Kiinni syksyiseen treenirutiiniin ja traineriajokauden avaus.

Syysflunssan jälkeinen elämä ja paluu jonkinnäköiseen ruotuun on alkanut. Viime viikko sujui vielä hiukan tunnustellen ja viikkkoon kertyi yksi pidempi lenkki seurasaareen, yksi lyhyt ja tuskainen aamulenkki, kaksi salitreeniä ja niiden yhteydessä vähän pidempi aerobinen harjoitus. Viikko ei ollut 100 prosenttinen, sillä koko sairastelun jatkunut päänsärky muistutteli edelleen itsestään ja käden puutuminen, sekä migreenityyppiset häiriöt näkökentässä saivat aikalailla hermostumaan. Onneksi Helsingin Urheiluhieronnan Tuukka kävi katsomassa yrittäjää ihan työpaikallaan ja lääkärikin oli sitä mieltä, että ihan vielä ei näköhäiriöistäkään tarvinnut hermostua. Tämä viikko onkin sitten lähtenyt käyntiin säryttömissä merkeissä ja olen lähtenyt rytmittämään treeniä arjen ympärille.

Vaikka moni juoksija fiilistelee kuulaita syysaamuja ja kirpsakkaa ilmaa, minut viileämpi keli on ajanut taas salille, mikä ei ole ollenkaan huono asia sekään. Lenkeillä olen ollut varusteiden kanssa hieman pulassa. On ollut vaikea luottaa siihen, ettei jäädykään kun lähtiessä on jo palellut, tai kotimatka pyörällä on ollut hyytävän oloinen.

Näillä näkymin tähän viikkoon on mahtumassa muutama salitreeni ja muutama lenkki. Trainerikausikin tuli korkattua tänään ensimmäisellä hikisellä 45 minuuttisella. Pyöritys tuntui kamlalata ja varmaan olisi näyttänytkin siltä. Siitä, että jalka pyörisi säännöllisesti pyörän selässä ei todellakaan olisi nyt haittaa. Ensimmäistä kertaa tänä syksynä olen todella saanut motivoida itseäni ”korkkaamaan” sisäajokauden. Tähän asti olen aina uskonut sen olevan helppo ja kiva apa tehdä laadukas ja aika raskas treeni kotona ja olen innolla pyörittänyt ensimmäisen viisi minuuttila… Kunnes lajin raskaus/haastavuus ja tylsyys ovat lyöneet naamalle.

trainerkauden-aloitus-kurt-kinetic

En voi kuvitella ajavani kuntopyörää ja trainerilla saa laadukkaan treenin tehtyä, joten harjoitus on perusteltu, murinat mahaan. Sen verran olen kuitenkin kuntopyöräilyä joskus kokeillut, että voin kertoa, ettei sillä ole mitään tekemistä trainerilla ajamisen kanssa. Ei tossa hommassa paljon lehdet pysy kädessä ja harvoin jaksaa videoitakaan katsella kun on niin paljon hikeä silmässä. Aika-ajo.comissa on ihan hyvä juttu trainerilla ajamisesta kotona, ja samaisessa jutussa on myös linkkejä muihin ajomiehen/naisen talviharjoitusvaihtoehtoihin. Itsellä on käytössä tuollainen Kineticin Rock and Roll -traineri, jonka olen ostanut käytettynä. Todettakoon vielä sekin, että spinningtunneistakaan en oikein perusta noin niinkuin perinteisessä mielessä. Kuntosalien tunnit kun ovat usein ihme ylös, alas, sairaalla vastuksella jyyhkäämistä, jolla ei ole mitään tekemistä hyvän pyöräilytreenin tai pyöritystreenin kanssa. Ainoastaan Variston Foreverissä Rikun tunneilla ajettiin pyörää. Suosittelen jos miehen tunneille jossain vielä pääsee!

Jokatapauksessa, kuten aiemmin suunnittelin talvikaudeksi viikkoon tulisi mahtua kaksi salitreeniä 2/3 juoksua ja yksi traineritreeni. Lisäksi pakkaan pitää saada mahtumaan uinti.

Viikot tulevat olemaan erilaisia ja kovempi viikko tulee jaksottumaan aina niille viikoille kun lapset ovat isällään. Joka toinen viikko menee lasten ehdoilla, muttei lapsia tekosyynä käyttäen. Eli jos jengi on kasassa ja voimissaan pitää ruuhkaviikoillakin ehtiä treenailemaan. Ja näin on tälläkin viikolla, vaikka joka päivä on ollut Halloween discoa, jalkkistreenejä, kaverikyläilyjä ja vielä olisi tiedossa nyyttärit, synttäit, turnaus, säbä… Tänään juoksin nuorimman pelatessa, kentän reunalla odottelevien lasten kanssa munkan kenttää ympäri. Radan pituus on 280 metriä, vanhin poika innostui mittaamaan radan ja kellottamaan aikaa.

Kirjoitin tämän postin eilen illalla valmiiksi. Yö kuluikin lapsen oksennuksia siivoillen, joten loppuviikon treenisuunnitelmat menivät uuskiksi. Mitä mä sanoin siitä lasten ehdoilla..

Anyways! Hauskaa halloween -viikonloppua ja ehkäpä minäkin vielä pakenen vähintään tuonne varastoon, missä tällä hetkellä töiden lisäksi siis poljetaan.

Passiivisia vanhempia ja harrastusähkyisiä lapsia?

Kauneus & terveys -lehden blogissa julkaistiin tällä viikolla Forever -kuntoklubin leikkipuistojumppa, joka vei taas ajatukset lempiaiheeni pariin – monissa perheissä illat täyttyvät lasten harrastuksista ja samaan aikaan yleisin syy omalle liikkumattomuudelle on ajanpuute.

Lasten ollessa pienempiä olin itse juuri tuo hullu leikkipuistojumppaaja, joka hyppi leukoja ja kyykkäsi hiekkalaatikon reunalla. Nykyään vierailemme harvemmin leikkipuistoissa, mutta aikaa lasten harrastusten parissa kuluu muilla areenoilla. Vaikka omia lapsia ei ole ihmeemmin patistettukaan harrastamaan.

Olen nimittäin kaikin tavoin lasten ohjelmoitua yliharrastamista vastaan. Varsinkin jos se lähtee vanhemman tarpeista tai tahdosta.

Mielipiteeni perustuu lähinnä siihen, että lapsen päivä on aika täysi siinä vaiheessa kun ensin on herätty seitsemältä, ehditty kouluun tai tarhalle kasiksi ja päästy ruokakaupan kautta kotiin viiden ja kuuden välissä. Ainakin tilastojen mukaan suurin osa aikuisista valitsee tässä vaiheessa sohvan ja kaukosäätimen hikiliikunnan sijaan, miksi siis kasvavalla lapsella olisi ainakaan enempää paukkuja pitkän päivän jälkeen? Jos aikuinen vielä kentän laidalta kehtaa kertoa, ettei siinä itse jaksa enää mitään, olen vähintäänkin hämmentynyt.

Nuorimmainen haluaisi kuitenkin harrastaa kaikkea, olla Zlatan, Räikkönen, Veikkanen, Nieminen, en edes tiedä ketään pingispelaajaa nimeltä… Tämä into ajaa meidän porukan kentän laidalle kolme-neljä kertaa viikosta. Ja minusta se on paljon. Ja vaatii paljon. Apuja isovanhemmilta, kuskaamista, ehtimistä, aktiviteettia muille lapsille ja sitten niistä omista harrastuksista luopumista. Ei kuitenkaan treeneistä luopumista!

Onneksi kentän laidalla ei tarvitse torottaa toimettomana. Futiskentän laidalla teeenikaveriksi sopii kahvakuula ja mikä ilo olikaan huomata, että yhdet treenit ovat urheilukentällä ja poikien pelatessa on aikaa omalle vetotreenille.

Lasten kasvaessa harrastusten ajaksi voi aina lähteä lenkille, mutta vielä lasten ollessa näin pieniä pyrin olemaan näkö- ja kuuloetäisyydellä, joten kentän kiertäminen tai kahvakuulan kanssa tehtävä kuntopiiri sopii mainiosti ”luppoajan” tappamiseen. Suosittelen siis ostamaan yhden kahvakuulan, jota säilyttää vaikka vallan autossa, mikäli pelipaikoille suhaaminen kuuluu säännöllisesti viikko-ohjelmaanne. Kentän laidalla on aina tilaa ja aikaa tehdä kahvakuulan avulla hyvä treeni. Oikein viitseliäs ottaa mukaan myös jumppamaton ja jokainen viisveisaa muiden hölmistyneistä katseista.

Mikäli mahdollista pyrimme myös kulkemaan harrastuksiin muuten kuin autolla. Toki tämä on mahdollista vain mikäli välimatka on inhimillinen pyöräillä tai vaikka kävellä edes toiseen suuntaan. Ainakin viikonloppuna siihen voisi olla mahdollisuus!

Olkaamme siis armollisia, paitsi itsellemme kesken arkikiireiden, myös lapsillemme niiden jaloissa. Panostetaan yhdessäoloon ja harrastamiseen kaikkien omilla ehdoilla. Vähemmän voi olla myös enemmän, tässäkin asiassa.

Purjehduskauden paketointia, lamaannuttava syysflunssa ja talvikauden treenisuunnitelmia.

Kirpeä ilma toi tullessaan aivan uudenlaisen varusterumban ja syysflunssan. Olen kärsinyt maailman typerimmästä syysflunssasta, sellaisesta laimeasta ja lamaannuttavasta. Ja jo aivan liian pitkään kestäneestä.

Inhoan sairastamista (kukapa ei). Olen varmasti pahempi kuin mikään manflu-tapaus. Mutta vielä enemmän inhoan melkein sairastamista. Sellaista, jossa tauti on niin lievä, että hetkellisesti kuvitellaan kuvittelevansa koko tauti, laitetaan herätyskello aamulenkkiaikaan, vedetään urmakkaasti lenkkarit jalkaan VAIN todetakseen, että niin, olisiko kannattanut luottaa omiin tuntemuksiin ja uskoa, ettei ole kunnossa. Laahustetaan takaisin kotiin.

Kuten moni aktiiviliikkuja, niin minäkin olen sairaana yleensä kiukkunen, mutta nyt olen ollut vaan jotenkin lamaantunut ja väsynyt. Todella väsynyt.

Lauantaille oli suunnitteilla suunnitelmista poikkeaminen ja Helsinki City Trailille osallistuminen. Noh, lenkkarit olen tässä viimeisen kahden viikon aikana laittanut jalkaan kerran, olo on edelleen vetämätön, joten tämä suunnitelma voitanee hyvästellä. Eilen kokeilin kondista verraamalla koululta työmaalle ja juoksemalla illalla keskustasta kotiin, mutta myönnettävä se on. Yskittää edelleen.

Melkein sairastaessa voi kuitenkin tehdä töitä ja purjehtia. Viime viikonloppuna paketoitiin MM-miehistömme ja s/y Epsilonin purjehduskausi uudellamaalla ”virallisesti” kisakauden päättävissä Karvalakkikilpailuissa. Kisa oli nimensä veroinen. Pitkän tauon jälkeen purjehdimme ihan kohtalaisessa tuulessa miellyttävästi yhteen. Ylimääräiset voimavarat laitettiin palelemiseen tai jos ei palellut (kuten allekirjoittanut) niin topattuna michelin-ukkona kannen yli ryömimiseen. Saaristokisa ei ole tuollaiselle ylämerkki-alamerkkiveneelle mikään optimitapahtuma, mutta viides sijoitus ja alle parin minuutin ero mm-voittajaan oli varsin tyydyttävä päätös kaudelle. Kisan jälkeisissä veneen telakointihommissa oli aikaa muistella kesää ja MM-karkeloita. Upea kokemus jää elämään muistoissa vielä pitkään, vaikka aurinko ja mustelmat iholta ovat katoamassa.

Vaikka lamaannuttavan syysflunssan ominaispiirteisiin kuuluu lamaantuminen olen hieman innostunut luonnostelemaan talvikauden treenisuunnitelmaa. Aion viedä sen viikkokalenterimuotoon, jotta ajatukset alkavat muuttua toteutuksiksi. Realiteetti nimittäin on, että lapsiviikoilla treenirutiinin ylläpitäiminen vaatii todella kekseliäisyyttä.

Lasten vuoksi treenitavoitteeni tai niissä maaliin pääseminen onkin pitkän ajan projekti. Kyllähän näiltä pohjilta muuten vuodessa ponnistaisi teräsnaiseksi. Se vuosi kuitenkin tulee vielä lasten ollessa hieman vanhempia ja arjen helpottaessa. Siksi matkaa taitetaan nyt maltilla ja muutkin kuin oma napa huomioiden.

Talven aikana viikkoihin on kuitenkin tarkoitus juoksun lisäksi mahduttaa yksi kunnon uintitreeni, kaksi salitreeniä ja yksi traineritreeni. Aamut ja illat tulevat käyttöön, ja yrittäjän kekseliäisyys. Tästä rutiinista on tarkoitus ottaa kiinni heti, kun olotila mahdollistaa treenien pariin palaamisen.

Sillä välin muistakaahan heijastimet, heijastavat varusteet ja valot fillareihin!

Ihana aamupala

Myönnettäköön, etten useinkaan innostu kirjoista. En ole vähääkään teoreetikkotyyppiä, vaan valmis kokeilemaan ja erehtymään eli enemmän tekijä kuin lukijatyyppi. Kirjoja tulee selailtua jonkin verran työn puolesta, lehtiä sitäkin enemmän. Aikaa ei vaan tunnu riittävän kaikkeen ja lukemisesta olen oppinut tinkimään jo ajat sitten. 

Innostun kuitenkin aina kauniista toteutuksista, saatan ihastella taittoja ja valokuvia. Ja aihe, josta jaksan lukea, jos jostain on ravitsemus. Keittokirjatkin ovat innostavia, mutta tarjoavat harvoin mitään todella omalta tuntuvaa. Meillä kun ei syödä sitä lihaa, eikä allekirjoittanut käytä sokeria.

Vaikka sokerittomuus ja raakaravinto ovat olleet vahvasti tapetilla ja myös kirjauutuuksia on ilmestynyt tiuhaan on sisältö usein ollut hieman pettymys. Liian vaikeaa, liikaa hankalia raaka-aineita ja liian ehdotonta. Kasvisruokavalio kirjallisuudessa taas ei tähän mennessä ole edustanut vähäisessäkään määrin sitä, mitä meillä syödään. Ei millään pahalla, mutta meillä syödään oikeasti helppoa, nopeaa ja todella maistuvaa usein thai- tai japani -inspiroitunutta kasvisruokaa, johon en ole kirjoissa törmännyt. Olin vähän jo kyllästynyt pettymyksiin kirjakaupassa, kunnes tapahtui jotain ihanaa…

Sain käsiini Hanna Stoltin uuden aamupalakirjan. Ihastuin, innostuin, olen lukenut kirjan jo kahdesti kannesta kanteen ja onnistunut ohjeilla useasti. Viikonloppuna lapset valitsivat kirjasta amerikkalaisia pannukakuja ja minä raakasuklaapuuroa.

Hannan reseptit ja asenne ruokaa ja ravitsemusta kohtaan on ihastuttava, ehkä koska se tuntuu niin omalta. Reseptit ovat helppoja, ymmärrettävästi kirjoitettuja, raaka-aineissa suositaan kasviksia ja makeuttajana muuta kuin sokeria. Mutta mikä tärkeintä resepteillä syntyy hyviä, ihania aamu- ja välipaloja, joita nauttivat innoissaan myös lapset. 

Me syötiin aamulla amerikkalaisia pannukakkuja, niissä ei ollut sokeria ja ne oli oikeesti parempia kuin mitkään muut!

(Okei juuri tässä ohjeessa on kirjassa sokeria, mutta korvasin sen taikinassa hunajalla.)

Aamupala -kirja on tuhti ja monipuolinen paketti tiedostavan syömisen ja herkullisen nautiskelun maailmaan. Suolaista ja makeaa, nopeaa ja hidasta, kaunista ja maistuvaa. 

Vilkaisu kirjan sisällykseen kertoo kuinka monipuolisesta ja laajasta aamupalakirjasta todella on kyse.  

Kirjaan ja Hannan resepteihin, sekä ravitsemusfilosofiaan pääsee tutustumaan hänen Gurmee.net -sivustollaan. Hannan ajatus siitä, että kaloreita ei kannata tuhlata sellaisen mistä ei tykkää, lienee ainakin helppo allekirjoittaa. 

Kiitos Hanna. Tästä minä tykkään!

Ps. 17.10. juostaan Helsinki City trail ja nyt jotenkin kävi niin, että vaikka lupasin etten, ennenkuin olen iskussa, niin viivalla oltais. Uudet maastokengät on iskemättä eteisessä ja väsymys ja pikkuflunssa on vaivannut. Ensi viikolla jos aloittaisi harjoittelun. Takki auki mennään. 

Kirjan kuvat © Björn Fagerholm