LauraJuoksusuunnitelmia vuodelle 2013

Perinteen mukaan täytyy myös tänä vuonna pysähtyä miettimään omia tavoitteita juoksun suhteen uudelle vuodelle!

  • Ensimmäinen kokonainen maraton juostaan tänä vuonna jo kesäkuun 1. päivä, jolloin luvassa on Tukholman maraton! Se määrittääkin alkuvuoden juoksut hieman eri tavalla kuin aiemmin.
  • Kevään perinteinen HCR on aikataulullisesti hieman haastava Tukholman kannalta. Toki sen voisi juosta “pitkänä lenkkinä” ja treenimielessä, mutta pystynkö siihen? Vai tuleeko ylilyöntejä, joiden vuoksi Tukholma voi vaarantua? Hmmm… ; )
SONY DSC

HCR 2012

  • Huhtikuussa olisi myös esimerkiksi Länsiväyläjuoksu, jolla kuntoa voi testata 17,4 kilometrin mittaisella lenkillä. Tämä voisi olla Tukholman kannalta järkevämpi ajankohta.
  • Tukholman jälkeen heinäkuun alussa, kesäloman perinteinen avaus on suunnitteilla tänäkin vuonna Mikkelissä Marskin kierroksella.
SONY DSC

Marskin kierros 2012

  • Syksyllä haluaisin juosta puolimaratonina ainakin Pääkaupunkijuoksun, jonka pitkä osallistumisputki katkesi harmittavasti tänä vuonna HCM:n ollessa vielä liian tuoreessa muistissa ; )
  • Maratonien suhteen en ole vielä päättänyt, haluanko juosta lisäksi HCM:n elokuussa vai riittääkö yksi kokonainen ensi vuodelle.
HCM 2012 juostiin hyvän asian puolesta!

HCM 2012 juostiin hyvän asian puolesta!

  • Lisäksi heti vuoden alkuun, helmi-/ maaliskuussa, on luvassa ainakin yksi 10 kilometrin Aktia Cup -juoksu.

Eiköhän noilla alkuun päästä! Ja tavoitteena tietysti parantaa joka tapahtumassa omaa juoksua : )

Muuten uusi vuosi starttaa mm. näissä tunnelmissa!

Rullaavia lenkkejä ja liikunnallista uutta vuotta kaikille Juoksujalkaa –blogin lukijoille!

SONY DSC

LauraMessujuoksu kannustajan silmin

Messujuoksu – ensimmäinen laatuaan – järjestettiin tänään Helsingin Messukeskuksessa. Olin itsekin ilmoittautuneiden joukossa, mutta eilen illalla noussut lämpö ja yskä jättivät tylysti kannustajan rooliin. Harmitti vietävästi, koska vielä eilen päivällä unelmoin juoksemisesta kevyissä vaatteissa, ilman lunta ja kylmyyttä. Toisin kävi, joten oli pakko päästä paikan päälle kuitenkin katsastamaan tapahtuma.

SONY DSC

Arctic Sport Addicts oli hienosti edustettuna kisassa, vaikka alunperin mukana pitikin olla yhteensä kuusi kisaajaa. Joonas ja Jarno sekä ASA:n juoksutiimin Erika testasivat kuitenkin  uuden tapahtuman hyvällä menestyksellä.

SONY DSC

Messujuoksussa oli 4 lähtöä, tunnin välein, alkaen klo 10. Jarno ja Joonas juoksivat toisessa klo 11 starttaavassa ryhmässä ja Erika 3. klo 12 lähtöryhmässä. Joonas sijoittui hienosti koko tapahtuman toiseksi, jonka voittaja lunasti itselleen ilmaisen sisäänpääsyn messuille vuodeksi 2013. Myös Jarno ja Erika juoksivat kelpo juoksun!

SONY DSC

2. lähtö

SONY DSC

3. ja runsaslukuisin lähtö

Tapahtuman nettisivuilta sai melko vähän tietoa reitistä etukäteen. Portaita, tiukkoja kurveja ja ramppeja luvattiin. Rata oli rakennettu Niemen muuttolaatikoista ja ainakin näin yleisöstä käsin reitti näytti suht sekavalta : D Reitti oli kokonaispituudeltaan 10 kilometriä, jossa kierrettiin kolme kertaa reilun kolmen kilometrin lenkki.

SONY DSC

SONY DSC

SONY DSC

SONY DSC

Messujuoksu on sinänsä hieno idea ja välipäivän ohjelma. Osallistujia tapahtumassa olikin ensimmäisenä vuotenaan 148. Hieno saavutus. Muutamia parannusehdotuksia kisaan silti tuli ensi silmäyksellä.

Katsojia ei paikan päälle päässyt, ainoastaan juoksuun ilmoittautuneilla oli lupa astua Messukeskukseen. Tilaa kannustajille olisi kuitenkin mielestämme ollut ja se olisi heti tuonut kisaan ihan uutta eloa. Tällöin rata olisi kuitenkin täytynyt rakentaa jotenkin toisin. Nyt reitti kiersi sen verran kaukana, eri kerroksissa ja halleissa, ettei se ollut kovin katsojaystävällinen.

Joonas tulossa maaliin

Joonas tulossa maaliin

SONY DSC

Jarno maalissa!

Erika maalisuoralla

Erika maalisuoralla

Olisiko tapahtuma toiminut illalla paremmin? Valaistuksella olisi saanut erilaista tunnelmaa ja DJ:kin olisi saanut ehkä hieman enemmän huomiota. Selkein puutos tapahtumassa oli kuitenkin suihkutilojen puuttuminen. Ei ole hirveän kiva poistua -10 asteen pakkaseen hikisenä juoksun jälkeen… Pakko mainita myös 38 euron osallistujamaksusta, joka on melko korkea, etenkin ensimmäisellä kerralla, sekä verrattuna vaikkapa monen puolikkaankin osallistujamaksuun.

Kokonaisuutena tapahtumasta jäi kuitenkin positiivinen fiilis. Myös osallistujat vaikuttivat pääosin tyytyväisiltä.

Ensi vuonna on päästävä itse mukaan! Kivana lohdutuksena flunssaiselle katsojalle oli kuitenkin opiskeluaikaisen ystävän yllättävä tapaaminen : )

LauraJouluisia liikuntatunnelmia

Joulu sujui rattoisasti löhöilyn ja rentoilun sekä hyvän ruuan ja seuran merkeissä! Mukaan mahtui myös kivasti liikuntaa, viime viikolta oli selkeästi jäänyt energiaa.

Jouluaatto:

aamulla juoksulenkki 1,5h

illalla kävelylenkki n. 1h

joulu2012

Joulun uskollinen lenkkikaveri : )

Joulupäivä:

aamulla juoksulenkki n. 1 km – portaat x 10 – juoksulenkki n. 2 km – portaat x 10

kuntosalilla keskivartalotreeni

illalla kävelylenkki n. 1h

joulu_porrastreeni

Tapaninpäivä:

juoksumatolla 30 min, kuntosalilla kokonaisvaltainen treeni, juoksumatolla 10 min

joulu_salitreeni

joulu_kuntosali

Joulun liikuntavarusteissa sen sijaan olisi ollut toivomisen varaa. Olin varautunut kylmän sään varusteisiin ja hyvä niin, koska välillä olikin aika rapsakat lenkkeilykelit! Toisaalta taas en ollut varautunut sisätreeneihin ollenkaan, joten windstopper –trikoilla ja gore-tex –lenkkareilla mentiin. Vähän oli lämmintä, mutta hikihän siinä kuuluukin tulla : )

Nyt on kuitenkin mahtava päästä takaisin normaalihommien pariin ja kohti uutta vuotta!  Päivän alkuun PT-hommia ja päälle hierottavaksi HUH:iin.

Myös lauantain Messujuoksu lähenee…

LauraRentoa joulua!

…kaikille Juoksujalkaa -blogin lukijoille!

Täällä vietetään erittäin rentouttavaa joululomaa, joka tarkoittaa mulla lepäämisen ja syömisen lisäksi myös paljon ulkoilua ja lenkkejä, kun kerrankin on aikaa! : D

Aattoaamu alkoikin erinomaisella puolentoistatunnin juoksulenkillä, jonka jälkeen sauna ja etenkin joulupöydän ruuat maistuivat. Pian pääsee availemaan lahjoja!

Rentouttavaa joulunaikaa,

Laura

SONY DSC

 

LauraTulokset ne eniten motivoi!

Huh, pientä joulustressiä ilmassa, jälleen kerran lahjojen osto jäi aivan liian viime tippaan!

Omat liikunnat ovat jääneet tällä viikolla myös liian vähiin, mutta tässähän sitä joululomalla ehtii. Onneksi olen ehtinyt käydä liikuttamassa asiakkaitani. Hymyn huulille viimeisimpänä nostaa eilen treenattavalleni tehdyt mittaukset. Kyseessä piti olla viiden kuukauden projektin loppumittaukset ja -testit, mutta sovimmekin jatkosta kevääseen. Panokset asetetaan siis astetta korkeammalle ja matka kohti uusia tavoitteita alkaa!

Projekti aloitettiin elokuussa, jolloin tavoitteeksi asetettiin rasvan sulattelun ja painonpudotuksen ohella liikunnan ja juoksemisen ilon löytyminen. Ajattelimme myös, että projektia voisi jonkun verran seurata myös täällä blogin puolella.

Alkumittausten ja testien jälkeen varsinaiset treenit aloitimme syyskuussa maltillisesti, mutta määrätietoisesti. Lokakuussa tehdyt välitestit kertoivat jo oikeaa suuntaa, mutta nyt joulukuussa muutoksen voi jo selvästi nähdä, testitulosten lisäksi!

SONY DSC

Mittanauhan kiristyminen, kehonkoostumus, Cooperin testin tulos sekä lihaskuntotestien lukemat kertovat myös, että etenemistä on syntynyt hurjasti – jokaisella osa-alueella! Rasvaa on palanut, lihasta tullut tilalle, käsien, jalkojen ja keskivartalon lihaskunto on kasvanut ja juoksukunto parantunut. Muutos näkyy myös energisyytenä ja kokonaisvaltaisena jaksamisena.

Alusta saakka on ollut selvää, että hänen tarmolla mennään vaikka kuinka pitkälle. Koska kyse on elämänmittaisesta muutoksesta ei olla lähdetty hakemaan mitään pikavoittoja tai nopeita tuloksia. Pikku hiljaa motivaation ja kunnon kasvaessa liikuntamääriä on kasvatettu ja tehoja nostettu.

Alkuvuoden ja kevään aikana treenit tiivistyvät ja tulemme kiinnitttämään myös ruokaan ja sen laatuun vielä enemmän huomiota. Myös juoksun suhteen tavoitteita nostettiin ja tähtäin asetettiin keväällä/ kesällä juostavalle puolimaratonille : ) Tästä on erinomaista jatkaa!

Nyt voi kuitenkin hyvällä omallatunnolla rentoutua ja nauttia joulusta! Niinhän se on, että ei ole niinkään merkittävää, miten liikumme ja syömme joulun ja uuden vuoden välissä – vaan, miten liikumme ja syömme uuden vuoden ja joulun välissä ; )

 

LauraJoulunpunaista granaattiomena-rahkaa

Jouluviikon punainen herkkurahka syntyy c-vitamiinipitoisesta granaattiomenasta! Lisäsin rahkan sekaan lisämakeutta antamaan pienen lorauksen stevianilla makeutettua FUNLight Green Vadelma-granaattiomena –mehua. Sinänsä ei kyllä olisi tätä välttämättä tarvinnut, sillä granaattiomenan mehu ja siemenet ovat kyllä itsessään melko makeita. Sattui vaan niin sopivasti jääkaapissa olemaan tuota samanmakuista mehua.

SONY DSCMukaan vielä parit cashewpähkinät ja saksanpähkinät ja makea herkku on valmis : )

SONY DSCGranattiomena sopii hyvin myös smoothieen tai vaikkapa salaatin sekaan!

LauraMonipuolinen liikuntaviikko takana – juoksupainotteisesti mentiin!

Tällä viikolla tuli liikuttua mukavasti ja monipuolisesti, vaikka juoksuvetoisesti mentiinkin. Juoksu tuntuu tällä hetkellä parhaimmalta ja helpoiten aikatauluihin mahdutettavalta treenimuodolta. Lisäksi nautin siitä tällä(kin) hetkellä suunnattomasti!

Pakko tosin myöntää, että tänään tuli pari kertaa pitkällä juoksulenkillä mieleen, että onko tässä hommassa mitään järkeä!? : D Jos eilen puhuin vastatuulesta ja tuulen kasaamasta lumesta ladulla, tänään en taida niitä edes mainita… Sanotaan niin, että tämänpäiväinen lenkki kasvatti eniten luonnetta, mutta varmasti myös kuntoa! Päivän lenkki oli kestoltaan reilu 2 tuntia ja kilometrejä kertyi 18 ja rapiat.

Ennen lenkkiä. Huppu oli tänään ehdoton.

Lenkin jälkeen : D

 

Treeniviikko:

Maanantaista keskiviikkoon mentiin juosten (ma 10 km, ti 7 km ja ke 13 km). Torstaina ehdin pitkästä aikaa Lady Line Herttoniemeen Bodyattackiin. Uusi ohjelma, Bodyattack 79, lunasti jälleen odotukset ja ohjelmassa oli kivoja pikku uudistuksiakin. Itse “innostuin” etenkin kerähypyistä, joita ohjelmassa oli paljon!

Nämä Niken säihkytrikoot oli jo lähdössä testiin, mutta viime hetkellä vaihdoin shortsit jalkaan. Kyseessä on sen verran hikinen tunti, joten ne toimii parhaiten. Yhtä hyvä idea oli Niken kompressiosukat. Vetäisin ne jalkaani siinä toivossa, että niiden avulla jaksaisin puristaa viimeisetkin hypyt ja askelkyykyt! Alkuviikon juoksut ja tuoreimmassa muistissa ollut edellisen päivän juoksutiimin lenkki tuntui kuitenkin sen verran jaloissa.

En tiedä, auttoivatko sukat, mutta jotenkin jalat tuntuivat olevan lopulta napakassa iskussa ja ponnistusvoimaa löytyi tunnin loppuun saakka. Nyt kun olen kompressiosukkien maailmaan päässyt, ne tuovat mielestäni hyvää tukea ja napakkuutta jaloille ja toimivat juoksun lisäksi myös ryhmäliikuntatunneilla.

Kaiken kaikkiaan kelpo sporttiviikko, joka huipentuu huomenna Helsingin urheiluhieronnassa. Hankijuoksussa väsyneet jalat pääsevät Tuukan käsittelyyn!

LauraHiihtokausi korkattu!

Nyt on vihdoin kaivettu sukset kellarista ja Paloheinän ladut tälle talvelle korkattu!

Vielä ei ollut ihan mahtavinta menoa, siitä piti kova vasta- ja sivutuuli huolen. Piti laittaa kaikki voimat peliin, että pääsi ylipäätään eteenpäin : ) Samalla tuuli oli tehnyt paikka paikoin pahaa jälkeä ja nostanut hiekkaa, oksia ja heinää ladulle. Välillä lunta taas oli isojakin kasoja luistelubaanalla, mikä haastoi tasapainon varsinkin näin ekalla lenkillä, kun tekniikkaa piti muutenkin hakea.

Hiihtoasuna toimi Salomon Softshell Tight -trikoot, joissa on edessä Windstopper -kalvo. Takki Salomon Softshell jacket, joka myös edestä tuulenpitävä ja takaa hengittävä. Olen testaillut näitä jo juoksussa, mutta sopivat erinomaisesti myös hiihtoon.

Tänään olisin toivonut takkiin lisäksi huppua, kun tuli laitettua päähän vain panta ja tuuli meinasi viedä tunnon naamasta ja päästä! Asia vaivaa erityisesti siksi, että hankintavaiheessa mietin hupullisen takin ja huputtoman välillä ja päädyin tähän. Hupullinen XT WP Jacket täytyy laittaa harkintaan…

Lenkillä oli mittaa reilu kymppi ja se meni loppupeleissä oikein mukavasti. Nyt kun ensimmäinen lenkki on taisteltu läpi, voi seuraavalta lenkiltä odottaa jo paljon enemmän!

Hiihtolenkkiä edeltävä eväs.

LauraBlingBling –trikoot Nikelta!

Nikella ollaan viime aikoina todella kunnostauduttu erilaisissa trikoissa. Jo aiemmin ASA:n sivustolla on esitelty printatut luurankotrikoot ja jouluhenkiset trikoot. Kunnes silmiini osuivat Nikestoressa todelliset blingbling -trikoot. Nehän oli pakko laittaa tilaukseen saman tien!

Kyseessä on Nike Tight Fit -trikoista muokatut blingbling versiot, joissa on tuollainen mesh-kangas trikoiden etuosassa. Aika sähäkät trikoot, jotka tuovat taatusti säihkettä jumppasalille. : )

Polvien kohdassa verkkokangasta jää hieman ryppyyn liikkumista helpottamaan. Etuosan kangas ei nimittäin jousta kovin paljoa. Ensimmäinen huomio trikoita vedettäessä jalkaan olikin, että etuosassa oleva mesh-kangas rikkoutuu todella helposti. Takaa trikoot ovat normaalia, joustavaa Tight Fit -kangasta.

Trikoista löytyy kaksi värivihtoehtoa:

 

LauraKepeää askellusta Suunto Ambitia seuraillen!

Juoksutiimin treeneistä kotiuduttu! Tällä kertaa oli vuorossa 1,5 tunnin lenkki ja kilometrejä karttui reilut 13. Melko leppoista menoa, mikä oli vaihteeksi ihan kiva, noissa treeneissä kun on yleensä vedelty aika verenmaku suussa : D

Vaikuttikohan kepeään askeleeseen osaltaan myös ranteessa komeileva uusi Suunto Ambit? : )

Varmasti vaikutti, mutta täytyy kyllä jälleen kerran hehkuttaa myös juoksutiimiä ja porukasta saatavaa lisäpotkua treeniin! Äkkiä meni jälleen puolitoistatuntinen ja ainakin itse olisin hyvin vielä voinut jatkaa! Välillä juostessa on parasta se tunne, kun tuntuu, että voisi juosta vaikka kuinka pitkään. Täytyy toivoa, että sellainen tunne osuu joskus sopivaan saumaan – esimerkiksi kesäkuun 1. päivään voisin laittaa tilauksen vetämään…

Mittari toimi ensimmäisellä lenkillään mukavasti. Vähän on käyttäjällä vielä hukassa tietyt ominaisuudet, mutta tässähän sitä oppii! Käyttöliittymä vaikuttaa loogiselta ja harjoituksen aikana oli helppo vaihdella näyttöjä ja seurata sykkeitä ja vauhteja. Plussaa isosta näytöstä ja isoista numeroista, jotka helpottavat seuraamista lenkin aikana.

Joonas on kirjoittanut aiemmin kattavamman kirjoituksen Ambitista, joka kannattaa käydä lukemassa, mikäli miettii mittarin ostoa!

Harjoituksen siirto onnistui myös vaivatta Suunnon Movescount –palvelun ja Suunnon Moveslink2 –ohjelman kautta. Ohjelmasta saa monipuolista tietoa sykkeistä, vauhdeista ja reitistä, täytyykin tutustua lenkkiin nyt tarkemmin!