Mistä tietää, että se on mulle liikaa?

Uupumus on ylisuorittajan painajainen. Väsymys ja apaattisuus ominaisuuksia, jotka eivät kuulu normaaliin olotilaan. Ilon katoaminen päivistä, arjen muuttuminen harmaaksi puurtamiseksi, pienten vastoinkäymisten kasvamien möröiksi ja unettomuus ovat viimeistään niitä merkkejä, joiden edessä pitäisi nöyrtyä, pysähtyä ja kuunnella itseään.

Alakuloisuus ei kuulu yhteiskunnassamme ”normaaliin elämään”. Aina kuuluu jaksaa, osoittaa olevansa vahva, hyvinvoiva ja iloinen. Pientä väsymystä tai alakuloa ei tule paljastaa työpaikalla, eikä siitä kehdata puhua ehkä kotonakaan. Vasta kun olotila kasvaa sietämättömäksi, normaalit arkirutiinit eivät ota sujuakseen, sängystä nouseminen on vaikeaa ja pallot tippuvat työpaikalla uupumukselle saadaan diagnoosi. Väsymys muuttuu burnoutiksi tai masennukseksi. Diagnoosi oikeuttaa voimaan huonosti ja lepäämään.

Aktiivinen kuntourheilija voi uupua pelkästään levon puutteeseen. Arjen kokonaiskuormittavuus harjoituksineen on yksinkertaisesti liikaa. Palautuminen hidastuu, kehittyminen pystähtyy ja uupumuksen merkkejä alkaa löytyvä tavallisesta arjesta.

Kuntourheilijalla arjen yleiskuormittavuus on kokonaisuuden kannalta kaikista ratkaisevinta. Erja Yläjärvi kirjoittaa HS:n Juoksublogissa:

Keho voi tarvita lepoa, vaikka treeni ei olisi ylenmääräistä. Kehoa kuormittavat muutkin asiat, kuten työkiire, unen puute, stressi ja elämän isot muutokset. Suurin oppi itselle vuosien juoksuharrastuksen varrelta on ollut se, että treenimäärät ja levon tarve on suhteutettava muuhun elämään.

Lenkistä tai salilla käynnistä voi yliväsyneenäkin tulla hetkellisesti hyvä olo, etenkin suorittajatyypeille. Suoritus on kunnialla tehty, ruksittu pois tehtävälistalta ja voi tuntea olonsa hyväksi ihmiseksi. Tämä EI OLE sama tunne kuin se, että askel tuntuu aidosti keveältä, painot nousevat kuin itsekseen ja kehostaan saa enemmän irti kuin ikinä olisit uskonut.

Levännyt keho pystyy ainakin ajoittain yllättävän koviin suorituksiin. Jos et muista tällaista harjoituskertaa, mieti, pitäisikö antaa kehon välillä hengähtää.

Levon merkitys liikunnasta palautumisessa ja suoritusten parantamisessa on yksi 2017 vuoden suurimpia ”liikuntatrendejä”. Kohdallani se on juuri nyt kovin ajankohtainen aihe. Ei siksi, että olisin jäänyt sairauslomalle tai saanut uupumusdiagnoosin, vaan siksi, että koen olevani väsynyt. Pystyn allekirjoittamaan kaikki väsyneen ihmisen tuntomerkit ja päätin hellittää hetkeksi.

Kuntourheilijan lisäksi olen kolmen lapsen äiti ja vastuullani on kaksi yritystä. Arki on kaikkea muuta kuin huippu-urheilijan valmiiksi aikataulutettua ja ohjattua olemista, joka tähtää treenien maksimointiin. Meidän arkemme on tasapainoilu uusperheen (tai perheiden välillä), kolmen kouluikäisen lapsen harrastuksia, kauppakasseja,kuitteja, kirjanpitoa, kustannusarvioita ja projekteja. Joskus minun pitää valita viikon treenien tai ison projektin välillä. Minulla ei ole mahdollisuutta sanoa ei työlle, joka on perheemme elanto. Minulla ei ole aikaa levätä ja urheilla saman aikaisesti. Ei aina siten kuten haluaisin.

Onneksi keho ja mieli tuntuu toimivan kohdallani jonkinlaisessa yhteistyössä ja kuin tilauksesta oikea polvi on ilmoitellut itsestään niin, että juoksulenkit ovat vaihtuneet nyt kävelyyn ja raskaimmat kyykkytreenit jääneet pois ohjelmasta. Onneksi olen myös kokenut kantapään kautta (kirjaimellisesti), kuinka keho taipuu liiallisen harjoittelun alla toimintakyvyttömäksi, joten osaan pysähtyä ennenkuin on liian myöhäistä. Mielessäni ovat pyörineet ortopediystävän sanat haavoittuneen tiikerin ja ihmisen välisestä erosta.

Kun tiikeri loukkaa tassunsa vetäytyy se savannilla suuren puun alle nuolemaan haavojaan. Pysyy piilossa ja odottaa tassun parantumista. Ihminen menee lääkäriin, pyytää apua ja vaatii kortisonia ja kipulääkettä pystyäkseen jatkamaan normaalia elämäänsä ja urheilua välittämättä siitä, paraneeko kipeä jalka vai ei, kunhan oireet poistuvat. Kun tiikerin jalka on parantunut, kumpi palaa juoksemaan vahvempana kuin ennen, ihminen vai tiikeri?”

Itse päätin tällä kertaa nuolla haavojani ihan rauhassa. Aurinkoa kevääseen!

Meidän arkea kuvasi tietenkin Janne.

<3 Noora

Jokaiselle vegaaniset valmisruoat, kaoottisen viikon pelastus ja armeliaamman arjen salaisuus

Saimme ihanan lähetyksen Jokaiselle vegaanisia valmisruokia, jotka nappasin mukaani ihan naapurista, Vaasankadun Vegekaupasta. Eivät tienneet paketin lähettäjät, enkä tiennyt minäkään vielä lähetystä noutaessani, että se saapui kreivin aikaan. Nimittäin pelastamaan kamalimman viikon naismuistiin. Taiteilu kolmen lapsen uusperhekuvioiden, kahden yrityksen ja ELÄMÄN kanssa on joskus harvoin liikaa. Viime viikolla se kaikki oli. Konttasin maanantaista torstaihin ja mm. valmisruoat, lasten armelias asenne ja kaiken ylimääräisen karsiminen pois kalenterista auttoivat pyristelemään loppuviikosta takaisin elävien kirjoihin. Annan pisteitä itselleni kahdesta asiasta: annoin itselleni luvan olla väsynyt ja onnistuin olemaan mahdollisimman vähän hirveä lapsille ja ajomiehelle.

Aiheeseen, eli valmisruokiin palatakseni totean alkuun, että meidän perheessä ei syödä valmisruokia. Tai tähän asti ei ole syöty. Joskus meillä syödään puolivalmisteita (kasvispyöryköitä, soijanakkeja tai kalapuikkoja), mutta siis varsinaisia vakuumiin pakattuja valmisruokia, en muista hankkineeni ehkä viimeiseen viiteen vuoteen yhtä ainutta kertaa.

Syynä valmisruokien välttelyyn on oikeastaan ollut aika yksinkertaisesti se, että ne eivät ole hyvän makuisia ja useimmiten ovat kaikkea muuta paitsi vegaanisia ja ravintosisällöltään järkeviä. Tavallinen ylisuorittaja, kuten allekirjoittanut mieluummin keittää hermostuneena pinaattikeittonsa alusta lähtien itse, kuin valitsee ne kuutiot pakasteesta. Ajatuksissani olen viime aikoina törmännyt uudenlaisiin iltapäiväkuvioihin, armollisuuteen ja lasten ruoka-aikojen ja harrastusten yhteensovittamiseen, sitten Vegemessuilla törmäsin Jokaiselle vegaanisiin valmisruokiin. Olin löytänyt valmisruoan, joka herätti kiinnostukseni.

Jokaiselle on vegaaninen valmisruokasarja, jonka tuotteet valmistetaan Keravalla käsintehtynä. Suomalaisten suosikkivalmisruuat on valmistettu kokonaan vegaanisiksi. Vastuullisuus on niissä valmiina: ne eivät sisällä lihaa tai mitään muita eläinperäisiä aineksia. Proteiinin lähteenä on joko kotimainen härkäpapu, kotimainen tofu tai GMO-vapaa soija.

Viime viikon aikana luovuin superylisuorittajan viitasta ja aloitin ruokkimalla lapset maanantaina Makaronilaatikolla, pakkaamalla tiistain kuvauksiin evääksi Tikka Masalan, nostamalla keskiviikkona illallispöytään Perunasoselaatikon ja lauantainakin syötiin vielä viikon tähteet ja loput Tikka Masalat. Torstaina onneksi äitini hemmotteli lapsia letuilla ja perjantaille sain organisoitua kollektiivista pizzan paistoa.

No miten maistui?

Maanantai ja makaronilaatikko humahti kolmeen koululaiseen samalla tahdilla kuin viikko lähti käyntiin. Lapset ovat tottuneet syömään erilaisia ”soijarouhejauheliha” -ruokia (vaihtelevalla menestyksellä), joten he eivät toki odottaneetkaan saavansa ihan sitä lihamakaronilaatikkoa, tällä kertaa lautaset tyhjenivät vauhdilla ja kukaan ei tainnut edes kysyä oliko ruoka minun valmistamaa. Makaronilaatikko on kolmesta saatavilla olevasta Jokaiselle valmisateriasta ainoa, joka sisältää gluteenia, joten en itse syönyt tätä ruokaa.

Tiistain aikataulu oli töiden puolesta vähintään haastava, joten kuvauspäivän eväiksi pakkasin Tikka Masalat ja nappasin mukaan jääkaapista kukkakaalin, parsakaalin, porkkanoita ja thaibasilikan jämät. Valmisruokaa ok, mutta ei kuitenkaan ilman salaattia 😉 Kuvausten lomassa lämmitin ruoan ja valmistin hyvin helpon kaali-porkkanasalaatin, sekä onnistuin lahjomaan näillä tarjoiluilla kameran takana olleen ammattilaisen nappaamaan pari annoskuvaa!

Tofu Tikka Masala oli vähintään sanottuna positiivinen yllätys. Annoksen maku oli erinomainen, ottaen huomioon vielä sen, että en ole mikään kovin innokas intialaisen ruoan ystävä. Intialaisissa ruoissa minua tökkää useimmiten niiden uskomattoman raskas koostumus. Tämä Tikka Masala Tofulla oli kuitenkin huomattavasti ravintolaruokia kevyemmän oloinen syötävä. Omaan makuuni riisiä oli suhteessa aika paljon, mutta korvasin osan kasviksilla ja annoksesta tuli näin kaikin puolin täydellinen. Kasviksia en kuumentanut millään tavalla, silppusin vain joukkoon thaibasilikaa, lisäsin öljyä ja pippuria. Lisään usein salaatteihin hieman suolaa, mutta Tikka Masala oli omaan makuuni jo tarpeeksi suolainen ja kasvikset menivät siinä rinnalla kevyenä kivana lisänä.

Perunasoselaatikko jakoi ruokailijoiden mielipiteet. Itse olen aina rakastanut perunasoselaatikkoa, ja Perunasoselaatikko Härkäpavulla oli mielestäni mahtava keksintö. Nuorimmainen katseli ruoan olomuotoa ja totesi välittömästi ettei aio syödä mitään vauvan mössöä (lasten toisessa perheessä on pieniä taaperoita, joten mahdollisesti tämä saattoi vaikuttaa aistikokemukseen), isoveli kalasti haarukkaansa papun palasen ja kailotti suureen ääneen ”Yöh papua”. Tämän jälkeen ruokailu poikien suhteen muuttui hankalaksi. Minä ja tytär sytöiin sitten heidänkin puolestaan. Aika tyypillinen tilanne meidän ruokapöydässä, josta usein löytyy joku, kenelle juuri tämä ruoka ei maistu. Tai kuten he sitkeän harjoittelun tuloksena osaavat jo ilmaista ”Den här maten är inte riktigt i min smak…”

Tänään aurinko paistaa ja uusi viikko alkaa varmasti paremmissa merkeissä kuin edellinen. Mikäli oma kalenterisi näyttää kiireiseltä tai kaipaat vaihtelua valmisruokiin, tsekkaa mistä voit napata arkeasi helpottamaan Jokaiselle -valmisruoat täältä.

Ps. Viime viikon treenit (sitten kuitenkin)

  • maanantai: juoksu 8 km
  • keskiviikko: työmatkat kävellen
  • torstai: jalkapäivä salilla
  • perjantai: yläkroppa salilla
  • lauantai: kävelylenkki
  • sunnuntai: juoksu 18 km

Aurinkoista viikkoa!

Noora

Kuvat janne@624.fi

Vihreä ja punainen linssilasagne

Olen aina pitänyt lasagnesta ja sen valmistamisesta. Nuorena tyttönä se oli ensimmäisiä ruokia Ratatouillen ohella, jonka opettelin tekemään ”by the book”. Viime vuosina olen löytänyt ruonalaitosta ja itsestäni uusia rennompia ulottuvuuksia, joiden tulokset ovat päivä päivältä parempia. Vegeperheessä erilaiset ”soijajauhelihamakarniruoat” ovat ihan peruskamaa, mutta aikuisille kokkaan usein lasagnea, jolla ei ole mitään tekemistä makaronin, juustokastikkeen tai jauhelihan kanssa. Itse asiassa ruoka on sisällöltään varmasti lähempänä kasvisvuokaa, mutta maultaan enempi lasagne. Parasta tässä reseptissä on, että vuokaan voi laittaa kaikki puolikkaat ja vähän syödyt ja väsyneet kasvikset ja kasviskermojen tai maitojen loput, mitä jääkaapista löytyy. Koska reseptiä kysytään niin usein, päätin pinnistää kasaan perusrungon, jolla pääsee liikkeelle.

Perinteiset lasagnelevyt on tässä reseptissä korvattu vihreä linssi -lasagnelevyillä, jotka ovat koostumukseltaan ja ravintosisällöltään ihan parhaita.

Pastaton vihreä lasagne (4:lle)

  • Vihreä linssi lasagnelevyjä
  • puolikas kesäkurpitsa
  • suuri porkkana
  • pinaattia

Soija/linssi -tomaattikastike

  • öljyä paistamiseen
  • puolikas sipuli
  • 2 valkosipulin kynttä
  • puolikas punainen chili
  • tölkki tomaattimurskaa
  • 1-2 dl vettä tai punaviinin jämät
  • 1 dl soijarouhetta
  • 1 dl punaisia linssejä
  • suolaa
  • pippuria
  • yrttejä (basilika tai kuivattu oregano/pastamauste)

Kermakastike

  • kaurakemaa
  • juustoraastetta tai vegaanisa juustoraastetta (esim. Prosciano)

Hienonna sipuli, valkosipuli ja chili. Kuumenna öljy, kuullota sipulit ja chili, lisää joukkoon soijarouhe ja punaiset linssit. Kääntele seosta pannulla hetki ja kaada joukkoon vesi/viini ja tomaattimurska. Mausta suolalla, pippurilla ja yrteillä. Jätä porisemaan miedolla lämmöllä.

Voit käyttää soijarouheen ja linssien sijaan joko pelkästään soijarouhetta tai linssejä tai mitä vaan papuja. Kuivattuja punaisia linssejä ei tarvitse liottaa, eikä soijaa turvottaa etukäteen, anna kastikkeen tekeytyä liedellä ja valmista sillävälin kasvislasagnelevyt.

Kuori porkkana ja pese kesäkurpitsa (tai munakoiso ihan yhä hyvin.) Leikkaa tai siivuta vihannesleikkurilla kasviksista ohuita leveitä liuskoja. Suolaa kasvislevyt kevyesti.

Voitele uunivuoka oliiviöljyllä ja lado pohjalle tomaattikastiketta ja päälle lasagnelevyjä, kaada päälle kaurakermaa, lado seuraavaksi kesäkurpitsasuikaleet ja pinaattia, juustoraaste ja taas tomaattikastike, porkkanasuikaleet ja lasagnelevyt.. Jatka näin kunnes raaka-aineet on käytetty tai vuoka täyttyy. Jätä päällimmäiseksi kerrokseksi mieluiten kesäkurpitsasuikaleet, kaada vielä päälle kaurakermaa ja ripottele päälle juustoraastetta. Paista 175 asteisessa uunissa n. 40 minuuttia.


Torstain lasagne ja perjantain pizzat ovatkin olleet menneen viikon suurimmat voimannäyttöni ruoanvalmistuksen parissa. Viikko on ollut kaoottinen ja kiireinen. Lähes kaikesta on tingitty, harrastuksista, levosta ja kauniista sanoista. Onneksi Jokaiselle valmisruoat ja puurolounaat pelastivat perheemme viikon siltä osin kun se oli mahdollista.

Vegetreenaajat haaste on käynnissä ja sen tiimoilta sähköpostiin on tipahdellut kivoja reseptivinkkejä, joita tosin en ole juurikaan ehtinyt testailemaan. Tämä suklaahippu-proteiinitaikina oli kuitenkin pakko pyöräyttää välipalajälkkäriksi tämän kamalan viikon päätteeksi. <3

Kohti viikonloppua!