Talvikauden treenisuunnitelmat

Aamut ovat pimeitä, mutta askel on kevyt. Syksy on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Heti elokuussa aloitin kovan salitreenin, hyppäsin jälleen Puretreenin matkaan ja viime keväänä alkaneen tehokkaan ja tavoitteellisen salitreenin ja puhtaan ruokavalion jälkeen olen todella energisessä kunnossa. Olen saanut kehitettyä paljon lisää lihasvoimaa ja erityisesti Puren oksettavan, kamalan, ihanat jalkatreenit ovat siivittäneet myös juoksukunnon uudelle tasolle. Lisää Pure -treenistä aiemmasta postista.

Koko projektista olen saanut todella paljon voimaa, vauhtia ja keveyttä. Kehon koostumus on kokenut ainakin silmämääräisesti huiman muutoksen ja kilojakin on jäänyt tälle matkalle runsaasti, vaikka olen syönyt huomattavasti ruokavalion perusrunkoa enemmän hiilihydraatteja paino on laskenut yllättävän paljon. Vaikka en ollut millään mittareilla ennen Purea:kaan ylipainoinen, on kropasta karissut kaikki ylimääräinen.

ironwoman-salitreeni-forever-toolo-2

Aikataulullisesti talvikausi tuo kalenteriin todella paljon ”vapaa-aika”, sillä yksi rakkaimmista, mutta samalla aikaavievimmistä harrastukista on laitettu telakalle.

Venekesä 2016 on virallisesti ohi. Shere Khan lepää pukeilla, purjekerta on kannettu WB Sailsille syyshuoltoon ja alakerran varasto on täyttynyt kaikesta siitä, mikä kesään ja tuuleen liittyy. Syyskausi päättyi hienosti, vauhdikkaaseen Karvalakkikisaan ja omalla jengillä, J92:lla plaanaillen podiumille. Kurkkaa video kisasta meidän keulamiehen silmin Facebookista. Purjehdus, tuo omalla kohdallani muuhun palettiin huonosti sopiva joukkuelaji on kaikessa haastavuudessaan vaan niin hienoa, kiitos kaikille kenen kanssa vedettiin samoista naruista viime kaudella!

ironwoman-purjehduskausi-2


Kaverit ja muutamat yhteistyökumppanit ovat kyselleet kovasti syksyn suunnitelmista. Olenhan niitä tietysti itsekin miettinyt.

Alkusyksy vierähti vahvasti salipainotteisissa tunnelmissa. Tein täsmällisesti Pure edistyneet 2.0 -treeniohjelman mukaiset viisi (todellakin 5!) salitreeniä viikossa. Viidestä treenistä kaksi oli enemmän aktivoivia koko kropan/hyppytreenejä ja loput kolme ihan perusmättöä. Salitreenin lisäksi olen lähinnä juossut ja kävellyt. Syksyn mittaan viikkoihin on tullut nimittäin myös kävelylenkkejä naapurustossa asuvan Riikan kanssa. (Ehkä me vielä juostaankin joku päivä).

Juokseminen on ollut satunnaisempaa, en ole mitannut läheskään joka lenkkiä, sillä useimmiten olen juossut salille/pois, aamuisin ja viikonloppuisin olen sitten pyrkinyt tekemään yhden hiukan pidemmän 14-22 km lenkin. Pyöräily on ollut lähinnä hyötypyöräilyä ja muutamaa satunnaista stadikalla piipahtamista lukuun ottamatta en ole paljon varpaita veteen kastanut, vaparista nyt puhumattakaan.

Tältä pohjalta syys/talvikauden suunnitelmat ovat kirkastumassa suuntaan muutama salitreeni viikossa (joista toinen jalkatreeni), 3 lenkkiä, 1 uintikerta (jes Mäkelänrinne on taas auki) ja 1-2 trainerilla puristelua viikossa. Kesäkaudella onnistuin juoksemaan vetoja ja intervalleja radalla. Talvella ajattelin haastaa itseäni raastamalla noita Aktian kymppejä. Pysyypähän nöyränä.

Liikunnan sovittaminen arkeen hieman isompien lasten kanssa tuntuu todella helpolta. Koululaiset voivat puuhailla omiaan pienen lenkin ajan ja aamulla voin karata lenkille ja palata aamiaspöytään. Lasten harrastusten aika on yleensä myös treeniaikaa itselle. En viitsi seistä kentän laidalla, vaan käyn tekemässä oman treenin sillä välin kuin lapset pelaavat.

Arkiaktiivisuudesta en aio tinkiä. Kurkkasin Garminista hiukan aktiivisuusdataa askelien suhteen koko siltä ajalta, kun kello on ollut käytössä. Huhtikuusta lähtien askelia on kertynyt 2.200.000, eli n. 11.500/päivä. Varustelu kylmiä kelejä varten on alkanut. 9/10 tapauksista sää on vain pukeutumiskysymys. Pimeys sitten.. hmm.. asennekysymys.

ironwoman-garmin-aktiivisuusdata-2

 

Mitä marraskuu sitten tuo tullessaan, paitsi masentavat laulun sanat. No ainakin Marrasputken! En tosin ole vielä päättänyt, lähdenkö tähän alunperin Jari Rostin ylläpitämän ja nyt jo edesmenneen Lenkkivihko.fi -sivuston lanseeraamaan juoksuputkeen, jonka tavoitteena on kaiketi siivittää juoksijat läpi tuon synkimmän kuukauden. Idea on yksinkertainen, joka päivä juostaan ulkona vähintään 25 minuutin ajan.

Miltä kuulostaa? Marrasputki, anyone? Mikäli agenda kiinnostaa ainakin Kestävyyttä Pintakaasulla 24/7 ja Juoksufoorumi -ryhmistä löytyy putkilaisia.