To do’s or yes i did.

Kalenteri ja listoja. Treenit kirjattuna seinälle, pieneen mustaan muistioon ja aikataulutusta päähän. To do’s keep you going. Mutta kuinka usein tulee tarkasteltua mennyttä viikkoa noin yleensä tai vaikkapa mennyttä treeniviikkoa ja pysähdyttyä.

Mikä meni hyvin? Mihin olen tyytyväinen ja piste.

Ei mitään mikä meni hyvin ja mitä olisi voinut parantaa, vaan mikä meni hyvin, mihin olen tyytyväinen ja mistä voin taputtaa itseäni olalle? Tästä eteenpäin sunnuntaisen kalenteriseisauksen yhteydessä kirjoitan menneen viikon kohdalle kolme asiaa, joista kiitän itseäni.

Viime viikolla ne olivat:

  1. Eteisremontin aloittaminen ja valmistuminen onnistuneesti uutta opetellen, jee osaan mm. laatoittaa nyt!
  2. Hyvä ja tasapainoin olo ja mieli treenien suhteen, vaikka remppaaminen oli niin raskasta, että viikkoon mahtui tasan yksi lenkki.
  3. Yllättävän kovaa rullannut sunnuntaiaamuinen seiska keskuspuistossa viikon päätteeksi.

Web

Jäin miettimään tätä positiivista suhtautumista itseensä ja omaan tekemiseen tarkastellessani rutiineja lasten kanssa. Pyrin aina koulupäivän jälkeen kysymään kaikilta kolmelta erikseen mikä päivässä oli hyvää. Aikuisilta se unohtuu usein. Sen sijaan meille tarjotaan erilaisia palkitsemismalleja, joihin liittyy saaminen. Diettaaja palkitsee itseään herkuttelupäivällä ja hyvästä treenistä voi palkita itseään uusilla varusteilla. Jos lapsia meinaa kasvattaa samalla mallilla niin lirissä ollaan. Me aikuiset hemmottelemme itsemme pilalle turhakkeilla, mutta olemme entistä tyytymättömämpiä kaikkeen. Elämäämme, toisiimme, valintoihimme, pursuaviin kaappeihin ja tursuaviin vyötärömakkaroihin. Henkinen hyvinvointi voi olla aika pienestä kiinni. Vaikkapa siitä, että osaa sanoa itselleen kiitos.

Yes i did it!

Sokeriton elämä.

Kun sokeriton ruokavalioni tulee esiin keskustelussa, ja siis useimmiten silloin kun sanon jollekin ruoalle ei kiitos, saan melko tarkalleen kahdenlaisia vastauksia. ”Oho, mitä sä sitten syöt?” ja ”Onpa todella hankalaa”. Kolmas reaktio on joko paheksunta tai ihailu.

Oma sokerittomuuteni lähti liikkeelle puhtaasti mielenkiinnosta saada vastaus kysymykseen ”Millaista on elämä ilman lisättyä sokeria? Nyt kun yhden naisen ihmiskoetta on takana niin pitkään, että makuaistini on todennäköisesti muuttunut ja sokerittomuus on tullut varmasti elämääni jäädäkseen, on ehkä aika jakaa hieman ajatuksia tästä. Silläkin riskillä, että moinen ”houhotus” tai ”ehdottomuus”, kuten usein saan kuulla – ärsyttää.

Mielenkiintoni ihmiskoetta kohtaan alkoi oikeastaan perehtyessäni juoksun aikaisten vatsavaivojen ”kotihoitokeinoihin”. Mitä syvemmälle jaksoin kaivaa aihetta, sitä useammin törmäsin suositukseen jättää sokerit pois ruokavaliosta ja katsoa mikä vaikutus tällä on vatsavaivoihin. Minulla oli myös usein vatsa selittämättömällä tavalla kipeä. Kipu oli tuttua lapsuudesta asti. Joskus vatsakipu oli niin kovaa, että se haittasi päivittäisiä toimia, olemista ja liikuntaa. Raudanpuuteanemian tutkimuksissa minusta oli tutkittu kaikki ruoka-aine yliherkkyydet ja allergiat, joten vatsavaivat eivät voineet johtua näistä. Kypsyteltyäni ajatusta puolisen vuotta, laitoin sokeripurkin kiinni.

Ilmiselvien sokereiden karsiminen ruokavaliosta oli helppoa. Elintarvikkeisiin piilotettujen sokereiden välttäminen taas työläämpää, sillä lista on pitkä: glukoosisiirappi, glukoosi, fruktoosi, fruktoosisiirappi, glukoosi-fruktoosisiirappi, sokeri, maissisiirappi, melassi, siirappi, dekstroosi, sukroosi, maltoosi, sakkaroosi, agave-nektari ja -siirappi, kookospalmusiirappi, raakaruokosokeri, intiaanisokeri… Käytännössä tämä johti lähes kaikkien valmiiksi makeutettujen tuotteiden karsimiseen ruokavaliosta.

En ihmiskokeeni alkuvaiheessa ollut juurikaan lueskellut sokereiden vaikutuksesta terveyteen. Ajattelin ihmiskokeen olevan täysin vaaraton ja edullinen keino mahdollisesti parantaa omaa terveyttä.

Olen toki ollut tiedostava ruokavalion suhteen aiemminkin, joskus jopa liian tiedostava. Muutos sinällään melko puhtaaseen ruokavalioon ei ollut kovin suuri. Suurin muutos koski karkkien ja eniten suklaan pois jättämistä. Ja päätöstä seurasi kamala krapula. Kaksi viikkoa kestänyt fyysinen pahoinvointi ja päänsärky, johon oli itsekin vaikea luottaa. ”Kuvittelen vaan tämän kaiken”, ajattelin. Ja siinä sohvalla potiessani aloin perehtyä sokereiden vaikutukseen hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta.

Tietoa ja mielipiteitä sokereiden vaikutuksesta terveyteemme on saatavilla runsaasti, mutta ns. virallisista tutkimustietoa niukasti. Myös asiallisia kirjoituksia ja vähemmän uskonnollista suhtautumista ruokavalioihin ja sokerittomuuteen on alkanut ilmestyä. Sokeriton ruokavalio mielletään helposti laihdutusruokavalioksi, vaikka sokerien vaikutus hyvinvointiimme on paljon monimuotoisempi.  Viime viikolla julkaistu Yhdysvaltalaistutkimus kertoi lasten terveyden parantuneen vain 10 päivässä sokerien poisjättämisestä. Huom, nimenomaan terveyden! Ei ole samantekevää millaisia kaloreita kulutamme. En kalori, är inte en kalori, kuten HBL tähän edellä viitattuun tutkimukseen liittyen kirjoitti.

Itsekin olen ihmetellyt esim. kestävyysurhiellijoiden/kuntoilijoiden tapaa suhtautua sokereihin. Energiankulutuksen ollessa suuri usein valloilleen pääsee ajatus, että voin syödä mitä vaan. Ajatus perustunee siihen, että suuri energiankulutus estää lihomasta ja sallii herkuttelun. Moni taitaa harrastaa liikuntaakin sen takia, että silloin voi syödä vapaammin. Tämä tietenkään ei ole huono motivaation lähde, mutta energianlähteen laadun ”väheksyminen” arveluttaa silti.

Olen huomannut, että sokeriton elämäntapa on muokannut paitsi makuaistianu myös tapaani tarkastella maailmaa, kuten tänään osallistuttuamme vanhimman poikani kanssa lapsille suunnattuun suunnistustapahtumaan. Itsessään mahtava kuvasuunnistus ja hieno marraskuinen iltapäivä metsässä päättyi pullakahveihin. En voinut sille mitään, mutta kotiin tultua oli pakko kummastella pullaa, suklaata, keksiä, pipareita ja mehua notkuvaa pitopyötää, jossa ei ollut tarjolla yhtäkään sokeritonta vaihtoehtoa lapsille tai aikuisille.

Me aikuiset olemme vastuussa lasten hyvinvoinnista. Tapahtuman jälkipeleissä minua huolestutti sekä ravinnon laatu, että viesti, joka lapsille välitettiin. Urheilu/ulkoilu, eli reippailu tulee palkita sokerilla.

Ja en minä nyt sinne mitään salaattipöytää olisi ollut kattamassa, mutta hedelmiä (ja tiedän kyllä, niissä on hedelmäsokeria luonnostaan) ja ehkä jotain suolaista palaa. Kivasti kasattu kerrosleipä tai muffinsivuokaan pyöräytetty sämpylä olisi varmasti maistunut porukalle yhtä lailla.

Meillä syötiin halloween-viikonloppuna niin muffinsseja kuin näitä superhelppoja ja hyviä muffinsivuokiin pyöräytettyjä sämpylöitä. En ole toviin enää viitsinyt leipoa sokeripullia, vaikka muiden perheenjäsenten ruokavalio ei vastaakaan omaani tiukistelultaan. On vaan epämotivoivaa loihtia sellaisia herkkuja keittiössä, joita itse ei pääse maistamaan.

sokeriton-ruokavalio

Makeat Paleo -henkiset muffinsit teimme nuorimman poikani kanssa lähinnä banaanista, kananmunista ja pähkinöistä. Jäähtyneet muffinsit kuorrutettiin tuorejuustolla ja jokainen sai koristella oman herkkunsa kuten tahtoi. Tarjolla oli myös karkkeja ja nonparelleja. Muutama sokeripallo herkun päällä on sekin ihan eri asia kuin muutama desi sokeria taikinassa. Ruoan koostumuksesta ja vaikkapa sokereista voi kivasti jutella ruoanlaiton tai leivonnan lomassa. Samalla lapsi näkee miten sokerin voi korvata vaikkapa reseptissä.

Mikäli aihe kiinnostaa enemmän on esim. YLE Areenalla nähtävissä Sokeroiton totuus.

Kaikki mielipiteet ovat sallittuja ja kommentit myös!