Mistä tietää, että se on mulle liikaa?

Uupumus on ylisuorittajan painajainen. Väsymys ja apaattisuus ominaisuuksia, jotka eivät kuulu normaaliin olotilaan. Ilon katoaminen päivistä, arjen muuttuminen harmaaksi puurtamiseksi, pienten vastoinkäymisten kasvamien möröiksi ja unettomuus ovat viimeistään niitä merkkejä, joiden edessä pitäisi nöyrtyä, pysähtyä ja kuunnella itseään.

Alakuloisuus ei kuulu yhteiskunnassamme ”normaaliin elämään”. Aina kuuluu jaksaa, osoittaa olevansa vahva, hyvinvoiva ja iloinen. Pientä väsymystä tai alakuloa ei tule paljastaa työpaikalla, eikä siitä kehdata puhua ehkä kotonakaan. Vasta kun olotila kasvaa sietämättömäksi, normaalit arkirutiinit eivät ota sujuakseen, sängystä nouseminen on vaikeaa ja pallot tippuvat työpaikalla uupumukselle saadaan diagnoosi. Väsymys muuttuu burnoutiksi tai masennukseksi. Diagnoosi oikeuttaa voimaan huonosti ja lepäämään.

Aktiivinen kuntourheilija voi uupua pelkästään levon puutteeseen. Arjen kokonaiskuormittavuus harjoituksineen on yksinkertaisesti liikaa. Palautuminen hidastuu, kehittyminen pystähtyy ja uupumuksen merkkejä alkaa löytyvä tavallisesta arjesta.

Kuntourheilijalla arjen yleiskuormittavuus on kokonaisuuden kannalta kaikista ratkaisevinta. Erja Yläjärvi kirjoittaa HS:n Juoksublogissa:

Keho voi tarvita lepoa, vaikka treeni ei olisi ylenmääräistä. Kehoa kuormittavat muutkin asiat, kuten työkiire, unen puute, stressi ja elämän isot muutokset. Suurin oppi itselle vuosien juoksuharrastuksen varrelta on ollut se, että treenimäärät ja levon tarve on suhteutettava muuhun elämään.

Lenkistä tai salilla käynnistä voi yliväsyneenäkin tulla hetkellisesti hyvä olo, etenkin suorittajatyypeille. Suoritus on kunnialla tehty, ruksittu pois tehtävälistalta ja voi tuntea olonsa hyväksi ihmiseksi. Tämä EI OLE sama tunne kuin se, että askel tuntuu aidosti keveältä, painot nousevat kuin itsekseen ja kehostaan saa enemmän irti kuin ikinä olisit uskonut.

Levännyt keho pystyy ainakin ajoittain yllättävän koviin suorituksiin. Jos et muista tällaista harjoituskertaa, mieti, pitäisikö antaa kehon välillä hengähtää.

Levon merkitys liikunnasta palautumisessa ja suoritusten parantamisessa on yksi 2017 vuoden suurimpia ”liikuntatrendejä”. Kohdallani se on juuri nyt kovin ajankohtainen aihe. Ei siksi, että olisin jäänyt sairauslomalle tai saanut uupumusdiagnoosin, vaan siksi, että koen olevani väsynyt. Pystyn allekirjoittamaan kaikki väsyneen ihmisen tuntomerkit ja päätin hellittää hetkeksi.

Kuntourheilijan lisäksi olen kolmen lapsen äiti ja vastuullani on kaksi yritystä. Arki on kaikkea muuta kuin huippu-urheilijan valmiiksi aikataulutettua ja ohjattua olemista, joka tähtää treenien maksimointiin. Meidän arkemme on tasapainoilu uusperheen (tai perheiden välillä), kolmen kouluikäisen lapsen harrastuksia, kauppakasseja,kuitteja, kirjanpitoa, kustannusarvioita ja projekteja. Joskus minun pitää valita viikon treenien tai ison projektin välillä. Minulla ei ole mahdollisuutta sanoa ei työlle, joka on perheemme elanto. Minulla ei ole aikaa levätä ja urheilla saman aikaisesti. Ei aina siten kuten haluaisin.

Onneksi keho ja mieli tuntuu toimivan kohdallani jonkinlaisessa yhteistyössä ja kuin tilauksesta oikea polvi on ilmoitellut itsestään niin, että juoksulenkit ovat vaihtuneet nyt kävelyyn ja raskaimmat kyykkytreenit jääneet pois ohjelmasta. Onneksi olen myös kokenut kantapään kautta (kirjaimellisesti), kuinka keho taipuu liiallisen harjoittelun alla toimintakyvyttömäksi, joten osaan pysähtyä ennenkuin on liian myöhäistä. Mielessäni ovat pyörineet ortopediystävän sanat haavoittuneen tiikerin ja ihmisen välisestä erosta.

Kun tiikeri loukkaa tassunsa vetäytyy se savannilla suuren puun alle nuolemaan haavojaan. Pysyy piilossa ja odottaa tassun parantumista. Ihminen menee lääkäriin, pyytää apua ja vaatii kortisonia ja kipulääkettä pystyäkseen jatkamaan normaalia elämäänsä ja urheilua välittämättä siitä, paraneeko kipeä jalka vai ei, kunhan oireet poistuvat. Kun tiikerin jalka on parantunut, kumpi palaa juoksemaan vahvempana kuin ennen, ihminen vai tiikeri?”

Itse päätin tällä kertaa nuolla haavojani ihan rauhassa. Aurinkoa kevääseen!

Meidän arkea kuvasi tietenkin Janne.

<3 Noora

Kommentoi

Kommentit