LauraJuoksujalkaa – astetta syvempi synttärikirjoitus

Päivitin blogini sivupalkissa olevaa tekstiä, joka on aina hyvä paikka miettiä, mikä on se lyhyt ja ytimekäs esittely, josta lukija saa kuvan, mistä blogissa on kyse ja millainen henkilö on ruudun toisella puolella.

Tänään se kirvoitti myös pari muuta ajatusta, jotka ovat jollain tavalla pyörineet mielessä varmasti kaikki 4 vuotta, jotka olen Juoksujalkaa –blogia kirjoittanut (aika tarkalleen muuten lähiviikkoina!). En ole halunnut niihin aiemmin ottaa kantaa, sillä blogini on alusta asti ollut kanava, jossa jaan positiivisia kokemuksia liikuntaan liittyen. Se paikka, joka motivoi itseä liikkumaan, mutta ehkä samalla muutamaa lukijaakin.

ASA_LauraEnroth_04_2015_0048_2000p

Perustin blogini noin neljä vuotta sitten lenkkeilystä innostuneena, aloittelevana “maratoonarina” ja Personal Trainerina. Nimeä mietittiin pitkään ja hartaasti, joka viittaa sanonnan mukaisesti paljon muuhunkin kuin juoksuun. Se oli treenipäiväkirja, joka sisälsi omia treenivinkkejä juoksuun ja muihin treeneihin, mutta myös vinkkejä varusteisiin, kauneuteen ja hyvinvointiin liittyen. Se on aina ollut uusia lajikokeiluja ja ideoita esim. treeniruokiin.

Juoksujalkaa -blogissa paiskaavat kättä liikunta, treenit, ruokavalio, kauneus ja kokonaisvaltainen hyvinvointi – unohtamatta tietenkään varusteita ja sporttityyliä!

Työskentelen päivisin aikuiskoulutuksen parissa ja vapaa-ajalla teen jonkun verran yksilö-, ryhmä-, ja yritysvalmennuksia. Harrastan monipuolisesti liikuntaa; juoksua, hiihtoa, ryhmäliikuntatunteja, kuntosalia ja spinningiä.

Tätähän Juoksujalkaa on. Blogi ja valmennukset kulkevat harrastuksena mukana päivätyön ja omien treenien ohella. Se ei tarkoita, ettenkö suhtautuisi niihin vakavasti vaan nimenomaan – pyrin ottamaan ainoastaan sellaiset projektit ja haasteet vastaan, joissa tunnen olevani avuksi ja lisäarvoksi.

Valmentajana olen tiukka ja vaativa, mutta pyrin kuuntelemaan asiakasta. Esittämään runsaasti vaihtoehtoja, jos jokin ei juuri hänellä/heillä toimi. Valmennus on minulle nimenomaan kannustamista ja saan järjettömän hyvän olon, kun onnistumisia, itsensä ylittämistä, jonkinlaista muutosta tai havahtumista tapahtuu.

ASA_LauraEnroth_04_2015_0062_2000p

Omat treenini ovat minulle tärkeitä ja löydän aina aikaa liikkumiseen. Sen ei tarvitse tarkoittaa hampaat irvessä puristettuja suorituksia – ei todellakaan – hyvin harvoin se näin itse asiassa on. Treenit vedetään tietysti aina täysillä ja asenteella, hiki ja ärräpäät lentäen, mutta silti pilke silmäkulmassa jokaisesti punnerruksesta nauttien. Edustan sellaista vanhan koulukunnan liikkujaa, että meikataan sitten treenien jälkeen.

Liikunta on aina ollut iso osa elämääni, vaikka kaikki muut osa-alueet olisivat ympärillä järkkyneet ja muuttuneet, liikunta on aina pysynyt.

Itseäni haastaen ja omia aikoja parantaen, mutta rennolla otteella. Viittaan tässä erityisesti juostuihin maratoneihin ja puolimaratoneihin, jotka nähdään usein aikoihin perustuvina suorituksina. Vielä kun edustamani sivusto suhtautuu melkolailla hifistellen ja intohimoisesti näihin lajeihin.

Olen aina toki halunnut kehittyä ja parantaa omaa aikaani; asettanut jonkun uuden tavoitteen, mihin juoksussa tähtään. Mutta tehnyt sen tietysti vain itseni takia. Yhä enemmän ajatusmaailmani on alkanut karsastaa suorittamista ja etenkin vertailua toisten suorituksiin. Ihmisillä on myös kova tarve tulla näistä omista ajoista minulle kertomaan.

Ajat ovat toki matkan varrella itselläkin parantuneet – mutta mitä sitten? Nautinko siinä matkalla, niissä treeneissä, joita mahtuu esimerkiksi yhtä maratonia kohden aika monta? Oivalsinko jotain uutta treeneihin liittyen? Muistinko kuunnella itseäni ja kehoni viestejä näitä aikoja metsästäessä?

ASA_LauraEnroth_04_2015_0026_2000p_2

Nämä ajatukset ovat pyörineet mielessä myös siitä asti, kun olen kuullut matkan varrella kaikenmaailman puolituttujen kyselleen: mikä juoksija se luulee olevansa? Eihän sen ajat ole edes hyviä.

Niinpä niin, näistä vihapuheista onkin puhuttu ihan riittävästi jo muutenkin, enkä suo niille tämän enempää ajatuksia. Myönnän kyllä, että ne ovat jääneet takaraivoon vaivaamaan ja mietin lähinnä, miten voisin näitä ihmisiä omia juoksuaikojani parantamalla auttaa? Toivon tällaisille henkilöille paljon iloa omiin elämiin ja hampaat irvessä rutistuksia omille lenkeille.

Toivon, että blogistani välittyy oma ideologiani siitä, että elämästä on tarkoitus nauttia ja pyrkiä rakentamaan omasta elämästä juuri sellainen, joka tuo itselle parhaimman hyvinvoinnin. Se on ainoa, johon voi itse vaikuttaa.

Siinä sivussa, antaa muiden räksyttää.

🙂 Iloa, positiivisuutta, kannustusta ja toisen huomioonottavaa viikon jatkoa.

Juoksujalkaa myös Instagramissa, Facebookissa & Snapchatissa!

LauraSyysheippa!

Syksy on näköjään tullut vähän varkain ja yllätti jälleen tuttuun tapaansa. On se kumma, että samaan aikaan tuntuu, että kesäjutut ja -tunnelma on vielä ihan tuossa nurkan takana ja toisaalta tuntuu, että niistä on kulunut jo ikuisuus aikaa. Myös jokavuotinen kiire töissä yllättää aina ja siksipä kaikki muu tuntuukin hautautuneen töiden alle tässä viime viikkojen aikana.

ASA_Laura_Enroth_05_2015_0026_web

Liikkumiselle olen pyrkinyt löytämään aikaa kiireisimpinäkin aikoina, se on hyväksi todettu malli jaksamisen kannalta. Se taas ei ole, että treenaa esimerkiksi maratonille samaan aikaan. Siitäkin on kokemusta. Tästä syystä on ollut ihanaa liikkua vapaasti siinä lajissa, missä kulloinkin on huvittanut tai sopiva aikaikkuna löytynyt. Välillä se on tarkoittanut vain 30 minuutin pikatreeniä kotona, välillä suunnitelmallisempaa treeniä juosten – tai nyt pitkästä aikaa myös salilla.

Lauantaina koitti nimittäin paluu salille Herttoniemeen ja tein hurjan hyvän treenin ystäväni kanssa. Oli ihan mahtavaa pitkästä aikaa ja sovimme heti seuraavat yhteistreenit tälle viikolle. Juoksu sen sijaan kulkee mukana sen mitä ehtii ja olemme muun muassa ottaneet lenkkikaverini kanssa perinteiset maanantailenkit jälleen mukaan kuvioon. Ihan paras tapa vaihtaa kuulumiset ja saada samalla raitista ilmaa.

ASA_Laura_Enroth_05_2015_0024_web

Sain viimein ilmoittauduttua myös 10.10. Vantaalla juostavalle puolimaratonille. Tavoite siellä on siis todella parantaa puolikkaan ennätystäni mooooonen vuoden takaa ja juosta vihdoin alle kahden tunnin aika. 🙂

Mitään juoksuohjelmaa tai edes varsinaista suunnitelmaa minulla ei ole tälle puolikkaalle ollut, enkä mitenkään vakavasti ole sinne treenannut. Tällä hetkellä itselle on tärkeää, että aikatauluissa on päivätyön lisäksi riittävästi aikaa kaikelle muulle urheilun lisäksi. Olen sen sorttinen ihminen, että saan niin työkalenterin kuin vapaa-ajankin kalenterin buukattua päivittäin aivan täyteen, mutta tähän en halua mennä. Tällä hetkellä aikaa on jäätävä valmennusten lisäksi myös omiin treeneihin ja etenkin treenien ulkopuoliseen elämään. Blogin päivitystahti kylläkin näkyy kärsineen tästä kiireestä valitettavan paljon…

ASA_Laura_Enroth_05_2015_0037_web

Sen sijaan Instagram sekä uutena tulokkaana, ja vasta opettelussa oleva, Snapchat kiinnostavat juuri nyt eniten. 🙂 Molemmista minut löytää nimellä Juoksujalkaa.

Minä lähden tästä pian kohti Töölöä, tällä kertaa maanantailenkin sijaan treffataan poikkeuksellisesti salitreenien merkeissä. Ajattelin kuitenkin juosta paikan päälle ja takaisin, vastapainoksi sisätiloissa vietetylle päivälle.

Mukavaa syksyistä viikkoa!

Kuvat: http://www.markkulempinen.com

LauraOvatko nettikeskusteluissa pyörineet housut hintansa väärtit? Freddyjä testiin!

Testiini saapui kolmet paljon nettikeskusteluissa puhuttaneet Freddyt – kolmella eri materiaalilla ja mallilla:

Freddy WR.UP Pants

1.   Mustat D.I.W.O (dry in wet out) materiaalilla, low waist skinny , koko S (78% polyesteri, 22% elastaani) ovh. 74,90

2.   Harmaat G14, low waist skinny, koko S (78% puuvilla, 22% elastaani) ovh. 79,90

3.   Farkunsiniset J0Y, low waist skinny 7/8 lahkeella, koko M (80% puuvilla, 20% elastaani) ovh. 119 euroa

IMG_2686

IMG_2696

Housujen materiaali, kestävyys, koko, malli sekä hinta-laatusuhde ovat tosiaan vallanneet nettikeskustelupalstat. Niille löytyvät vankat kannattajajoukot, ne jotka vielä pähkäilevät tilauksen tekemisen suhteen sekä ehdottoman kielteisesti housuihin suhtautuvat. Jännä juttu onkin, kuinka paljon keskustelua voikaan saada aikaan housuista! 😀

Kartoitin laajasti eri blogeissa testissä olleita ”fitness-” ja ”peppuhousuja” sekä niistä tehtyjä testiraportteja. Jokaikisessä tekstissä Freddyjä aluksi mainostettiin maailman parhaiksi housuiksi ja suositeltiin kaikille lämpimästi. Parin kuukauden jälkeen osaan blogiteksteistä oli kuitenkin ilmestynyt edit-kirjoituksia housujen huonosta laadusta ja EHDOTON EI suosituksille.

Nyt on aika tehdä huolellinen ja puolueeton vertailu, hieman pidemmällä aikavälillä. ASAssa kaikki testit tarkoittavat sitä, että testiin tulevista tuotteista kirjoitetaan aluksi ainoastaan lyhyt kirjoitus, mitä aiotaan testata. Pyrimme saamaan testiin tuotteita kattavasti, mutta valitsemme tarkkaan, mitä haluamme testata.

IMG_3489

Tämän jälkeen, tuotetta testataan. Kenkiä satoja kilometrejä. Erilaisilla alustoilla. Eri sääolosuhteissa. Jopa useammalla eri testaajalla. Näin toimitaan myös vaatteiden ja muiden tuotteiden suhteen. Eri lajeissa ja olosuhteissa, pesu- ja käyttökertojen jälkeen. Vasta sen jälkeen on mahdollista raportoida kattavammin testatusta tuotteesta. Usein ei välttämättä löydy joko ehdotonta kyllää tai ehdotonta eitä. Eikä se ole tarkoituskaan. Usein lopputuloksena löytyy vaihtoehtoja, kenelle tuote voi sopia.

Toki ensivaikutelma on tärkeä ja sen voin heti tässä ääneen sanoa, että Freddyistä olen bloggaajakollegoiden kanssa samaa mieltä. Freddyjen istuvuus on aivan eri luokkaa ja olen jo niiden saapumisesta asti käyttänyt jokaisia housuja useita kertoja. Kyseiset housut on nimetty fitnesshousuiksi varmasti osaltaan sen vuoksi, että ne nyt vain sattuvat tuomaan iloa ihmiselle, joka viihtyy muutenkin juoksutrikoissa tai leggingseissä. 😉 Jostain kertoo myös se, että nettikaupasta on jatkuvasti suosikkivärit, -pituudet ja -mallit lopussa ja Facebookin Freddy-kirpparilla housut vaihtavat tiheään omistajaa.

Nämä kolmet minulle testiin tulleet housut ovat materiaaleiltaan hieman erilaisia, joista harmaa lähimpänä leggings-materiaalia, farkku hieman napakampaa (siitä syystä, näistä otin suosituksesta yhden koon isomman) ja musta hieman kiiltävämpää materiaalia. Näin ollen saattavat myös käyttäytyä käytössä eri tavoin…

Ei kuitenkaan arvailla mitään, vaan nyt,

testirauhaa <3

Juoksujalkaa Instagramissa & Facebookissa.

LauraJuoksijan juhlaviikko!

Viime viikko oli oikea juoksijan juhlaviikko. Osallistuin torstaina Run Fest -juoksutapahtumaan, jossa juoksin 2XU:n tiimissä. Rennossa kisassa juostiin 5 x 4,2km. Meidän timanttiseen joukkueeseen kuului: Elina, Tanja, Henrika ja Anna sekä kapteenimme Lauri Kalima. Mukava tapahtuma, jonne olisi kiva jatkossakin päästä mukaan. Kiitos meidän joukkueelle hyvästä hengestä ja 2XU Suomelle mahdollisuudesta!

IMG_2875 IMG_2876 IMG_2889

Viikonloppuna valmensin Jarnon ja Joonaksen kanssa NRJ Workoutissa, jossa vedimme sekä perjantaina että lauantaina juoksutreenejä. Mukava tapahtuma myös tämä ja ennen kaikkea hienoa, että juoksu oli tänä vuonna vahvasti ryhmäliikuntatapahtumassa esillä!

IMG_2938 IMG_2945

Myös kaksi isompaa kevään ja kesän aikana käynnissä ollutta projektia on tulossa päätökseen. Ensimmäisenä vuorossa oli Kesäheimo, joka päättyi lauantaina juostuun Midnight Runiin.

Kesäheimo on treenaillut aktiivisesti sekä yhteistreeneissä että omalla ajallaan ja on ollut upeaa olla mukana valmentamassa ja seurata näitä aktiivisia naisia. Juoksuinto, -kunto ja tietämys ovat kasvaneet silmissä ja tulokset näkyivät lauantain kisassa. Kuitenkin kisaakin tärkeämpää on se, että juoksuinnostus tulee säilymään heillä varmasti projektin päättymisen jälkeenkin. Itse toimin Stellan heimon valmentajana.

Midnight Runin päädyin juoksemaan heimolaisia kirittäessä (oman ennätyksen jahtaamisen sijaan) ja aikatavoitteena oli juosta se 00:57 aikaan. Jossain vaiheessa, pimeässä illassa, ruuhkaisen juoksureitin varrella, kadotin kiritettäväni ja maaliin päädyin aikaan 00:56. Pidän todella paljon tästä loppukesän yöjuoksusta. Siinä on jotain sellaista tunnelmaa, joka eroaa täysin muista.

11882291_10153129162697828_3952673495806111197_o

11896415_10153129156587828_6969868635822327983_o

Kuvat: Stella Harasek

IMG_2968

Kuva: Mikko Rasila

Toinen kevään ja kesän valmennusryhmä, prjctASA – ylös sohvalta mies –kuntoprojekti on tulossa päätökseen. Miehet valmistautuvat ensi lauantaina siintävään tavoitteeseensa: Tough Vikingiin. Kisan jälkeen tapaamme enää lopputestien merkeissä muutaman viikon päästä.

On ollut ilo olla mukana molemmissa ryhmissä valmentajana ja tutustua näihin energisiin treenattaviin. Onnellinen, mutta vähän tyhjä olohan tästä jää. 😉 Onneksi on jo muutamia uusia valmennusvirityksiä tulevaisuuden varalle, vaikka nyt onkin tullut aika ottaa hetki aikaa omille treeneille.

IMG_2915

Oma juoksutähtäin siintää Vantaan puolimaratonilla lokakuussa. Myös sisätreenit ja sali houkuttelevat ilmojen viiletessä. Kesäloman, kiireisen valmennusrupeaman sekä helteisen loppukesän vuoksi on myönnettävä, että omat treenit ovat olleet taka-alalla. Nyt alkaa olla jälleen motivaatiota ja nälkää laittaa omakin kunto talvikuntoon! 🙂

Juoksujalkaa Instagramissa & Facebookissa.