LauraJännittääää!!

En oikein itsekään tiedä, miksi jännittää näinkin paljon. 😀 Onneksi tämä viikko on ollut niin täynnä ohjelmaa, että ajatus sunnuntain maratonista on ehtinyt päästä vain välillä mieleen…

Maanantaina alkoi vihdoin odotettu prjctASA – ylös sohvalta mies –kuntoprojekti. Eläintarhan urheilukentällä mentiin alkutestien ja -tutustumisten merkeissä. Mukavantuntuinen porukka kyseessä, uskon, että tällä joukkueella valloitetaan 5.9. Tough Viking reippaissa merkeissä!

IMG_1933

Tiistai alkoi myös kivalla tavalla, Tiina Vainion Saunapilates -kirjanjulkkareilla ja aamupalalla Le Marchéssa. Siitä lähtien, kun Saunajooga -kirja ilmestyi, olen odottanut jatkoa. Pilates myös lajina on ehkä lähempänä itseäni kuin jooga. Uusi kirja näyttää hyvältä ja inspiroivalta, kuten edeltäjänsäkin. Tiinan kanssa saatiin sovittua myös testitunnista, joka osuu sopivasti maratonin jälkeiselle viikolle.

IMG_1944

IMG_1946

Tänään taasen oli adidaksen kesäheimon aloitustilaisuus ja ensimmäiset treenit. Vaikka säästä ei tosiaan olisi uskonut (treenien aikana satoi jopa räntää) kesäheimosta on kyse ja tästä ei sää voi kuin parantua! HannanEevan ja Stellan kesäheimot treenaavat elokuun Midnight Runiin Joonaksen, Jarnon ja minun valmennuksessa. Itse vastaan Stellan heimon valmennuksesta. Ihan mahtava naisporukka on kyseessä, sen näki heti. Seuraavia treenejä odotellessa!

IMG_1968

Huh. Nyt sitten matkalaukun kimppuun ja aamulla armaani kanssa kohti Prahaa. Yöpakkailuiksi menee, mutta ei haittaa – LOMA alkoi nyt!!

Juoksujalkaa Facebookissa & Instagramissa. 

LauraTänään Eltsulla tapahtunutta!

Viimeisiä maratontreenejä viedään! Ensi viikolla suurin piirtein samaan aikaan ollaan jo katsomassa lätkän mm-kisojen avausotteluita Ostravassa ja sunnuntaina itse juoksu. Vaikka lähestyvä maraton hieman hirvittääkin, odotan innolla reissua ja LOMAA.

IMG_1829

Tänään perjantaina kuitenkin kirmailin Eltsulla, joka oli samalla oma kauden avaus radalla. Ennen treeniä hymy oli varauksellinen, koska tiesin että harjoitus on kova. Totta se olikin, etenkin kun puolet kentästä piti juosta ihan tajuttomaan vastatuuleen. Teki mieli luovuttaa muutamaan otteeseen, mutta loppuun asti sinnittelin.

Intervallitreeni: 2km + 3x(1600m intervalli 1min palautuksella) + 3x(1000m intervalli 2min palautuksella) + 3x(400m, 3min palautuksella) + 2km.

IMG_1839

IMG_1843

Perjantain sykkeet ja treenin jälkeinen helpottunut hymy 😀

Nyt – hyvää viikonloppua!

IMG_1847

 

Juoksujalkaa Facebookissa & Instagramissa.

LauraTankkausta vai ei?

Ikuisuuskysymys, jota etenkin moni ensimmäiselle puolimaratonille tai maratonille lähtevä pohdiskelee. Kun vielä ei ole tietoa tai kokemuksia siitä, voiko geeleistä tai energiajuomista olla apua jaksamiseen tai parempaan suoritukseen.

Tankkaus (ja juoksijan ruokavalio ylipäätään) on aiheena yhtä yksilöllinen kuin muutkin ravintoasiat ja jotka selviävät helpoiten omien kokemusten kautta. Toki neuvoista ja toisten kokemuksista voi ottaa oppia, mutta lopulta jokaisella on omat intohimot esimerkiksi maratonilla, joka toiselle on se vihoviimeinen juttu. Mietippä vaikka limaisia, auringossa monta tuntia lojuneita suolakurkkuviipaleita…

Pohdin tässä omia tankkailuja Prahan maratonille valmistautuessa, viiden maratonin, tusinan puolimaratoneja ja riittävästi treenikilometrejä juosseena.

ASA_LauraEnroth_04_2015_0048_2000p

Itse en tankkaa. Tein sitä joskus, enkä erityisellä lämmöllä muistele aikoinaan lähtöviivalla pastasta paisunutta vatsaa, jota olin yrittänyt tankata liiankin kanssa.

Ajatus tankkaamattomuudesta perustuu pitkälti siihen, että syön monipuolisesti jo harjoitteluaikana. Mitä tulee jokapäiväiseen ruokavalioon, hiilareita löytyy lautaseltani, sulassa sovussa proteiinien, rasvojen ja kivennäisaineiden kanssa. Hiilarit ovat normaalisti tummia tai täysjyväisiä vaihtoehtoja (esim. pasta, riisi, leipä), mutta syön välillä myös vaaleampia tuotteita, etenkin ennen raskaampia/ pidempiä treenejä. Juuri siksi, että kisaan valmistautuessa ei tarvitse juurikaan muutoksia tehdä. Vatsa ei säikähdä.

Hiilareita on siis lautasella jatkuvasti mukana – kohtuudella – noin nyrkillisen verran. Leipääkin syön, mutta en läheskään päivittäin. Marjoja on ruokavaliossa jatkuvasti, hedelmiä silloin tällöin. Oikeastaan ainoa, mitä olen huomannut juuri kisoja edeltävinä päivinä välttää, on liiallinen määrä kasviksia ja vihanneksia. Niistä saatavat kuidut eivät tunnu hyvältä. Myöskään puuro kuituineen ei toimi itselläni kisapäivinä.

ASA_LauraEnroth_04_2015_0026_2000p_2

Mitä tulee sitten kisan aikana nautittaviin energialisiin; energiageelit olen ensimmäisten kauhukokemusten vuoksi julistanut jo aikoja sitten pannaan, energiajuomia käytän maratonilla hieman, mutta harkiten ja veden yhteydessä. Vatsani ei yksinkertaisesti näitä vastaanota, vaikka kuinka olisi etukäteen totutellut. Homma ei todellakaan toimi.

Lokakuussa juostulla Amsterdamin maratonilla testasin juoksua täysin ilman minkäänlaisia lisäenergioita. Tälläinen ajatus oli herännyt kaikkien karmivien taskulämpimien geelien jälkeen. Tähän asti se olikin paras kokemus – ja toki myös ennätysjuoksuni. 😉 Juoksu oli vatsan ja muunkin jaksamisenkin suhteen erittäin positiivinen kokemus, mutta juoksua jälkikäteen analysoitaessa, totesin, että viimeisille kilometreille olisin kaivannut pientä lisäenergiaa. Siinä vaiheessa on kuitenkaan turha enää lisäenergiaa huoltopisteiltä haalia, kun voimat ovat jo loppuneet, se täytyy tehdä pidemmällä ajalla.

Tulevalle maratonille lähtiessä haluan yrittää varmistaa energiatasojen parhaimman riittävyyden, aiemmista kokemuksista oppineena.

ASA_LauraEnroth_04_2015_0062_2000p

Juoksun aikana vettä ja pienissä määrin energiajuomaa, alusta asti. Lisäksi ihan ehdottomia ovat itselleni olleet, aiemmin Kampin 4Runners -kaupassa löytyneet äärimmäisen hyvät energiageelikarkit. Oikeasti karkin makuisia ja kestävät riittävän kauan suussa. Tällä hetkellä valikoimassa näyttää olevan tällaisia. Niitä on vielä ennen lähtöä käytävä metskaamassa. Nämä ovat vastaavia ja löytyvät isoimmista marketeista, mutta eivät ole mielestäni yhtä hyvän makuisia. Jos sopivia ei löydy, ostan mukaan rehellisiä hedelmäkarkkeja. Ja jos ihan totta puhutaan, maratonia edeltävänä iltana tankkaan nimenomaan irtokarkeilla. Hieno laji, tässäkin mielessä. 🙂

p.s. Ruokavaliosta puheenollen, HS Juoksublogista löytyy haastattelu ja ajatuksiani hiilareista juoksijan ruokavaliossa. Juoksutreeneissä tulee helposti noutaja vastaan, jos päivän aikana ei ole saanut riittävästi oikeanlaista energiaa.

Ajatuksia – kommentteja – ideoita?

Kuvat: Markku Lempinen

Juoksujalkaa Facebookissa & Instagramissa!

LauraViimeistelyviikot käynnissä

Tämä tarkoittaa viikonloppua, yhtä ehjää treeniviikkoa ja yhtä odotteluviikkoa. Maratonharjoittelussa hiillostavinta – ja melkeinpä vaikeinta 😀 – on se viimeinen viikko. Ei voi oikein treenata enää, muutamia iisejä harjoituksia lukuunottamatta. Pitäisi vaan nauttia levosta (ja tankkailusta?). Mutta kun ei malttaisi.

Tämä viikko meni treenien suhteen lähestulkoon ohi työreissun takia. Pari reippailua ehdittiin työkaverin kanssa väliin mahduttaa, mikä olikin noissa lähes kesäkeleissä aivan mahtavaa vastapainoa.

IMG_1466

IMG_1467

Viikonloppuna ja ensi viikolla on panostettava juoksuun. Joonaksen avustuksella olen miettinyt muutaman avainharjoituksen ja tuleman pitää vielä ainakin:

Tänään perjantaina: Mäkitreeni!

Sunnuntaina: 9 km tavoitevauhtista + 1,5 km tempo väliin x2 + pari kilometriä kevyttä loppuun.

Ensi viikolla vauhtikestävyys: 3 km + 4x 12 minuuttia tavoitevauhdista hieman kovempaa 2 min palautuksilla + 3 km.

Ja intervalli: 3km + 3x(1600m intervalli 1min palautuksella) + 3x(1000m intervalli 2min palautuksella) + 3x(400m, 3min palautuksella + 3km.

Odotan jo! Sekä näitä harjoituksia että itse maratonia. Samalla pelottaa ja jännittää myös. Se tästä tekee niin koukuttavaa…

IMG_1484

p.s. Olethan huomannut ASAn Facebookissa olevan Yoogaia -kisan. Käy osallistumassa! Itse hommasin jälleen 4kk aikaa ja aion panostaa olohuonejoogaan sekä ennen että jälkeen Prahan.

Juoksujalkaa Facebookissa & Instagramissa

LauraLauantain kaupunkitreeneissä iloa ja aurinkoa!

Kari Traa järjesti yhteistyössä Stockmannin kanssa huikeat yhteistreenit lauantaina. Kari Traa Urban Training kaupunkitreenitapahtuma on järjestetty aiemmin jo muissa Pohjoismaissa, mutta nyt treenien oli aika vallata myös Helsingin kadut! Treenit olivat osa Stockmannin Liikkeelle -tapahtumaa.

IMG_1388

IMG_1390

IMG_1404

Lähtö tapahtui Stockalta ja suuntasimme noin sadan naisen voimin kohti Senaatintoria ja hymyilimme auringon kanssa kilpaa. Ensimmäinen treenipiste oli Tuomiokirkon portailla, jossa mm. kipitimme portaita, teimme punnerruksia, kyykkyjä, polvennostojuoksua sekä lankutimme.

IMG_1445

Jatkoimme juosten Kaivopuistoon, jossa oli seuraavana vuorossa jälleen toiminnallista treeniä kyykkyjen, punnerrusten ja vatsalihasten muodossa.

IMG_1412

IMG_1426

IMG_1422

IMG_1427

Tähtitorninmäen kautta Espalle ja viimeisen treenipisteen kautta takaisin kierreportaita pitkin Stockan 6. kerroksen urheiluosastolle. Hieno päivä, upea sää sekä iloiset kanssatreenaajat saivat aikaan sen, että hymy oli huulilla iltaan saakka. 🙂

Näitä lisää!

Juoksujalkaa Instagramissa & Facebookissa.

LauraKevään merkkejä!

Pääsiäislomat oli ja meni ja viikko on jo käynnissä hyvää vauhtia! Kevättä kohti mennään, sen tunnistaa tästä melkoisesta hässäkästä, joka aina keväisin koittaa. Kaikkea kivaa tapahtuu, joka rintamalla. Väistämättäkin lämpimämmät säätkin ovat edessäpäin, mahtavaa! Pieni yhteenveto vielä menneeseen neljän päivän vapaaseen, kuvituksena toimikoot pääsiäisen kuvat. 🙂

Torstaina heti työpäivän päätteeksi työvaatteet nurkaan ja treenivaatteet tilalle. Tein kotitreenin, jolla pääsee parhaiten ja nopeiten lomamoodiin.

Pitkäperjantaille olin jo etukäteen suunnitellut pitkän lenkin, josta tuli lopulta 30 kilometriä.

IMG_1152

FullSizeRender-1

IMG_1165

Oikeastaan olin asettanut tavoitteeksi 32 km, jolloin muutaman viikon päästä olisi enää kymppi päälle lisättäväksi, mutta reittivalintani meni siinä mielessä pieleen, että tuosta 30 kilsastakin jouduin pari viimeistä kilometriä juoksentelemaan lähiseudulla ympyrää. 😀 Toiseksi, jalat olivat aivan loppu. Reitille nimittäin osui myös kunnon lumihankipätkä, joka sai jaloista voimat täysin veks. Voin sanoa, että kokonaisuudessaan pitkis oli rankka, vaikkakin suurimman osan ajasta jalat rullailivatkin hyvin.

Lauantaina olimme Joonaksen kanssa Stockmannilla Liikkeelle –juoksutapahtumassa ja päivän seisoskelun jälkeen järkevä ja reipas juoksija olisi lähtenyt ehdottomasti availemaan jalkoja lyhyelle lenkille, mutta minäpä en lähtenyt. Ja homma kostautui kaksinkertaisena sunnuntaina. 😀 Jalat olivat melkoisen tukossa.

IMG_1171

IMG_1172

IMG_1173

Vasta maanantaina tein avaavan treenin jaloille ja sen jälkeen lihaskuntoa vielä kotona, jonka jälkeen on tuntunut ihan hyvältä. Toki tuon palautumisen olisi voinut järkevämminkin hoitaa alusta saakka. Maanantaina tuli juoksenneltua vielä illalla kuvauksissa, vakkarikuvaajan kanssa. Uusia kuvia tulossa siis bloginkin puolelle pikapuoliin.

IMG_1305

IMG_1314

IMG_1318

Pari viikkoa aikaa tehdä vielä muutama avainharjoitus ennen Prahaa. Hieman lisähaastetta siihen tuo tulevan viikon työmatka, jonka aikana varsinaisista treeneistä tuskin voi edes puhua. Totta kai lenkkarit lähtevät mukaan ja hotellilla on myös kuntosali, mutta aikataulujen vuoksi treenit jäävät varmasti melko hätäisiksi.

Stockan Liikkeelle -tapahtuma jatkuu ja ensi lauantaina olen siellä hikoilemassa Kari Traan yhteistreeneissä. Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävistä maksuttomista treeneistä löytyy lisätietoa ja rekisteröityminen: Kari Traa Urban Training. Suosittelen lähtemään ehdottomasti mukaan!

Juoksujalkaa Facebookissa & Instagramissa.

LauraSuunnitelmissa juoksulla maustettu pääsiäisloma

Kuten Instagramiin jo päivitin, tänään oli töissä merkittävä päivä ja tavoite, jota olen jo muutaman kuukauden tavoitellut, täyttyi. Olo on helpottunut ja onnellinen. Työpäivän jälkeen kun vielä pääsin jättämään jumit Helsingin urheiluhieronnan Tuukan pöydälle, keskiviikko alkaa olla hienosti pulkassa.

Tuukan kanssa juuri juteltiin, että aika mahtava tilanne, että vaikka kilometrejä ja treenejä kertyy viikottain kiitettävästi, olen säästynyt kivuilta ja loukkaantumisilta. Olen saanut hyvillä mielin treenailla terveenä (uskaltaako tätä edes ääneen mainita?) ja normi jumitkin ovat aina jääneet hierontapöydälle. On ollut omalta osalta hyvä valinta tällainen säännöllinen kehonhuolto ja ennaltaehkäisy.

ASA_laura_10

Niinkuin Tuukka totesi, liian usein asiakkaana on niitä, joilla on jo joku paha tilanne päällä, jota lähdetään parantamaan. Tällöin juoksu ja treenit voivat olla pitkäänkin tauolla, jos homma on edennyt liian pitkälle. Ennaltaehkäisyllä on suuri merkitys, etenkin kun juoksu ja maratonharjoittelu ovat melkoisen kuormittavia keholle. Huhhissa säännöllinen vierailu siis kannattaa, sen olen tässä vuosien mittaan oppinut. 😉 Vielä ehtii pari kertaa pistäytyä, ennen seuraavaa isoa koitosta…

ASA_laura_9

Pääsiäisen suunnitelmat ovat täällä päässä rentouttavan rauhalliset, sopivasti juoksulla maustetut. Neljän päivän loma tulee juuri oikeaan kohtaan! Ettei menisi liian leppoisaksi, muun muassa yli kolmenkymmenen kilometrin lenkki odottelee pitkänä perjantaina (sopiikin muuten hyvin teemaan) ja

tulevana lauantaina vietetään päivä juoksun parissa Stockan Liikkeelle -juoksutapahtumassa. Siellä olemme klo 11-17 teitä varten Joonaksen kanssa. Tulkaa moikkaamaan, juttelemaan juoksusta sekä juoksukengistä!

Kuvat: Markku Lempinen

Juoksujalkaa Facebook & Instagram