuen.

Lauantain sää oli mahtava ja miltei täydellinen juoksukeli, mutta asetti pienen pohdinnan lyhyistä/ pitkistä lahkeista/ hihoista. Itse päädyin hölkkävauhtisena pitkiin molemmissa ja valinta osui oikeaan. Jos tavoitteena olisi ollut hieman kovempi vauhti, olisin päätynyt trikoiden lisäksi varmasti lyhythihaiseen paitaan.

Pitkien matkojen luottotrikoot ovat ehdottomasti itsellä 2 XU:n kompressiotrikoot. Ne ovat olleet käytössä ensimmäisten puolikkaiden jälkeen aina tapahtumissa. Ne ovat riittävän napakat ja nykyisen leveän vyötärökaistaleen ansiosta pysyvät parhaiten ylhäällä. Mikään ei ole pahempaa kuin joutua kiskomaan trikoita juostessa ylös. Kompressiotrikoot tuntuvat juostessa siltä kuin ne tukisivat lihaksia. Oli kuvittelua tai ei, ne ovat itselle luottovalinta pidemmille matkoille.

Alustoppina oli Kari Traan täysin saumaton Butterfly Top. Jos et vielä omista tätä – kannattaa hankkia. Monikäyttöinen toppi, joka sopii sekä treeni- että alustopiksi, itsellä käytössä lähes aina alimpana kerroksena. Silikoninen helma pitää topin napakasti paikallaan ja venyvän materiaalin ansiosta istuu täydellisesti. Sen jälkeen on ihan sama, pukeeko päälle lyhythihaisen, pitkähihaisen vai juoksutakin. Alustoppi hoitaa roolin.

Kari Traalta olivat myös tekniset alushousut. Se on muuten asia, joka kannattaa myös huomioida, etenkin pitkissä suorituksissa. Alusvaatteita myöten kannattaa valita teknistä materiaalia, jos saumatonta, aina parempi. Puuvilla ei toimi urheillessa, mutta vielä tärkeämpää on valita varusteet, joita on tullut käytettyä aiemmin. Samalta merkiltä nappasin päähän trikoisen luottopannan, sillä lauantaina oli melko kova tuuli ja kun itsellä oli vielä flunssa takana. Panta suojaa korvia, pitää hiukset paikallaan, estää otsalle ja silmille valuvan hien ja auttaa se myös pitämään kuulokkeet sekä aurinkolasit tukevasti korvilla.

Vöistä itsellä on käytössä sekä FlipBelt että SPIbelt ja tällä kertaa valikoitui FlipBelt. Loppumatkasta huomasin, että vyö oli noussut lantiolta vyötärölle, mikä voi olla raivostuttavaa. Olennaista kuitenkin on, ettei vyö pompi tai häiritse muutenkaan juoksua. FlipBelt oli parempi ratkaisu tällä kertaa, koska puhelimen lisäksi mukana oli nessuja ja mynthoneita, jotka eivät olisi kaikki mahtuneet SPIbeltiin. Tällä kertaa mukana ei ollut geelejä tai muitakaan eväitä. 🙂

Viimeisimpänä mutta ei todellakaan vähäisimpänä, uusin ihastukseni. Kello vaihtui viime hetkellä Suunnosta uuteen Garmin Fenix 5:een. Hain sen postista perjantai-iltana ja ehdin pikaisesti tutustua siihen, enkä malttanut olla testaamatta saman tien. Mittari on todella kevyt ja pieni, lisäksi se mittaa sykkeen ranteesta, eikä erillistä sykevyötä tarvitse käyttää. Niin toivottu tämä kevyempi ja pienempi suuntaus mittarissa. Kello ansaitseekin monta omaa kirjoitusta. Palaan niihin myöhemmin!

xx Laura

Juoksujalkaa myös Facebookissa & Instagramissa!

LauraVaunulenkeiltä puolimaratonille!

Huh, mikä tunnemyrsky lauantain HCR:lla! Koko päivän odottelu lisäsi jännitystä ja totesin jälleen, että minulle iltapäivän lähtö ei ole se ihanteellisin. Parhaiten sopii aamupäivän startti, jolloin ruokien kanssa ei tarvitse miettiä liikoja. Aamupala napaan ja hölkälle -meininki toimii parhaiten!

Päivään toi kuitenkin mukavasti vaihtelua se, kun piipahdin kisapaikalla osallistumassa paneeliin ja pääsin aistimaan tunnelmaa. Kisiksellä olikin hyvä meno ja ihmisiä parveili paikalla mukavasti. Se katkaisi kivasti päivän odottelun ja kun tulin kotiin, ei ollut enää montaa tuntia aikaa lähtöön…

Jätin kisapaikalle menon ihan viime tippaan, kuten mieluiten aina teen, jos mahdollista. Tällä kertaa hölkkäilin kotoa viivalle ja suoraan starttiin, parit jalanheilautukset ja kello käyntiin, se olisi menoa nyt!! Kylmät väreet meni läpi kehon, kun lähtölaskenta alkoi. 5-4-3-2-1-GO! Musat soimaan ja sitten annoin vaan jalkojen viedä!

Lähes kymppiin asti sujui mukavasti, ekat itkut tuli Regattan kohdilla, jossa mun pojat olivat kannustamassa! <3 Siitä olikin vähän vaikea kerätä itsensä Paciuksenkadun mäkeen ja hengitys vinkui ihan kunnolla! 😀 Sieltä laskeskeltiin nautiskellen tuttua lenkkireittiä Seurasaareen ja juoksu tuntui melko hyvältä. Vaikein hetki reitillä tuli Haagassa, se osuus tuntui jotenkin äärimmäisen pitkältä. Toiset itkut tirautin Suvi Teräsniskan Elämäni miehiä –biisin siivittämänä ja samaan aikaan keräilin ylävitosia reitin varrella kannustavilta pikkutyypeiltä.

Vauhdin olin pitänyt alusta asti niin tasaisena kuin mahdollista, jälkikäteen oikein ihmetyttää, kuinka tasaisesti sitä voikaan juosta! Tietysti alussa olisi mieli tehnyt oikein loikkia eteenpäin. Onneksi maltti piti ja tällä 12. puolimaratonin kokemuksella tiesin matkan olevan pitkä ja muuttuvan vaikeammaksi. Tuossa kohtaa tiesin jo jaksavani loppuun, mutta hötkyillä ei kannattanut, vaikka aika ajoin jalat tuntuivat äärimmäisen hyviltä.

Lopussa jalat alkoivat painaa toden teolla. Vikat kilometrit olivat jo ihan kunnon työn takana, mikä kertoo siitä, että edellisistä pitkistä kilometreista on aikaa. Vaikka yritin toitottaa itselle, että maratonilla tässä olisi vielä paljon enemmän matkaa – ei se auttanut. Viimeiselle kilometrille löysin kuitenkin vielä jostain voimia pieneen kiihdytykseen ja maaliviiva ylittyi aikaan 2.17. Se oli juuri nappiaika tähän vaiheeseen.

Itku tuli ilosta ja olo tuntui voittajalta!

Tämä oli tällainen vaunulenkeiltä puolimaratonille -kokemus ja todiste siitä, että pitkillä kävelylenkeillä on saanut rakennettua hyvän pohjakunnon. Tunnelma koko juoksussa oli kuin ekalla puolimaratonilla. Uskomatonta, että sen sai kokea uudelleen, siinä on nimittäin jotain niin maagista!

Olin onnellinen, että sain juosta taas HCR:lla. Siinäkin on omaa nostalgiaa! Tapahtuma on hyvin järjestetty ja uudistukset ovat mielestäni parantaneet sitä entisestään. Se on Suomen suurin puolimaraton – ja syystä. On ollut kiva seurata myös positiivisia HCR -somekanavia, jotka ovat tsempanneet itseä lähtemään mukaan. Ainoa kehittämiskohta on mielestäni tuo starttiaika. Sitä voisi aikaistaa. Reitillä vältyin pahimmilta ruuhkilta, niitä ei juurikaan ollut ensimmäisen kilometrin jälkeen, joka oli ajoittain kävelyä. Huolto pelasi hyvin, vaikka itse piipahdin vain kahdella pisteellä. Kirjoitin muuten oman tekstin lauantain varusteista. Niistä myöhemmin lisää…

Jos lauantai oli tunteikas ja iso päivä, sunnuntai ja ensimmäinen äitienpäivä meni kyllä heittämällä kärkeen. Maailman parasta.

Kivaa uutta viikkoa!

xx Laura

Juoksujalkaa myös Facebookissa & Instagramissa!

LauraHCR-viikonloppu on täällä!

Viikon keskivaiheilla alkoi vahvistua tunne siitä, että flunssa on taputeltu ja voisin sittenkin uskaltautua HCR:lle!! Sen jälkeen alkoi hiipiä ajatuksia siitä, että en ole puolimaraton kunnossa. Tästä tuleekin aivan erilainen osallistuminen, monestakin syystä ja tuntuu kuin olisi palannut ensimmäiseen puolimaraton osallistumiseen. Kaikki tuntuu uudelta ja kutkuttava jännitys itsensä haastamisesta. Suoraan sanottuna, samaan aikaan olen aivan innoissani ja toisaalta kauhuissani. 😀

Jotenkin älyttömän vapauttavaa, että voi oikeasti lähteä nauttimaan tapahtumasta ja pitkästä lenkistä aikoihin. Tällä kertaa ei oikeasti ole lopputuloksella väliä, toiveena on päästä maaliin. Vielä jos sen voi tehdä hymyssä suin, siitä tulee tosi iso juttu henkisestikin! Tekisi mieli jättää kello/sykemittari kokonaan kotiin, mutta en taida malttaa, koska sitä dataa on jälkikäteen niin mielenkiintoista tutkia.

Jännittää ihan hulluna. Pitäkää peukkuja, että jolkottelen lauantaina maaliviivan yli! Toivon, että juoksusta tulee kiva ja tunnelma HCR:lla on jälleen katossa. Kannustus matkan varrella on myös erittäin tervetullutta!

Olen tänään ja huomenna kaikille avoimessa HCR expossa paneelissa juttelemassa perheen, työn ja harjoittelun yhdistämisestä. Kivaa, että HCR on uudistunut koko viikonlopun kestäväksi tapahtumaksi! Myös reitti on uudistunut aiemmista vuosista, mutta perinteisesti, en tutustu reittiin etukäteen. 😉

Tänään saa hakea myös kisanumeron ja miettiä huomisen varusteet. Tsemppiä kaikille lauantain juoksijoille, niille jotka tavoittelevat ennätyksiä tai niille jotka kohtaavat puolimaratonin huuman ensimmäistä kertaa. Nautitaan juoksusta ja tapahtumasta jokainen omalla tasolla!

xx Laura

Juoksujalkaa myös Facebookissa & Instagramissa!

LauraTestissä naiselliset Yvette -treenivaatteet ja alekoodi nettikauppaan!

Sain joku aika sitten testiin Suomeen rantautuneita Yvette -merkin naisten treenivaatteita.

Vaatteissa on paljon naisellisia yksityiskohtia, leikkauksia ja malleja, jotka tekevät niistä ryhdikkäät päällä. Toinen merkin etu on vaatteiden laaja kokoskaala. Koot lähtevät aina xxs:sta jopa xxxxl kokoon saakka. Lisäksi treeniliiveissä on kattava valikoima kuppikokoja. Nämä ovat selkeästi merkin vahvuudet. Ne mahdollistavat kaikenkokoisten treenailun upeissa ja istuvissa vaatteissa. Hinnatkaan eivät ole ihan korkeimmasta päästä.

Olen testannut merkin trikoita, toppeja, urheiluliivejä sekä vapaa-ajan vaatteita. Materiaalit ja istuvuus saavat isossa kuvassa arvosanan hyvä, mutta katsotaanpa vaatteita hieman tarkemmin.

Trikoot vasemmalta oikealle:

Vasemmalla olevia trikoita olen käyttänyt eniten. Niiden materiaali ”liukkaampi” ja sellainen perinteinen juoksutrikoomainen. Ne tuntuvat mukavilta päällä. Pienoinen miinus siitä, että trikoot tuppaavat hieman valahtamaan alas juostessa. Onneksi niissä on kiristysmahdollisuus vyötäröllä.

 

Keskimmäisissä trikoissa lahkeet jäävät itselleni hieman vajaaksi (pituuteni 173cm). Niiden materiaali on myös sellainen joka kerää helposti itseensä pölyä. Pölyt onneksi lähti pesussa, mutta materiaali on sellainen enemmän mattainen. Näissä trikoissa plussaa saavat sivulla olevat venyvät taskut, joihin mahtuu esim. puhelin.

Oikealla olevat trikoot nousivat omiksi suosikeiksi mallistosta. Jotain vähän erilaista lahkeissa olevien yksityiskohtien ansiosta. Näissä myös lahkeenpituus ja istuvuus ovat itselleni parhaat testaamistani trikoista. Näissä olen toistaiseksi hengaillut ainoastaan kotona, sillä ilmat ovat olleet vielä sen verran viileät. Nämä ajattelin muutenkin jättää itselleni vapaa-ajan trikoiksi treenien sijaan.

Paidat

Tätä pitkää paitaa olen käyttänyt Yvetten tuotteista eniten. Se on ihanaa, pehmeää materiaalia ja sopii niin kevyempään urheiluun kuin muutenkin vapaa-ajalle. Vetoketju tulee ylös kaulukseen saakka ja edessä olevat taskut ovat myös kätevät. Se on ollut näillä keleillä sopiva takin alla, eikä liian ”urheilupaitamainen”, joten se sopii moneen käyttöön. Tulen varmasti käyttämään tätä paljon vaunulenkeillä pelkästään takkina, kunhan säät tästä lämpenevät…

Tämä valkoinen huppari on väritykseltään ihanan raikas ja se on ollut ihana pitää päällä pehmeän ja lämpöisen sisäpinnan vuoksi. Materiaali tuntuu tosi mukavalta päällä. Paidassa on myös näppärä etutasku esimerkiksi puhelimelle tai avaimille.

Treenitopit vasemmalta oikealle:

Vasemmanpuoleinen on suosikkini. Selkäosa on kaunis ja täysin verkkomateriaalia, jolloin hengittävyys on huippuluokkaa. Sen kanssa on kiva yhdistellä värikkäitäkin treeniliivejä alle, jolloin tuntuu kuin olisi aina eri toppi päällä.

Keskimmäinen toppi on kevyttä ja pehmeää materiaalia. Se istuu hyvin päällä ja leikkauksien avulla saa vyötärön näyttämään jotenkin kapeammalta. Ei hassumpi ominaisuus! Se on näistä topeista kuitenkin eniten sellainen ”perustoppi”, joka on jäänyt vähimmälle käytölle.

Turkoosi-mustassa topissa on sisäänrakennettu liiviosa, mutta välillä olen käyttänyt alla liivejä lisäksi. Tämän topin takaosassa on ihanat yksityiskohdat ja se on päällä hauskannäköinen, vähän jotain erilaista. Kun tässä kesän mittaan toivottavasti hipiä saa hieman väriä, niin toppia voi käyttää muutenkin kuin sporttaillessa.

Treeniliivit

Testaamissani treeniliiveistä harmaa-mustissa on kevyempi tuki, joka soveltuu kevyempään liikkumiseen ja mustissa korkea tuki, joten niitä voi käyttää vaikkapa juostessa.

Juoksuun soveltuvat liivit istuvat hyvin päälle ja tuntuvat ennen kaikkea tukevilta. Ne on helppo pukea päälle etuosan vetoketjun ja takaosan hakaskiinnityksen avulla. Liivien materiaali tuntuu kuitenkin hieman kovalle ja niissä on saumoja sen verran, että pidemmälle juoksumatkalle en näitä valitsisi hankaumavaaran takia. Toimivat kuitenkin hyvin lyhyemmillä lenkeillä sekä muissa aktiivitreeneissä.

Kevyempään liikkumiseen soveltuvat liivit ovat pehmeämmät ja niitä olen käyttänyt kävelylenkeillä sekä mukavuutensa takia muuten vaan kotona oleillessa.

Näiden selkäosat ovat täynnä kivoja yksityiskohtia ja ne muuttuvat eri toppien kanssa yhdisteltäessä.

* * *

Ihaninta Yvetten treenivaatteissa on niiden yksityiskohdat sekä naiselliset leikkaukset. Nämä vaatteet eivät tule missään nimessä edukseen henkarilla tai nettikaupan sivuilla; leikkaukset, yksityiskohdat ja jujut tajuaa vasta, kun testaa vaatetta päälle!

Merkki saa laadusta hyvän arvosanan, vaikkakin osa materiaaleista on selvästi parempaa kuin osa. Topeissa olen huomannut hieman treenihajujen tarttuvan, mikä tarkoittaa sitä, että ne on pestävä jokaikisen treenin jälkeen. Pesussa vaatteet säilyttävät kuitenkin hyvin muotonsa ja värinsä. Mielestäni se onkin treenivaatteiden yksi suurin testi.

Saan tarjota tästä päivästä eteenpäin yvette.fi nettikaupasta -15% kaikista treeniliiveistä, koodilla LAURA15 aina 17.5.2017 saakka. 

xx Laura

Juoksujalkaa myös Facebookissa & Instagramissa!

LauraPuolikuntoisena

Ennen vappua ja Tukholman reissua aloin tuntea flunssaista oloa, joka on tässä välillä mennyt parempaan ja välillä huonompaan suuntaan. Osasin toisaalta odottaa flunssan saapumista, olihan se käynyt jo sekä isomman että pienemmän miehen läpi. Superväsynyt ja tukkoinen olo. Nessuja on kulunut parin viikon aikana muutamat paketit. :/

Ulkoilut vaunujen kanssa olen pystynyt hoitaa normaalisti, mutta muuten ei ole tietenkään tullut mieleenkään juosta tai liikkua. Juoksutauko on venynyt jo pariin viikkoon, mikä ei ole kiva ajatus ensi lauantain HCR:ia ajatellen.

Harmittaa, sillä olin jo niin orientoitunut siihen, että vapun jälkeen juoksentelen vielä parit kevyet, hyvänmielen lenkit testimielessä ennen HCR:ia. Eihän tässä parin viimeisen viikon aikana juoksukunnon suhteen enää mitään kehitystä saa aikaiseksi, enemmänkin se on sellaista itsevarmuuden kasvattamista ja kenkien testailua.

Synnytyksen jälkeen keskivauhti lenkeillä on ollut sellaista 7 min/ km ja pisin lenkki 14 km, ellei City Survivorsia ei lasketa. Ilmoittautuessa HCR:iin olin asettanut tavoitteeksi 2.10 loppuajan, joka sekin tulee olemaan työn ja tuskan takana. Enemmän uskon 2.20 aikaan. Lenkit ovat tämän vuoden puolella olleet sellaista jolkottelua ja takaisin juoksun pariin palaamista. Toinen lenkki tuntuu hyvältä, toinen taas aivan hirveältä.

HCR osallistuminen on nyt siis mietinnän alla. Etenkään nyt ei ole mitään intressiä lähteä puolikuntoisena matkaan, koska muutenkaan juoksukunto ei ole varmalla pohjalla. En oikeasti voi edes varmuudella sanoa, jaksaisinko juosta puolikasta. 😀 Toisaalta hölkkäily kivassa säässä ja hyvässä tapahtumassa kiinnostaa… Katsotaan siis miten tilanne kehittyy, onneksi päätöksenteon voi venyttää aina ensi lauantaihin saakka.

xx Laura

Juoksujalkaa myös Facebookissa & Instagramissa!

Vaatteet: Yvette

 

LauraTanskalainen Blue Sportswear tulossa Suomeen

Lauantaihuomenta! Eilen Instagramin puolella toivoin viikonlopulle aurinkoa ja vähemmän yöhulinoita, joita meidän pikkumies on tällä viikolla järjestänyt. Uskaltaako edes ääneen sanoa, mutta nukuttiin pitkästä aikaa koko yö aamuun saakka, ilman yhtäkään herätystä… aamulla piti oikein pohtia, oliko oikeasti näin käynyt. Ja ikkunasta paistaa aurinkokin täyttä häkää, joten toiveet on kuultu! 🙂

Ennen ulos lähtöä ajattelin vinkata yhdestä uudesta merkistä, joka on rantautumassa Suomeen. Kyseessä on tanskalainen Blue Sportswear, jonka vaatteita eilen kuvailinkin Instagramin MyStoryn puolella. Sain näihin liittyen muutaman kysymyksen, joten tässäpä tulee lisää tietoa. Tämähän on ollut myös yksi blogini aihepiiri alusta asti: tuoda uusia merkkejä, varusteita ja ilmiöitä tietoisuuteen.

Itse ihastuin laadukkaisiin materiaaleihin ja vaatteiden kasuaaliin ulkoasuun saman tien. Pääsen testaamaan vaatteita ensimmäisten joukossa, sillä varsinaisesti merkki lanseerataan Suomessa vasta keväällä 2018. Siihen saakka mallistoa voi käydä ihastelemassa ja tutustua merkkiin heidän verkkokaupassa.

Merkin vaatteet ovat juuri sen tyylisiä, joita tykkään käyttää. Naisille urheiluun ja vapaa-aikaan suunniteltuja, mutta astetta tyylikkäämmällä otteella. Toiseksi vaatteet tuntuvat aivan ihanilta. Materiaaleissa on käytössä Pima puuvilla, se hienoin ja pehmein kuitu. Muita materiaaleja ovat esim. merinovilla ja silkki.

Parasta merkin vaatteissa on niiden yhdistelymahdollisuudet joko enemmän urheiluun tai vapaa-aikaan. Muodikkaita sporttivaatteita, lyhyesti kiteytettynä. Täydellisiä tällä hetkellä minulle, sillä päivittäin tulee liikuttua vaunujen kanssa, mutta aina ei halua olla täysin urheiluvaatteissa, etenkin jos suuntaan ulkoilun ohessa kaupungille. Toisaalta materiaalit ”kestävät” liikkumisen erinomaisesti, koska ovat aktiiviseen liikuntaan suunniteltu. Tulevaisuudessa näitä voin oikein yhdisteltynä käyttää myös toimistotöissä (sitten kun töihinpaluun aika tulee).

Sini-valkoisuus on helppo ja aina muodissa oleva raikas väriyhdistelmä. Merkiltä löytyy kuitenkin sinisen ja valkoisen lisäksi myös muita tyylikkäitä ja keskenään yhdisteltäviä värejä. Nyt on enää yksi huono puoli; nimittäin vaatteet lanseerataan tosiaan Suomen kauppoihin vasta ensi keväänä.

Tulipas tästä kunnon ”hehkutusteksti”, sillä minusta tuli kertaheitolla näiden vaatteiden fani! Sinänsä ei mikään ihme, rakastan tanskalaisten tyylitajua niin pukeutumisessa kuin sisustamisessa. Tämä ei siis ole mikään maksettu mainosteksti, vaan ensivaikutelma, miltä merkki minusta vaikuttaa. Todelliseen testiinhän vaatteet pääsevät kuitenkin vasta käytössä…

Aurinkoista viikonloppua!

xx Laura

Juoksujalkaa myös Facebookissa & Instagramissa!

LauraVauvahankinnat vol 2

Lue lisää