LauraTukholma – täältä tullaan!!

Terveisiä Helsinki-Vantaalta, lento kohti Tukholmaa lähtee ihan pian. Iiiik ja jeee, huomenna juostaan!

Jännitystä on ilmassa, mutta hyvällä tavalla. Osallistujia on ennätysmäärä, lähes 22 000 juoksijaa, 93 maasta. Tunnelmat eivät voisi olla korkeammalla! Tähän on vuoden verran enemmän tai vähemmän valmistautunut. Varmasti olisi paljon asioita, joita olisi voinut tehdä enemmän tai toisella tavalla, mutta onneksi on vielä muutakin elämää 🙂

1418363_10151690499137624_1440307581_n

Kuva: annajarske.com

En jaksa enää analysoida, miltä jalat ja toisaalta pää tuntuvat, näillä mennään ja niin hyvin kuin mahdollista! Vaihtaakaan ei voi. Olkoon sääkin mitä on, siihenkään ei voi enää vaikuttaa. Nyt on aika nauttia ja juosta! Mukaan on pakattu niin pitkää kuin lyhyttäkin lahjetta ja hihaa, joten ei pitäisi tulla varusteiden suhteen ongelmia. Kengät on vanhat luottokamut Adidas Adizero Tempot, joilla kipittelin myös viime vuonna, vanhemmalla mallilla tosin.

kuva 1

kuva

Sitten vaan koneeseen, huomenna numerolappu rintaan ja viivalle hymyssä suin. Toivon kaikille mukaan lähteville kevyitä askelia, juoksun nautintoa ja mahtavaa maratontunnelmaa!

 

LauraPakka kasaan ja ilon kautta viimeistelytreeneihin!

Viimeksi tuli kirjoitettua vähän diipimpi juttu ja sen myötä ajatukset ovat taas selkiytyneet. Kiitos kannustavista ja rauhoittavista kommenteista sekä Facebookissa että livenä. Vaikka olen rauhallinen maaliin selviämisen suhteen, niin ajatuksissa kolkuttelee, että haluan ylittää maaliviivan nopeammin kuin viime vuonna. Edes pari minuuttia 😉 Toiveena on myös, että voisin tehdä sen samoilla hyvillä tuntemuksilla kuin viime vuonna.

kuva 11

Tuntuu, että tuleva juoksu on nyt enemmän päästä kiinni kuin jaloista, joten on aika kasata pakka ja ottaa viimeisistä treeneistä ilo irti! Viikonloppuun mahtui pari kevyttä treeniä, joilla sain viime sunnuntain pitkällä lenkillä väsyneitä jalkoja availtua. Toisen niistä tein valmennettavani kanssa radalla ja toisen, leppoisan lenkin hölköttelin itsekseni. Naureskelinkin, että olen hyvä antamaan viime hetken vinkkejä juoksuun, lepoon, ravintoon sekä ajatusten kasaamiseen maratonille tähtääville valmennettavilleni, täytyisi varmaan ottaa itsekin ne vinkit käyttöön! 😀

kuva 4

Tällä viikolla ei ole tarkoitus enää huhkia treenejä väkisin, vaan yrittää saada enemmän tuota ajatusmaailmaa kasaan ja iloa juoksuun. Ja löytää aikaa lepoon.

kuva 6

Tänään illalla on vuorossa Tukholmaan lähtevien ASAlaisten ja muiden juoksukavereiden yhteistreenit. Ilma ei ole enää näin aurinkoinen ja kaunis kuin viime päivinä, mutta toivon, että sieltä se rentous juoksuun viimeistään löytyy! Ei enää mitään jalkoja kuormittavaa treeniä ole luvassa, vaan pointtina enemmänkin avaavat vedot huolellisine lämmittelyineen ja palautteluineen.

Tuskin maltan odottaa, että vihdoin päästään koneeseen ja kohti Tukholmaa – siihen on kuulkaa muutama päivä enää!!

LauraKuinka selviän maratonista?

Sellaiset ajatukset valtasivat pään väkisinkin, kun sunnuntaina pitkältä lenkiltä hädin tuskin kotiin asti selvisin. Lenkki oli pituudeltaan 32 kilometriä ja aikaa kului n. 3,5 tuntia. Siihen olisi pitänyt jaksaa vielä kymppi juosta. Ei olisi onnistunut – ainakaan viime sunnuntaina. Lämpöisellä kelillä saattoi olla osuutta asiaan, mutta jälleen kerran oli todettava, että maraton on pitkä matka. Ei mene ihan heittämällä.

kuva 2

Pitkillä lenkeillä ehtii muutenkin käydä aikamoisen tunneskaalan ja ajatuskavalkadin läpi. Viime sunnuntaina tuli mietittyä koko mennyttä vuotta ja aikajaksoa Tukholmasta Tukholmaan. Lenkit ovat tuntuneet paremmilta kuin koskaan aiemmin, mutta viime aikoina olen uinut juoksun suhteen kuitenkin vähän syvissä vesissä. Oikeastaan HCR:lta lähtien askel on painanut ja koko maraton jännittää ja jopa pelottaa!

Sunnuntain lenkillä ajattelin, että maratonin jälkeen on taas aika keskittyä hetkeksi muihin harrastuksiin. Odotan salille ja ryhmäliikunnan pariin pääsyä. Juoksu on nimittäin lopulta aika yksinäistä hommaa. Parhaimmillaan juuri parasta yksin, mutta pahimmillaan liian yksitoikkoista tällaiselle sosiaalisemmalle ja ihmisten pariin halajavalle 😀 Onneksi Tukholmassa ihmisiä on ympärillä paljon sekä juoksemassa että kannustamassa, joten sen avulla se kymppi kai menee vielä tuohon päälle.

Tiedän jo nyt, että maltan pysyä poissa lenkkipolulta vain muutaman päivän maratonin jälkeen, eikä se ole tarkoituskaan, mutta näiden pitkien lenkkien osalta on nyt muutaman kuukauden tauko paikallaan. Heh, nimittäin samalla lenkillä myös päätin, että seuraava ”kisani” tulee olemaan lokakuussa Vantaalla juostava puolimaraton.

kuva 6

Huomaan, että jännitys alkaa ottaa yliotetta. Kuulostelen jokaista kropan kolotusta ja sykkeen nousua aivan liian tarkasti. Teinkin päätöksen, että alan ottaa iisimmin tästä hetkestä lähtien 😀 Käännän pelon ja jännityksen voitoksi. Hymy huulilla tätä on aina aiemminkin tehty! Pari viimeistä lenkkiä on mennyt vähän kulmat kurtussa, ihan liikaa sykkeitä ja vauhteja tuijotellen. Ei näin!! Ilon kautta ja ilman turhia puristuksia. Vielähän tässä ehtii ajamaan tämän ajatuksen käytäntöön.

Lisäksi sunnuntaina muistin, että ihan paras eväs pitkästä rasituksesta toipumiseen (varsinkin hellesäässä) on mehujää! Se on pari kertaa pelastanut pahimmilta jälkioloilta. Ihan kivan fiiliksen jätti myös Robbie Williamsin keikka eturivistä katsottuna, jonne suuntasin lenkin jälkeen. Ei tämä nyt hassumpaa ole.

kuva 3

kuva 4

Instagram-kuvamateriaalia @juoksujalkaa

p.s. Kiitos kommenteista ja yhteydenotoista noihin hiertymiin liittyen. Aion testata niitä kaikkia! Ne eivät nimittäin ole mikään pikkuvaiva, vaan todella kivuliaita, joita en maratonille vaivoiksi halua.

LauraMustaa valkoisella

Viime sunnuntaina katselin kalenteria tälle viikolle, joka näytti siltä että kaikki arki-illat ja viikonloppukin oli aika lailla täyteen buukattu. Kaikkea muuta kuin liikunnallista ohjelmaa ja pieni ahdinko oli jo iskeä päälle. Nämä kun ovat viimeisiä hetkiä valmistautua Tukholmaan. Oli syytä pysähtyä ja uhrata hetki aikaa suunnittelulle. Mustaa valkoisella ja vieläpä näin julkisesti, tekee suunnitelmista kummasti helpommin toteutettavat 😉

Alkuviikolle kirjasin:

  • Ma: Lepo (prjctASA treenit)
  • Ti: ”3x cooper” (10 min + 1x 12min, 1x 10min, 1x 12min + 10 min)
  • Ke: Yoogaian Hatha -tunti
  • To: Kuntopiiri kotona

Koska prjctASAlaisten kanssa valloitettiin Malminkartanon jätemäkeä maanantai-iltana, oma treeni jäi väliin tsemppaamista ja pientä kirittämistä lukuun ottamatta. Myös jalat tuntuivat lauantain juoksusta vielä sen verran raskailta, että olikin parempi pitää lepopäivä.

kuva35

Tiistaina tein yllättävän vedon. Olin kirjoittanut suunnitelmaan Yasson 800, mutta koska satoi kaatamalla, ei huvittanut lähteä radalle liukastelemaan, päätin tehdä treenin, joka varmasti palauttaisi ajatukset jälleen juoksuun! Se oli 3 x cooper (12 min reippaaseen tahtiin) ja maastossa juostuna! Tai no. Huomasin sitten jälkikäteen, että keskimmäinen oli ollut vahingossa kestoltaan vain 10 minuuttia, joten ensi kerralla taas tarkemmalla silmällä tai lähinnä paremmalla matikkapäällä.

Joka tapauksessa, kovatempoinen alle tunnin treeni, yhteensä 10 kilsaa. Siellä kirmasin metsässä kuin uitettu koira ja juoksu tuntui mahtavalta! Olihan ne jalat vähän kankeat vielä lauantaista, mutta helpostti ajatus siitä, että pääsen treenin jälkeen Tuukan käsittelyyn Helsingin urheiluhierontaan. Keskuspuistossa tehtynä harjoitus olikin hieman vaativampi kuin radalla tehtynä, sillä aina mäen osuessa kohdalle oli haastavaa pitää vauhti yllä. Treeni eteni nousujohteisesti, sillä keskimmäinen (joka tosin oli vain sen 10 minuuttia) ja viimeinen 12 minuuttinen menivät parhaiten.

kuva 11

Viikon kohokohdaksi on kuitenkin noussut tähän mennessä torstain hyvinvointi-ilta Salmisaaressa, josta tekstin kuvat ovat. Tilaisuudessa esiteltiin uusia kotimaisia Puhdas+ tuotteita ja paikalla oli puhumassa Anne Kukkohovi. Hän jos kuka voi uskottavasti puhua kauneudesta – sekä sisäisestä että ulkoisesta.  Erittäin karismaattinen puhuja, jonka sanoihin ja ajatuksiin oli helppo samaistua, meni ihan nyökyttelyksi koko homma. 😀 Illasta jäi muutenkin kiva olo, sillä paikalla oli paljon samanhenkisiä ihmisiä.

kuva 13

kuva 21

Saimme illasta mukaan Puhdas+ tuotteita, jotka nimensä mukaisesti on karsittu kaikesta ylimääräisestä. Ei ylimääräisiä lisä-, säilytys-, väri-, maku- tai täyteaineita. Itse olen eniten innoissani Vihreä kahvipapu-uute -kapseleista sekä Kollageeni & tyrnijauheesta, jotka lähtivät käyttöön saman tien. Myös D-vitamiinin aion ottaa käyttöön. Sarjaa on tällä hetkellä saatavissa ainakin apteekeista, Sokokselta ja Stockmannilta.

kuva 3

kuva 4

Nyt olen juuri lähdössä tekemään tämän päivän treeniä. Luvassa on Yasso 800 eli 10x 800 m, jotka yritän juosta Tukholman tavoite loppuaikaan, tunnit muutettuna minuuteiksi. Näitä olen kuulkaa malttamattomana odottanut, että pääsen tekemään vielä ennen Tukholmaa. Kummallista, mutta olen ihan tosissani 😀

Katsotaan sitten miltä tuntuu jälkikäteen, mutta lisämotivaatiota tuovat upouudet 2XU kompressiotrikoot, joihin iskin silmäni jo GoExpossa. Siitä saakka on pitänyt odottaa, että niitä pääsee tilaamaan. Juoksu sujuu varmasti paljon kepeämmin! 😉

kuva22

  • Pe: Yasso800
  • La: Kevyt salitreeni/ kuntopiiri
  • Su: Pitkä lenkki (yli 3 h)

Siinä se on viikko kirjattuna. Paljon tuli liikuntaa, vaikka alunperin ei siltä näyttänyt. Tähän voi lisätä melkein joka päivälle myös hyötyliikuntaa, sillä olen yrittänyt liikkua tällä viikolla mahdollisimman paljon pyörällä joka paikkaan. Eilenkin oli ihan täydellinen pyöräilyilta.

kuva 2

Sunnuntaina siintävä pitkä lenkki on nyt se viimeinen ja pisin ennen Tukholmaa. Ajassa mitattuna mieluiten 3,5 h. Vauhdeilla tai kilometreillä ei ole tässä kohtaa niinkään väliä. Tarkoitus saada mukava, pitkä lenkki, testailla vihdoin niitä energiageelejä (unohtui maistella HCR:lla!) ja vältellä sykevyön nirhaumia. Tähän liittyen sain muuten erittäin mielenkiintoisen yhteydenoton, jonka toivon todella auttavan. Palaan asiaan, kun saan tuotteen testiini!

Reipasta ja aurinkoista viikonloppua!!

LauraJuoksujalkaa ja vesi kielellä!

Viikonlopun kuulumiset ovat otsikon mukaiset 😀

HCR tuli juostua lauantaina kunnialla läpi. Suoraan sanottuna, en ole täysin varma, jäikö omasta juoksusta hyvä vai huono maku suuhun?! Vähän ristiriitaiset tunteet ja päässä pyörii sekalaisia ajatuksia Tukholmankin suhteen…

kuva 1

Lauantain tarkoitus oli pitää maltillinen vauhti ja keskittyä pitkään lenkkiin, vauhdin ja ennätysten tavoittelujen sijaan. Suhtautua koko kisaan kuin normaaliin pitkään lenkkiin. Noooh, koska heti alkuun oli selvää, että olo oli sen verran energinen ja jalat tuntuivat kipittävän vähän tavoitevauhtia kovempaa, en alkanut sitten himmailemaan 😉 Näinhän se on, että numerolappu rinnassa on vaikea pitää pää kylmänä.

Olin juossut ennen starttia 4 kilometriä ja itse kisassa muistaakseni sujui kepeästi johonkin 16 kilometriin saakka. Siihen saakka olin melko varma, että maaliviiva ylittyy alle kahden tunnin ajalla, tuosta noin vaan! Ei juoksu senkään jälkeen mitään kamalaa ollut, mutta jaloista loppui vääntö. Vauhti lopahti, olo nuukahti ja mielenkiinto katosi koko hommasta 😀 Viimeisille kilometreille ei löytynyt sellaista juoksun hurmosta. Spotify-listakin kaipaa pikaista päivitystä ennen Tukholmaa…

Muutama kilometri oli pakkopullaa ja meni jotenkin sumussa. En seurannut kelloa ja vauhti lopahti kuin huomaamatta. Yritin etsiä yleisön joukosta lisävoimaa ja muutamia kannustajia ja tuttuja kasvoja sieltä löytyikin, mutta jälleen kerran HCR:n haastavimmaksi osuudeksi itselleni muodostui Pikku-Huopalahti. Lopulta sain vielä jonkinlaisen loppukirin aikaiseksi ja loppuaikani oli 2.01. Se on tähän mennessä ennätykseni puolikkaalla, joten ei tässä nyt kovin pettynytkään voi olla, vaikka pienen hetken maalissa harmitti.

kuva 2

Maalissa mitali kouraan, pieni pysähdys ja pari huikkaa vettä. Sen jälkeen ei muuta kuin jatkamaan, vaikka jalat olivat aikalailla toista mieltä. Kolme kilometriä taivalsin vielä kiertoreittejä kotiin eli lauantain juoksuyhteenveto: 4 km lämmittely + puolimaraton + 3 km palauttelua. Yhteensä siis 28 kilometriä.

Movescountista jälkikäteen tarkasteltuna, juoksu on ollut melko tasaista nakutusta koko matkan ja sykekin on huitonut tasaisen korkealla koko kisan ajan, hehe! Olipa muuten mäkinen tuo HCR:n profiili! Päällimmäisenä tunteena jäikin, että koko ajan oli taivallettava orastavaa ylämäkeä 😀 No, toivottavasti tämä treeni ja lauantain kokemukset näkyvät sitten Tukholmassa!

move

Jaloissa tuntui sekä juoksun jälkeen että seuraavana aamuna, mutta isoimmaksi ongelmaksi on nyt nousemassa sykevyöstä tulevat hiertymät 🙁 Viime aikoina näiden pidempien lenkkien jälkeen sykevyö on nimittäin jättänyt kunnon nirhaumat ihoon ja voin kertoa, että suihkuun meno juoksun jälkeen kirpaisee! Ennen Tukholmaa on keksittävä tähänkin jotain.

Lauantai jätti lisäksi jälkeensä järkyttävän nälän (monessakin mielessä) eikä juoksun jälkeinen tankkaus tai sunnuntain äitienpäiväbrunssikaan pelastanut tilannetta.

kuva 3

kuva 4

Sunnuntai-illan selailinkin vesi kielellä uutta Makoisa -sivustoa. Näppärä palvelu, jonne voi kerätä oman reseptikirjan ja löytää omat suosikit on helposti aina uudelleen. Nälissäni bongasin heti kärkeen aika monta suosikkia, joita olisin voinut testata saman tien. Tavallaan ihan hyvä, että Suomen peli piti tiiviisti tv:n äärellä. Jatkossa täältä lähtee reseptejä kokeiluun!

kuva 5

LauraValmiina starttiin!

Eilisen numeronhakureissun jälkeen on tehnyt kovasti mieli juoksemaan! Kisahallin tunnelmasta tarttui mukava pieni jännitys. Toivotaan, että se on sellaista hyvää ja jaloille lisävauhtia antavaa jännitystä. Olo on ainakin tällä hetkellä erinomainen!

hcr2014

featured

Kävin eilen juoksemassa noin vartin lämmittelyn jälkeen muutaman napakan vedon. Jalat tuntuivat hyvältä, vaikka kaatosade vähän häiritsi näkyvyyttä. Viimeinen veto päättyikin suoraan kunnon lätäkköön ja hölkkäilin siitä sitten kotiin täysin uitettuna 🙂

kuva 4

Toivottavasti sateet pysyy tänään loitolla, ainakin tällä hetkellä sää näyttää täydelliseltä ja happirikkaalta. Sinänsä eilinen sade tuli kuin tilauksesta, sillä se varmasti helpotti allergiasta kärsiviä.

HCR-päivä on sujunut hienosti, vaikka en erityisemmin näistä iltapäivän lähdöistä välitäkkään. Viimeiset jumitukset ravisteltiin aamulla Helsingin urheiluhieronnassa upouudelle pöydälle, sillä sain kunnian olla tulevana maanantaina avattavan uuden toimipisteen ensimmäinen asiakas! 🙂 Hienot ja avarat tilat ovat viimeistelyä vaille valmiit ja sijaitsevat Eerikinkatu 9:ssä. Vanha toimipiste Fredrikinkatu 49:ssä jatkaa myös edelleen.

IMG_1

HCR on tärkeä välietappi itselleni ennen Tukholmaa, vaikka en varsinaista aikaa lähdekään tavoittelemaan. Lähes vuosi on kulunut siitä, kun viimeksi on ollut numerolappu tämän harrastelijajuoksijan rinnassa ja tuntuu, että juoksussa on tapahtunut paljon tällä välillä. Siitä on tullut helppoa – tai ainakin helpompaa! Nopeudet ovat hieman kasvaneet ja sykkeet tulleet alemmas, eikä mitään isompia vaivoja ei ole ollut. Joten, totta kai toivon, että tänään saan juosta näissä hyvissä tunnelmissa maaliin ja jatkaa siitä matkaa sitten vielä muutaman kilometrin verran.

Päivän juoksusuunnitelma on siis seuraava: 2-3 km + puolimaraton + 5-6 km. Olen ajatellut tavoitella maltillista alle 6 minuutin kilometrivauhtia puolikkaalla, mutta jos juoksu tuntuu hyvältä, en nyt varsinaisesti ajatellut himmaillakkaan 😀 Onneksi paikalla on paljon tuttuja juoksukavereita, joiden kanssa voidaan lämmittelyssä hioa vielä kisakuviot kuntoon! Arvoin viimeiseen asti, millä varusteilla lähden HCR:lle ja päädyin seuraavaan:

kuva 1

Ja kyllä vain, olen viime aikoina alkanut juosta musiikin kanssa. Tämä oli aiemmin ehdoton ei itselleni. Näin ne ajat muuttuu, tällä hetkellä nimittäin tuntuu, että saan keskityttyä parhaiten juuri napit korvilla.

Mutta nyt – kamppeet niskaan ja pelipaikoille!!

LauraSynttäripäivä spinningsalissa ja HCR-valmistautumista

Jee tai hui!! Molemmat ajatukset pyörii tällä hetkellä mielessä 😀 Pari päivää Helsinki City Runiin ja sitten juostaan!

Tällä viikolla valmennukset ovat vieneet suurimman osan ajasta, mm. prjctASAlaiset treenasivat tiistaina vauhtileikittelyn merkeissä ja keskiviikkona tempaistiin oikein mukavat mäkitreenit! Kyseessä oli HCM Kick Off -juoksutreenit, jotka vedimme Joonaksen kanssa. Porukkaa oli paikalla varsin kiitettävästi kuluttamassa kaupunginteatterin luona olevaa mäkeä. Se oli kivaa, kiitos kaikille mukana kirmanneille! 🙂

kuva 2

 

kuva5

kuva 3

Tällä viikolla olen viihtynyt enemmän pyörän päällä sisätiloissa (liekkö osasyynä tuo hyytävä takatalvi).  Ja niin tänäänkin. Osallistun nimittäin 90 minuuttiseen ESC-sisäpyöräilytapahtumaan Herttoniemen Foreverilla. Vetäjänä Eerika Kiuttu. Oli se lauantain juoksun kannalta sitten järkevää tai ei, ystäväni sai ylipuhuttua – ja helposti. Miten sitä ihminen voisi paremmin synttäripäivän iltaa viettää, kuin hikoillessa spinningsalissa?! Vielä kun tämän jälkeen vihjailtiin saunasta ja sushista hyvässä seurassa, eipä tarvinnut kahta kertaa houkutella 🙂

Ihmeempiä valmistautumisia en tosiaan ole lauantain HCR -päivään ajatellut tehdä. Samalla tavalla ajattelin startata kuin muutenkin viime aikoina juostaviin pitkiin lenkkeihin. Eli melko kylmiltään 😀 Lauantaina tulen juoksemaan kuitenkin tämän vuoden pisimmän lenkkini, tavoitteena juosta lähemmäs 30 kilometriä. Perjantaina teen jonkun pienen hölköttelyn ja muutamat lyhyet, avaavat vedot.

Sen verran kuitenkin panostan, että varasin Tuukalle ajan lauantai-aamupäivään. Pienet valmistavat ravistelut jaloille ja sen lisäksi  vähän maratonteippausten testailua. Perinteisestihän maratoneja varten Tuukka on teipannut selkääni ”henkselit”, joilla yläselän asento ja ryhti pysyy paremmin kuosissa. Hartiat kun tuppaavat noilla pitkillä matkoilla kääntyä loppuvaiheessa eteenpäin ja aiheuttaa kipuja niska-hartiaseudulla. Näin myös teippaillaan varmasti Tukholmassa, mutta harjoitellaan nyt niidenkin kanssa lauantaina.

Ajattelin myös nautiskella parit Mulebar -geelit matkan varrella, joita on tarkoitus ottaa Tukholmaan mukaan. Ihan vain maun ja treenin vuoksi.

Erityistä lauantain lenkissä on, että saan spesiaalit kannustusjoukot reitin varrelle, kun mm. puolivuotias kummityttöni on paikalla. Eipä siinä voi muuta kuin täyttää kummitädin velvollisuudet ja juosta 30 kilsaa ripeästi läpi, että ehtii äkkiä takaisin hyvään seuraan!

Tsemppiä kaikille lauantain juoksuun!!

LauraTestijuoksuja ja viimeistelyä?

Tällä viikolla ei ole suoraan sanottuna huvittanut juosta. En tiedä, mistä on kyse, mutta lenkkikengät eivät ole houkutelleet sitten yhtään. Kyseessä on varmasti joku hetkellinen notkahdus ja nuukahdus koko lenkkeilyyn, koska vihdoin Tukholma alkaa olla käsinkosketeltavissa! Samaan aikaan kun tuntuu siltä, etten ole juossut / treenannut yhtään, odotan innolla reissua ja juoksua.

On se jännä juttu, ettei taaskaan tiedä yhtään, mitä tuleman pitää. Vaikka kyseessä ei olekaan ensimmäinen maratonini, aina jää sellainen tunne, että olisi pitänyt juosta paljon enemmän, treenata paljon järkevämmin ja tehdä kaikki ihan toisin 😀 Tässä viimeisinä viikkoinahan ei tilannetta enää pelasteta ja varmasti kaikki menee ihan hyvin. Siihen on ainakin uskottava.

kuva7

Tällä viikolla olen tainnut juosta pitkin hampain matolla kärvistellen pari hassua kilometriä ja muutenkin keskittänyt ajatukseni iiiiihan muihin juttuihin. Ylipäätään tähän tuli tällainen erittäin kevyt viikko urheilusta.

Yksi viikon kohokohdista oli kuitenkin lauantaina pidetty koulutus, johon osallistuin: Toimivan ravitsemusvalmennuksen perusteet. Luennoitsijoina Jaakko SavolahtiOlli Sovijärvi ja Sami Sundvik. Erittäin mielenkiintoinen päivä, josta sai paljon konkreettisia välineitä valmennustyöhön, mutta myös omaan käyttöön. Tiivis päivä tiukkaa asiaa. Vaatii tosin myös hieman pureskelua jälkikäteen.

kuva 6

kuva 2

Koulutuksen jälkeen eilen illalla oli ajatus lähteä lenkille, mutta eipä huvittanut 😀 Voin kertoa, että yleensä asia on täysin toisinpäin, ensimmäisenä, kun tulen kotiin, lenkkivaatteet on päällä alta viiden minuutin. Todella harvoin urheilu tai juoksu tuntuu pakkopullalta, päinvastoin – lenkki on päivän kohokohta. Joten ajattelinkin kuunnella näitä poikkeuksellisia tuntemuksia ja jättää lenkin väliin ja unohtaa muutenkin viikon aikana kertymättömät kilometrit. Tästä kaikesta johtuen, jätin myös herätyksen laittamatta sunnuntaiaamuksi ja nukuinkin sitten 11 tuntia. Heh,  aamulla oli hieman tokkurainen olo…

kuva 1

kuva 3

Melkein viikko siis lähes juoksematta, kunnes tänään oli vuorossa pieni testilenkki noin niin kuin vauhtienkin kannalta. Juoksin 20 minuutin lämmittelyn, jonka jälkeen 45 minuuttia 5´18 keskivauhdilla. Päälle vielä reilu 20 minuuttia palauttelua. Tuosta treenistä täytyy sanoa, että viimeinen 15 minuuttia loppupalauttelusta tuntui hyvältä 😀 Yhteensä matkaa kertyi 15,7 kilometrin verran. Haastavaa oli ja yhtään kovempaa en olisi tuota 45 minuuttia pystynyt puristaa! Aikarajoissa kuitenkin meni, sillä tavoite oli pysyä 5´10 – 5´20 vauhdissa.

kuva 5

kuva 4

Näillä ajatuksilla siis kohti ensi viikon lauantaina juostavaa todellista testiä ennen Tukholmaa. Helsinki City Run tulee olemaan pisin lenkkini ennen maratonia, johon on siitä kolme viikkoa aikaa. Ennen starttia juoksen n. 3-4 kilometriä ja puolimaratonin jälkeen saman verran. Yhteensä olisi tarkoitus lauantaina juosta lähemmäs 30 kilometriä. Tulevalla viikolla aion liikkua normaalisti aina torstaihin asti. En aio erityisemmin tankkailla tai valmistautua mitenkään sen kummemmin kuin normaalisti pitkään lenkkiinkään. Katsotaan mitä tuleman pitää!

p.s. Tulevana keskiviikkona on luvassa ASA:n vetämät HCM Kick Off -yhteistreenit klo 18. Luvassa on mäkitreeniä ja tapaamispaikkana Eläintarhan kenttä. Tulkaa mukaan, mä meen ainakin!