RikuAltra Halo – lisää älyä jalkoihin

Yhdysvaltojen Wasatch-vuorilta alkunsa saanut Altra ei vielä ole juoksukenkämarkkinoilla varsinaisesti suuri peluri. Sen tuotteisiin törmää kuitenkin tasaisesti seuratessa erilaisia juoksukenkäjulkaisuja ja onpa niitä myynnissä Suomessakin muutamassa erikoisliikkeessä, vaikka suurten ketjujen hyllyssä niitä ei vielä näekään.

Altran tarina perustuu lyhyesti kahteen kivijalkaan. Ensimmäinen näistä on nolla-droppi, joka alkaa olla jo melko lailla peruskauraa. Toinen on anatomisesti muotoiltu varvasboksi, joka ei pakota varpaita luonnottomaan ”terävään” kärkeen. Näiden kahden seikan avulla Altra pyrkii auttamaan juoksijoita juoksemaan niin kuin luonto tarkoitti ja näin tekemään juoksusta helpompaa sekä vähentämään vammoja.

Altra Halon välipohjassa on sensorit, jotka välittävät tietoa juoksijan askeleesta.

Altra Halon välipohjassa on sensorit, jotka välittävät tietoa juoksijan askeleesta.

Näihin samoihin teeseihin nojaa myös Altran uusi Halo, jossa on kuitenkin mukana vähän muutakin. CES-messuilla esitellyn Halon välipohjassa on sensorit, jotka välittävä älypuhelin appiin tai uuteen iFit urheilutietokoneeseen tiedot askeleen iskukohdista, askeleen kadenssista sekä askeleen iskuvoimasta.

Tarkoituksena on, että näillä tiedoilla juoksija voi aktiivisesti kehittää juoksutekniikkaansa luonnolliseen suuntaan ja näin ehkäistä vammoja. Usein väärä juoksutekniikka paljastuu vasta ongelmien myötä ja vääränlaisesta tekniikasta poisoppimiseen kuluu aikaa.

Altran Halot tulevat kauppojen hyllyyn tämän vuoden lopulla ja myyntihinta liikkuu oletettavasti noin kahden sadan euron tietämillä.

Lähde: useita
Kuvat: Businesswire

RikuASAn testissä Berghaus Vapourlight Hypertherm Reversible -takki

ASA on siis testannut pitkin syksyä Berghausin Vapourlight –sarjan takkeja, joista Vapourlight Hyper Smock saikin jo tuomionsa.

Vapourlightit on tehty kovaan käyttöön, jossa etenkin paino ja tuotteiden toimivuus rankassa liikunnassa ovat ensiarvoisen tärkeitä. Vapourlight –sarjan pääasiallisia käyttäjiä lienevätkin lähinnä maastojuoksijat, vauhdikkaat vaeltajat ja mikseivät esimerkiksi maastohiihtäjät ja vapaalaskijat.

Nyt vuorossa on lämpimämpi Hypertherm Reversible Jacket, joka on kevyt synteettisellä vuorella varustettu eristävä takki. Takin kaikkia ominaisuuksia on päästy käyttämään vasta vähän aikaa sitten, sillä kylmät kelit saapuivat hieman myöhässä eteläiseen Suomeen. Onneksi Oulussa Miia sai myös naisten version tästä takista testattavakseen. Siellä sentään on riittänyt vähän enemmän viileitä säitä.

Perustiedot

Berghausin Vapourlight Hypertherm Reversible Jacket on kätevä kääntötakki urheiluun.

Takissa ei ole juurikaan yksityiskohtia. Se on siis erittäin minimalistinen niinkuin kuuluukin.

Vapourlight Hypertherm Reversible Jacket on valmistajansa mukaan maailman kevein synteettinen midlayer –takki. Painoa sillä on kokonaista 170 grammaa. Takin kantavana ajatuksena on sen käännettävyys, joka tekee muutakin kuin vaihtaa väriä. Kun takin tuulta pitävä kerros on ulkopuolella, ei vuorikerrokseen sitoutunut lämpö pääse karkaamaan ja takki on näin lämmin. Kun puolestaan tuulta pitävä kerros on sisäpuolella, se on enemmän tuulta pitävä kuori, sillä lämmin ilma pääsee ”tuulettumaan” vuorikerroksesta.

Takissa muuten ei ole juurikaan muuta kerrottavaa, sillä se on minimalistinen niin kuin aiheeseen sopii. Siinä ei ole taskuja, huppua tai mitään muutakaan ylimääräistä. Kuvatessa takki huomasin, että toiselta puolelta takkia löytyy pieni tasku, jonne takin säilytys pussin saa jemmaan.

Ominaisuudet

Testaajat olivat molemmat sitä mieltä, että takki todella on kevyt. Siitä ei ole kysymystäkään. Se mikä on merkittävämpää on se, että se todella on erittäin lämmin. Itse olen käyttänyt takkia paljon esimerkiksi muutaman asteen pakkasessa ulkoillessa, jossa se on varsin riittävä. Miia puolestaan käytti takki muun muassa matkalla Amsterdamin maratonille. Matkalla säätilat vaihtelivat Oulun kymmenestä pakkasasteesta aina Keski-Euroopan leutoon syksyyn. Takki pärjäsi reissussa mainiosti ollen riittävän viileä leutoihin iltoihin, mutta samalla riittävän lämmin kotimatkan pakkasille.

Takin tuulta pitävä pinta kestää säitä oikein hyvin. Miia on käyttänyt takkia paljon pyöräillessä ja kiittelee sen tuulen pitävyyttä. Itse puolestani olen ulkoillut takissa runsaasti ja kevyt sadekaan ei tule takista kovinkaan nopeasti läpi. Sateisemmalla kelillä olen vetänyt päälle vielä kuoritakin ja tämä yhdistelmä kestääkin jo merkittävästi hankalampaa säätä. Takin synteettisen täytteen ansiosta sen kastumista ei myöskään tarvitse paljoakaan jännittää. Kevyen sateen jäljiltä se kuivahtaa nopeasti.

Berghausin Vapourlight Hypertherm Reversible Jacket on kätevä kääntötakki urheiluun.

Hypertherm Reversible -takki kääntyy nopeasti ympäri ja ominaisuudet muuttuvat.

Takin kääntöominaisuuden testaukseen olisin toivonut vielä vähän pidempään viileämpiä kelejä. Itse testasin takin kääntöominaisuuksia kevyellä maastohiihtosuksien testilenkillä ja ainakin melko leppoisassa liikunnassa se tuntui helpottavan oloa jonkin verran. Kunnon pakkaslenkeillä en kuitenkaan ehtinyt takin ominaisuuksia täyspainoisesti kokeilla.

Käyttö

Takin keveys on ehdottomasti sen paras ominaisuus. Se pakkaantuu todella pieneen tilaan ja kulkee kätevästi mukana. Miiakin kiitteli tätä ominaisuutta, sillä paksumman takin kuljettaminen esimerkiksi käsimatkatavaroissa vie melko paljon tilaa. Takki on myös keveytensä takia erittäin mukava päällä.

Vaikka takki on pääsasiassa suunnitteltu vauhdikkaaseen liikuntaan, ei sen ominaisuuksia taukotakkina sovi vähätellä. Se on helppo ottaa mukaan pitkälle lenkille vaikka juoksureppuun. Se on myös mukava vetää päälle esimerkiksi matkalla salille ja sieltä kotiin. Kuten sanottua, molemmat olisivat kaivanneet kovempia pakkasia, jotta sen liikuntaominaisuuksia olisi päästy todella koettelemaan. Muutaman asteen pakkasessa juostessa nimittäin ei usein kaipaa takilta erityistä eristystä. Toisaalta säännöllisessä hikiliikunnassa eristävää takkia tarvitsee muutenkin melko harvoin. Takki voisi olla todella hyvä tuote liikunnassa, jossa intensiteetti vaihtelee runsaasti esimerkiksi maaston vaatimusten mukaan.

Berghausin Vapourlight Hypertherm Reversible Jacket on kätevä kääntötakki urheiluun.

Takaa takki on pidempi, muttei edelleenkään kovin pitkä. Toisaalta pituutta ei paljoa tarvitse ja samalla saadaan keveyttä.

Takin leikkauksessa ja ulkoasussa raadilla oli hieman toivomisen varaa. Miia olisi kaivannut takkiin hieman pidempää helmaa. Etenkin pyöräillessä takin helma nousi takaa hieman liian ylös. Molemmat testaajat kaipailivat takkiin edes pientä avaintaskua ja heijastimia. Takki ei myöskään välttämättä puhuttele kansaa, joka etsii monikäyttöistä takkia myös vapaa-aikaan. Takin leikkaus ja muu ulkonäkö ei täysin pärjää esimerkiksi tyylikkäiden kevytuntuvatakkien vastaaville. Sekä Miia että minä olisimme kaivanneet takkien väreiltä hieman jotain muuta.

Berghausin Vapourlight Hypertherm Reversible Jacket on kätevä kääntötakki urheiluun.

Naisten takin kääntöpuoli on lila ja tuultapitävä puoli mintun vihreä.

Samalla on kuitenkin sanottava, että kaikki lisäykset takkiin lisäisivät sen painoa ja siten vähentäisivät sen vaativaan urheilukäyttöön tarvittavia ominaisuuksia. Näin ollen sallimme molemmat sille ulkonäön puutteet ja toteamme sen olevan omimmillaan urheilukäytössä.

Lopputulos

Sekä Miia että minä olimme erittäin vakuuttuneita Vapourlight Reversible –takista. Sen lämpöominaisuudet, keveys, käyttömukavuus ja monipuolisuus tekevät siitä todella oivan vaihtoehdon kevyttä välikerrosta etsivälle. Takin ulkonäkö ei välttämättä puolla sen jokapäiväistä arkikäyttöä, mutta eipä sitä siihen ole suunniteltukaan.

Berghausin Vapourlight Hypertherm Reversible Jacket on kätevä kääntötakki urheiluun.

Kun takin punainen puoli on ulkopuolella, pääsee lämmin ilma haihtumaan nopeammin ja takki on näin viileämpi.

Paksun kuoritakin kanssa takki sopii mainiosti esimerkiksi vapaalaskijoille, joille lämmön ja painon suhde on erittäin tärkeä. Kevyemmän kuoren kanssa Hypertherm sopinee oivallisesti esimerkiksi vaativissa oloissa pitkiä lenkkejä juokseville. Esimerkiksi aiemmin esitellyn Berghaus Vapourlight Hyper Smockin kanssa takit muodostavat äärimmäisen kevyen, mutta samalla vaikeitakin sääolosuhteita kestävän yhdistelmän. Lämpimyydeltään takki ei yllä aivan vastaavien kevytuntuvatakkien tasolle, mutta yhdistelmänä lämpöä, keveyttä ja säänkestävyyttä, se on selkeästi loistava valinta ainakin aktiivisesti liikkuvalle.

Takki maksaa Berghausin verkkokaupassa 160 euroa, joka on tietysti paljon rahaa. Se ei kuitenkaan ole yhtä paljoa kuin monet kevytuntsikat, jotka kilpailevat samassa kategoriassa. Näin ollen se on erittäin varteenotettava vaihtoehto kevyttä takkia etsivälle aktiiviliikkujalle.

RikuNuDown – juuri niin lämmin kuin haluat

Tuli se sentään valkea joulu. Lumen kanssa tuppaa myös yleensä tulemaan pakkanen ja kylmiin keleihin on hyvä varautua.

NuDown Squaw Peak -takki.

NuDown Squaw Peak -takki.

Mielenkiintoinen uutuus eristävien vaatteiden sarjassa on NuDown. NuDownin takissa ja liivissä on ilmakammioita, joihin käyttäjä voi itse pumpata ilmaa juuri sen verran kuin keli vaatii. Vanha totuushan on, että nimenomaan materiaaliin sitoutunut ilman määrä on se, mikä lämmittää.

NuDown Mount Whitney ilmatäytteinen liivi

NuDown Mount Whitney ilmatäytteinen liivi

Jos haluaa vielä enemmän eristystä, voi liivin vaihtoehtoisesti täyttää patruunasta Argonilla, joka sitoo lämpöä vielä ilmaakin tehokkaammin. Argonilla täytettynä se onkin joissain testeissä saanut korkeimmat arvot lämmön ja painon suhteessa. Jopa esimerkiksi parhaita untuvia paremmat.

NuDownit voi täyttää ilmalla juuri niin kuin haluaa. Ilman voi myös korvata vielä paremmin eristävällä Argonilla.

NuDownit voi täyttää ilmalla juuri niin kuin haluaa. Ilman voi myös korvata vielä paremmin eristävällä Argonilla.

Kyseisen tyyppisiä pumpattavia ratkaisuja on nähty aiemminkin, mutta NuDown näyttää näistä ehkä tyylikkäimmältä. Myös Argonin käyttö täyttökaasuna lienee ennenkuulumatonta.

Takki maksaa tällä hetkellä noin 350 dollaria ja liivi 25o dollaria. Ensi syksynä mallistoon tulee runsaasti lisää värejä sekä miehille että naisille.

RikuBoostia pitkälle lenkille Run Gum -kofeiinipurukumista

Jokaiselle pidempiä kestävyyssuorituksia kokeilleelle tunne on tuttu – maaliviivan lähestyessä iskee väsymyksen tunne, joka on paljon kokonaisvaltaisempi kuin ainoastaan painavat jalat tai unohtuva juoksuryhti. Tällöin apua voi saada kofeiinista, jonka suoritusta parantava piristävä vaikutus on todettu etenkin kestävyyslajeissa.

Run Gum kofeiinipurukumin makuina on minttu ja hedelmä. Kofeiini parantaa kestävyyssuorituksia.

Yhdessä purukumissa on 50mg kofeiinia eli kaksi palaa vastaa noin kupillista kahvia.

Amerikkalainen olympiaurheilija Nick Symmonds ei kuitenkaan ollut tyytyväinen perinteisiin keinoihin kofeiinin nauttimiseksi suorituksen aikana. Yleisimmin kofeiinia lisätään urheilujuomiin tai esimerkiksi geeleihin. Symmonds kehittikin yhdessä valmentajansa kanssa Run Gum –kofeiinipurukumin, jonka avulla kofeiini on helppo nauttia ilman, että täytyy puljata esimerkiksi useamman erilaisen urheilujuoman kanssa.

Run Gum kofeiinipurukumin makuina on minttu ja hedelmä. Kofeiini parantaa kestävyyssuorituksia.

Run Gum on makeutettu keinotekoisilla aineilla, eli siinä ei ole sokeria eikä kaloreita. Kuvan maku on hedelmä.

Run Gum –purukuminpala sisältää 50mg kofeiinia (noin puoli kuppia kahvia), 20mg tauriinia sekä B6 ja B12 vitamiineja. Kaikkien näistä pitäisi imeytyä urheilijan verenkiertoon optimaalisella tavalla suun limakalvojen kautta. Tämä lisää myös vaikutuksen nopeutta ja ennakoitavuutta. Run Gum on myös kaloriton ja sokeriton. Lisäksi se on pieni ja kevyt kantaa mukana suorituksen aikana.

Run Gum kofeiinipurukumin makuina on minttu ja hedelmä. Kofeiini parantaa kestävyyssuorituksia.

Suun limakalvojen kautta kofeiini imeytyy nopeasti ja ennustettavasti. Kuvan makuna minttu!

Run Gum –kofeiinipurkkaa voi tilata osoitteesta getrungum.com ja se maksaa 18 dollaria per 12 palan pakkaus. Makuja on kaksi, minttu ja hedelmä.

Kuvat ja lähteet: getrungum.com

RikuNike Air Zoom Structure 18 – tukeva ja nopea, onko sellaista olemassa?

Kun juoksubuumi todenteolla iski päälle 2000-luvun alkuvuosina, alettiin kenkien valinnassa kiinnittää enemmän ja enemmän huomiota erilaisiin pronaatioihin ja supinaatioihin. Urheilukaupan ovista ei montaa kuluttajaa purjehtinut, joiden jalasta ei pientä ylipronaatiota olisi löytynyt.

Nike Air Zoom Structure 18 naisten kenkä sivulta

Nike Air Zoom Structure 18 välipohjassa on nyt kolme erilaista materiaalia.

Kun aikaa sitten hieman kului, alkoi yhä suurempaa osaa kuluttajista kiinnostaa kevyemmät kengät, jotka miellettiin nopeammiksi ”kisakengiksi”. Tämän kolikon kääntöpuoli oli toki se, että tukevammat kengät tuomittiin raskaiksi ja hitaiksi. Ihmisten ajatuksissa oli helposti puolen kilon palat ylipronaatiotukea molemmissa kengissä.

Nike Air Zoom Structure 18 naisille

Naisten malli on kaunis kuin karkki…

Nike on kuitenkin eri mieltä tukevien kenkien hitaudesta. Tuttu Nike Air Zoom Structure on ehtinyt jo malliin numero 18. Nike lupailee sen olevan nopein tukeva kenkä ikinä.

Nike Air Zoom Structure 18 miehille

…miesten malli perinteisemmän värinen.

Tukevutta parantavan istuvuuden Air Zoom Structure saa epäsymmetrisestä Flywire –tukinauhoituksesta, joka sitoo kengän tukevasti jalan ympärille antaen sen kuitenkin liikkua vapaasti. Päällinen on myös nykytrendin mukaisesti hengittävää ja joustavaa kudosmaista Engineered Meshiä.

Nike Air Zoom Structure 18 dynamic support tuki ja air zoom ilmavaimennus

Dynamic Support tukee jalkaa ja Flywire ”-tukivaijerit” parantavat isvutuutta

Tärkein tukevuuden lähde on kuitenkin Dynamic Support –välipohja, jossa perinteisesti kaksi erivahvuista välipohjamateriaalia estävät jalan kääntymistä sisään päin. Nyt välipohjaan on lisätty vielä kolmas materiaali, joka entisestään hidastaa pronaatiota ja helpottaa askeleen rullaamista päkiälle.

Nike Air Zoom Structure 18 ilmavaimennus kannassa ja päkiässä

Nike Air Zoom Structure 18:ssä on Air Zoom vaimennus kannassa ja päkiässä.

Tukevien kenkien vaimennus tuomitaan usein melko nopeasti liian pehmeäksi ja raskaaksi. Tämä ehkä johtuu siitä, että lähtökohtaisesti tukevien kenkien käyttäjiksi mielletään hieman raskaammat juoksijat. Air Zoom on muutenkin jäänyt hieman uusimpien tulokkaiden, kuten Adidas Boostin jalkoihin. Nyt kuitenkin Nike lupailee, että Air Zoom on kaikkein nopein ja tunnokkain Niken ilmavaimennuksista. Air Zoom vaimennus löytyy kengästä sekä kannasta että päkiästä.

Vaikka kuinka olisi kiva vetää jalkaan natural motion / zero drop / bare foot –kenkä, jos jalkasi vaatii tukea, kannattaa sitä sille järjestää. Oikealla kengällä voi ehkäistä monenlaisia vammoja ja muuta murhetta. Jos samaan aikaan keveys kiehtoo, voi Nike Air Zoom 18 olla jalkine juuri sinulle. Urheilukauppojen hyllyihin sen voi odottaa saapuvan lähiaikoina.

Kuvat ja lähde: news.nike.com

RikuASA testaa – Berghaus Vapourlight Hyper Smock

ASA sai testattavakseen taannoin aktiiviliikkujille tarkoitettuja Vapourlight –sarjan takkeja brittiläiseltä Berghausilta. Testiin saapui ultra kevyt takki Vapourlight Hyper Smock sekä kevyt ja eristävä Vapourlight Hypertherm Reversible. Säiden takia ei kovinkaan paljoa eristystä vielä ole tarvittu, joten tähän mennessä testiin on ehtinyt vasta Hyper Smock.Voit lukea enemmän ennakkotietoja Hyper Smockista aiemmin julkaistusta ennakkoartikkelista.

Mistä on kyse

Todella kevyt VapourLight Hyper Smock pitää vettä ja sopii juoksuun

Äärimmäisen kevyt VapourLight Hyper Smock painaa vain 110 grammaa.

Berghaus Vapourlight Hyper Smock on siis ultra kevyt vettäpitävä kuori, joka on lajissaan valmistajan mukaan maailman kevein. Alla on tämä simppeli tuote ranskalaisina viivoina:

– Kevyt, vain 110g / L-kokoinen takki
– 7000mm vesipilari
– Hengittävyys 8000g/m2/24h
– DWR-käsittely
– Teipatut saumat (ei vetoketju)
– Anorakki pitkällä vetoketjulla
– Säädettävä huppu
– Pieni tasku olkavarressa
– Stow-away pussukka

Takissa ei siis ole juurikaan mitään ylimääräistä mikä on tietenkin määritelmällistä tällaiselle tuotteelle.

Testaus

Takkihan on siis tarkoitettu helposti mukaan otettavaksi kuoreksi esimerkiksi polkujuoksulenkeille tai muille vähän vauhdikkaammille aktiviteeteille. Takki pääsikin heti mukaan arki- ja urheilukäyttöön sillä kokonsa tai painonsa puolesta se ei todellakaan ole pahasti tiellä. Sittemmin takki on ollut mukana kaatosadelenkeillä, arkikäytössä, futistreeneissä, golf-kentällä, koiraa ulkoiluttaessa, you name it… Ja jo tässä vaiheessa voi sanoa, että se on paikkansa ansainnut.

Ominaisuudet

No takkihan on todella, todella kevyt. Lähes jokaiselta varteenotettavalta urheiluvaatevalmistajalta löytyy kuitenkin nykyisin tuote tähän ultrakevyiden takkien sarjaan, eivätkä näiden painot montaa grammaa heittele. Jollet siis ole todellinen grammanviilaaja ratkaisevat todennäköisesti muut ominaisuudet enemmän kuin muutama gramma suuntaan tai toiseen.

Berghaus Vapourlight Hyper Smockin huppu

Säädettävä huppu on hyvä riittävän tilava

Vedenpitävyyden kanssa ei ongelmaa ole ollut. Vielä kertaakaan en niin kovaan sateeseen ole joutunut, että takista olisi vesi tullut läpi. DWR-käsittelyn ansiosta kankaaseen ei imeydy pientäkään määrää vettä eikä se jää märäksi vaikka se olisi sateessa ollutkin. Todellisessa kaatosateessa on välillä vähän vaikea tuomita onko takki todella pitänyt vettä, sillä kun taivas aukeaa toden teolla on vettä yksinkertaisesti kaikkialla. Vasta lenkin jälkeen tajuaa, että alla olevat vaatteet ovat ainoastaan peruskosteat, eivät läpimärät. 7000mm riittääkin vedenpitävyydeksi moniin olosuhteisiin varsinkin vaatteelle, jolle myös hengittävyys on tärkeää. Kuitenkin esimerkiksi UTMB:llä, jolla takki on pakollinen varuste, suositellaan sen vedenpitävyydeksi 10000mm, joka käytännössä vastaa Gore-Tex tasoista kuorta. Näin ollen Hyper Smock ei välttämättä ole oikea tuote jos odotettavissa on todella haastavia olosuhteita.

Berghaus Vapourlight Hyper Smockin pikkutasku

Pikkutasku on vähän outo, eikä välttämättä ole kovinkaan tärkeä. Ihan hieno se on.

Minulla on ollut muutamia tällaisia ultrakevyitä takkeja ja niiden kanssa käydään yleensä samaa nollasummapeliä, vedenpitävyys on suoraan pois hengittävyydestä. Vaikka Hyper Smock melko hyvä yhdistelmä onkin, ei sekään tietenkään ole mikään ihmetakki. Takki tuntuu mukavan hengittävältä kun lämpötila on noin 10 asteessa ja liikutaan peruskestävyystasolla. Lämpötilan noustessa tai vastaavasti vauhdin kasvaessa alkaa Hyper Smock tuntua muiden takkien tapaan hieman tukalalta. Kyseisen kaltaisten takkien joukossa olen kuitenkin tavannut monia erittäin paljon huonommin hengittäviä tuotteita, joten Hyper Smock pärjää tässä vertailussa mainiosti.

Berghaus Vapourlight Hyper Smockin pakattuna

Pakattuna Hyper Smock ei ole jurikaan nyrkkiä kämmentä suurempi

Suunnittelultaan takki on mainio. Anorakkimalli avaralla vetoketjulla miellytti ainakin itseä, se on helppo pukea ja riisua tai avata kun tarvitaan hieman lisää ilmaa. Säädettävä huppu istuu hienosti eikä ole tiellä kun sitä ei tarvita. Takki pysyy mukavasti paikallaan eikä lähde nouseman repunkaan alla. Hihan resori on riittävän väljä, jotta sykemittaria on helppo lukea suorituksen aikana. Oikeastaan ainoa hieman erikoinen ratkaisu on olkavarren pikkutasku, sille kun ei mitään järkevää käyttöä löydy. Sinne ei mahdu puhelinta ja jopa avaimet jäävät ohuen kankaan takia hieman heilumaan hihaan. Itse olen pitänyt taskussa tuota pientä säilytyspussia, mutta sitä varten ei omaa taskua olisi hihaan tarvinnut tehdä.

Käyttö

Vaikka sateenpitävyys nousee tällaisissa takeissa usein ominaisuuksien keskiöön, itse nostaisin jotain ihan muuta – nimittäin sen lämpimyyden. Tällainen ohut tuulenpitävä takki on loistava tuote esimerkiksi ennen ja jälkeen suorituksen tai tauoilla. Helposti mukaan otettava takki lisää yhden välittömiltä sääelementeiltä suojaavan kerroksen ja aluskerroksilla on helppo säädellä lämpimyyttä.

Berghaus Vapourlight Hyper Smockin pitkä vetkoketju

Anorakki pitkällä vetoketjulla on helppo pukea ja riisua

Ominaisuuksiensa puolesta takki toimii hienosti suorituksen aikanakin, itse vaan en oikein helposti osaa käyttää tällaista takkia ellei vettä tule todella paljoa. Reippaassa ulkoilussa, tauoilla tai vaikka golfkentällä takki on loistava.

Yhteenveto

Jokainen vähänkään enemmän urheileva ja varusteista kiinnostunut ihminen tarvitsee tällaisen takin, ottamatta kantaa siihen onko sen oltava juuri Berghausin Hyper Smock. Lajissaan Hyper Smock on kuitenkin loistava tuote ja testin aikana se on ollut minulla lähes koko ajan mukana. Olen myös huomannut vetäväni sen päälle yllättävän monissa eri tilanteissa.

Vedenpitävyyden suhteen en vielä niin vaikeita olosuhteita ole kohdannut että se olisi ongelmaksi muodostunut. Hengittävyys on mainio, muttei tältäkään tuotteelta kannata odottaa vielä tuota urheiluvaatteiden Graalin maljaa. Mutta kuten sanoin, on se testaamistani takeista ehdottomasti terävintä kärkeä.

Hintaa takilla on 160 euroa eli samoilla linjoilla kun muiden premium-valmistajien vastaavilla tuotteilla. Hintaansa nähden tällä takilla on kuitenkin lukuisia käyttötarkoituksia ja on sen vuoksi pitkälti hintansa väärtti.

RikuIcebug Xperience – Polkujuoksua postikorttimaisemissa Pt.2

Icebug Xperience on kolmipäiväinen etappikisa, joka juostaan Länsi-Ruotsin rannikolla. Lue ennakkotiedot ja ensimmäinen osa kisaraportista ASAn sivuilta.

Päivä 3 – Woods and islands

Viimeisenä päivänä oli vuorossa yhdistelmäetappi. Lähtö tapahtui Kungshamnin keskustasta ja siitä oli juostava lautalle, joka kuljettaisi meidät Malmön saarelle. Ensimmäinen osa osoittautuikin mielenkiintoiseksi, kun ennen lähtöä matkaksi ilmoitettiin ennakkotiedoista poiketen 16 kilometrin sijaan noin 17 kilometriä.

Kaunis polkujouksutapahtuma Icebug Xperience ruotsin länsisaaristossa

Lossimatka keskeytti viimeisen päivän juoksun, toisille se sopi, toisille ei…

Reitti olikin jälleen melko leppoisaa juostavaa pitkine kallio-osuuksineen ja metsäpätkineen ja paikoin jopa pitkine nousuineen. Lautat saarelle lähtisivät puolentunnin välein aina 10 yli ja 20 vaille. Mielenkiintoiseksi homma muuttui kun amerikkalaisen toimittajan kanssa katsoimme kelloa 15 kilometrin kyltin kohdalla. Kovavauhtinen 2 kilometriä ja olisi hyvät mahdollisuudet ehtiä seuraavaan 20 vaille lähtevään lauttaan. Nostimme siis vauhtia yli minuutti / kilometri. Kuitenkin 17 kilometrin kohdalla juostiin kokoajan sisämaahan päin ja 17,5 kilometrin kohdalla lautan saattoi jo nähdä – noin kilometrin päässä. Vauhti siis takaisin normaaliin ja lauttarantaan saavuttaessa Suunto Ambit 3 piirsi matkaksi 18,87 kilometriä.

Kaunis polkujouksutapahtuma Icebug Xperience ruotsin länsisaaristossa

No lauttahan oli mennyt menojaan, joten edessä oli reilu puolen tunnin huili. Onneksi tarjolla oli vähän ruokaa ja juomaa. Lauttamatkan odottelu ja sitä edeltänyt kovavauhtinen veto kostautui itselle jonkin verran eikä juoksu kulkenut enää saarella niin mukavasti. Malmön saaren maisemat ja kallioiset polut olivat jälleen huippuluokkaa, joten huolimatta väsymyksestä homma tuntui ihan hyvältä. 10 kilometriä myöhemmin edessä häämötti Icebug Xperiencen viimeinen maalikaari. Aika tasan 3 tuntia, matka 29,5 kilometriä.

Yhteenveto

Icebug Xperience on hieno tapahtuma, joka muutaman vuoden kehittymisen jälkeen voi lunastaa paikkansa yhtenä Ruotsissa, ehkä jopa pohjoismaissa ja mahdollisesti maailmalla tunnettuna polkujuoksutapahtumana. Siinä on varmasti potentiaalia, joka toivottavasti realisoituu ja järjestäjät saavat paikalle haluamansa osallistujamäärän.

Juoksuun aikaa päivittäin ei kuitenkaan kulunut siirtymisineen kuin noin kolme tuntia ja jatkossa voisikin olla järkevää järjestää osallistujille vaikka joitain mielenkiintoisia trail-juoksuaiheisia workshopeja päivän aikana. Näin tapahtuma voisi toimia kisan lisäksi myös jonkinlaisena initiaationa lajista kiinnostuneille.

Kaunis polkujouksutapahtuma Icebug Xperience ruotsin länsisaaristossa

Viimeisen päivän reitti tärähti kalastajan päämajaan

 

Hyvää: Icebug Xperience juostaan yhdessä pohjoismaiden kauneimmista ympäristöistä. Laajat merelle katsovat kalliot ovat todella inspiroivaa juostavaa. Uinuvista kesäkylistä alkavat tai niihin päättyvät etapit ovat parhaimmillaan jopa intiimin tuntuisia ja tunnelma maalissa on leppoisa, ainakin säiden salliessa. Etappikisan luonne mahdollistaa myös laajemman sosiaalisen kanssakäymisen kilpakumppanien kanssa kun iltaisin on mahdollista ruokailla yhdessä.

Kehitettävää: Paikoin reitit sisälsivät liikaa tieosuuksia. Merinäköalalliselta kalliolta maantien varteen siirtyminen tuntuu paikoin epämotivoivalta. Samoin jatkossa on kiinnitettävä enemmän huomiota reitin pituuden tarkkuuteen. Itseä se nyt ei juurikaan haitannut, mutta joku tosissaan juokseva saattaisi joutua ongelmiin vauhdin jaon kanssa kun maalin kohdalla matkaa onkin jäljellä useampi kilometri. Myös ajanotto oli toteutettu melko simppelisti kello ja paperi tyyppisesti ja tämä johti joihinkin epäselvyyksiin aikojen kanssa.

Kaiken kaikkiaan Icebug Xperieence on hieno kokemus, jonka mielelläni tekisin uudelleen. Halvimmillaan tapahtumaan pääsee noin 170 eurolla jolloin saat kilpailun kuljetuksineen, lounaan maalissa jokaisen etapin jälkeen ja finisher paidan. Noin 500 eurolla saa näiden lisäksi majoituksen neljälle yölle, illalliset sekä kuljetuksen Göteborgista.

RikuIcebug Xperience – Polkujuoksua postikorttimaisemissa Pt.1

Länsi-Ruotsin saaristossa, noin reilu 100 kilometriä Göteborgista Osloon päin järjestettiin siis ensimmäistä kertaa Icebug Xperience polkujuoksutapahtuma. Toistaiseksi pienimuotoinen tapahtuma omaa potentiaalin kasvulle ja järjestäjien tavoitteena onkin saada vuonna 2020 kallioisia saaria juoksemaan nelinumeroinen summa juoksijoita. Voit lukea hieman lisää tapatuman ennakkojutusta.

Kaunis polkujouksutapahtuma Icebug Xperience ruotsin länsisaaristossa

Kalliot aukesivat silmän kantamattomiin

Tapahtuma jakaantuu kolmelle päivälle, joista jokaisena juostaan noin 20-30 kilometrin mittainen etappi. Reitti vaihtelee joka päivä ja jokainen reitti on luoteeltaan hieman erilainen. Tapahtuma on ehkä parempi sana kuvaamaan Icebug Xperienceä kuin kisa, sillä ainakaan nyt ensimmäistä kertaa järjestettävässä tapahtumassa varsinaisesti voitosta juoksevia osallistujia on vain kourallinen. Reitin voi suorittaa myös kävellen ja kävelijöille on oma ”sarjansa”.

Icebug Xperiencen ”perusleirinä” toimii Ramsvikin leirintäalue, jolta etapit joko alkavat tai jolle ne päättyvät. Leirintäalue sijaitsee aivan meren rannassa ja maisema kivikkoisille saarille pienine veneineen etualalla on suoraan postikortista. Vaikea kuvitella inspiroivampaa ympäristöä juoda aamukahvia ennen päivän etappia. Muutenkin seudulla on mahtavia kesäkyliä, jotka valitettavasti syyskuun alussa alkavat jo vetäytyä talviteloille. Juoksureitit kulkevat näiden kylien läpi, joissa mökkien pihassa nököttävät Volvot ja Ruotsin liput viimeistelevät tunnelman todellisesta lintukodosta.

Päivä 1 – Hunnebo Haut Route

Kaunis polkujouksutapahtuma Icebug Xperience ruotsin länsisaaristossa

Ensimmäisenä päivänä kilpailijat kuljetettiin lähtöön pienellä veneellä.

Enismmäisen päivän etappi saa arvoisensa aloituksen kun juoksijat kuskattiin pienellä laivalla läheiseen Hunnebon kylään starttia varten. Uinuvassa kesäkylässä startin odottaminen oli lähes intiimi kokemus. Juoksijat eri maista tutustumassa toisiinsa hyvässä hengessä ja spekuloimassa päivän taktiikkaa, joidenkin tavoitteena mennä lujaa ja toisten saada hyviä kuvia.

Ensimmäisen päivän lähtöviivalle alkoi kerääntyä juoksijoita hyvissä ajoin.

Ensimmäisen päivän lähtöviivalle alkoi kerääntyä juoksijoita hyvissä ajoin.

Ennen starttia juoksijoille kerrottiin vielä, että reitti onkin 20 kilometrin sijaan pikkuisen reilu 21 kilometriä. Reitti lähtikin seuraamaan rantaviivaa ja noin 2 kilometrin jälkeen alkoi kiipeäminen kallioille. Ensimmäisen 10 kilometrin aikana nousuja kertyikin melko paljon, joskin siedettävissä erissä. Ensimmäisen päivän reitti oli luonteeltaan hyvin vaihteleva. Alkureitistä juostiin kylien läpi pitkälti päällystettyjä teitä. Sen jälkeen reitti seurasi vaellusreittiä vaihtelevien metsämaisemien läpi. Välillä seurattiin taas rantaviivaa, josta kiivettiin jälleen kallioille ja laskeuduttiin taas pitkälle sillalle. Erittäin motivoivaa juostavaa, joskin todellisia polkujuoksupuristeja olisi välillä pitkätkin (max. 1km) asfalttipätkät saattaneet häiritä.

Kaunis polkujouksutapahtuma Icebug Xperience ruotsin länsisaaristossa

Pitkä silta herätti taas juoksemaan vähän vauhdikkaammin.

Reitin pituus olikin ehkä suurin arvoitus. Muutaman lyhyen harhaan juoksun seurauksena uuden Suunto Ambit3:n matkan mittaus kulki hieman kylttien edellä. Muutama sata metriä ennen 20 kilometrin kylttiä oli kannustuskyltti, jossa todettiin maalin olevan enää 2 kilometriä. Sekin oli pitkä kakkonen ja lopuksi maalissa kello antoi lukemiksi 22,91km.

Päivän etappi päättyi leirintäalueelle ja maalissa oli heti tarjolla lounasta. Aurinkoisessa rannassa olikin mukava makoilla ja aloittaa rauhallinen palautuminen. Oma aika 2.10,10, joka oli varsin tyydyttävä matkaan ja valokuvien määrään suhteutettuna.

Päivä 2 – Ramsvik Rocks

Toisen päivänä oli jälleen luvassa parin kympin lenkki ja startti tapahtui kätevästi suoraan majapaikan pihasta. Ramsvik Rocks reitti lähti heti seuraamaan rantaviivaa ja ensimmäisen 10 kilometriä saikin nauttia mukavasti merinäköalasta.

Kaunis polkujouksutapahtuma Icebug Xperience ruotsin länsisaaristossa

Maiseman ja sään yhdistelmä oli täydellinen

Ensimmäisen puolikkaan aikana pääsikin nauttimaan ehkä leppoisimmasta polkujuoksusta aikoihin. Todella laajoja sileäksi hioutuneita kallioita pitkin pääsi juoksemaan kilometri tolkulla meren avautuessa upeasti edessä. On todella viihdyttävää juosta periaatteessa melko helppoa ja tasaista reittiä, joka samalla kuitenkin vaatii hieman ajatusta siitä mihin jalkansa asettaa. Kallio onkin oma suosikki polkujuoksualustoista.

Kaunis polkujouksutapahtuma Icebug Xperience ruotsin länsisaaristossa

Lisää maisemaa

Toinen puoli lenkistä oli vielä helpompaa joskin ehkä hieman tylsempää juostavaa kohti korkeaa Smögenin siltaa. Pitkähkö tie osuus päättyi lopulta maaliin upeassa ruotsalaisessa rantakylässä, jossa juoksun päälle maistui lounaan lisäksi yksi kylmä bisse. Lopulta bussikuljetus toi kilpailijat takaisin majapaikkaan.

Kaunis polkujouksutapahtuma Icebug Xperience ruotsin länsisaaristossa

Smögenin silta…

Tässäkin tapauksessa matka oli hieman epäselvä ja 20 kilometrin reitti oli selvästi jälleen lähempänä 22 kilometriä. Oma aika kevyt 2.14 ja akkuja säästyi mukavasti myös viimeiseen päivään.

Kaunis polkujouksutapahtuma Icebug Xperience ruotsin länsisaaristossa

Toisen päivän maali oli uinuvassa kesäkylässä

Mielenkiintoiseen viimeiseen etappiin, jossa sinnepäin kerrotut matkat aiheuttavat todellista hämmennystä sekä yleistunnelmiin kisasta palataan jutun toisessa osassa välittömässä lähitulevaisuudessa…

RikuIcebug Xperience – polkujuoksutapahtuma kaunissa saaristossa

Viikonloppuna kisataan siis ensimmäistä kertaa Icebug Xperience, kolmipäiväinen polkujuoksukisa, jonka näyttämönä toimii Böhuslänin saaristo noin 130 kilometriä Göteborgista Osloa kohti. ASAlla on ilo ja kunnia päästä kokeilemaan reitti ja kertomaan kisatunnelmista Icebugin kutsumana. Tällä kertaa matkaan pääsi lähtemään Riku.

Icebug Xperience on Ruotsin saaristossa juostava kolmipäiväinen polkujuoksukilpailu

Icebug Xperience on Ruotsin saaristossa juostava kolmipäiväinen polkujuoksukilpailu

 

Minkälaisesta kisasta sitten on kysymys? Sitä en tiedä itsekään täysin. Kisan selvä vetonaula on kaunis saaristo, jossa juostaan. Vaihtelevat maisemat ovat toki polkujuoksukisojen suola ja erottaa ne viimeistään katuvastineistaan. Saaristo tarjoaa siis maisemia aina merinäköaloista ja sileistä kallioista kohoileviin metsiin.

Icebug-Xperience-polkujouksukisan-logo

 

Matka siis jakaantuu kolmelle päivälle, joista jokaisen juostaan etappi lähes täysin poluilla. Ensimmäisenä päivänä matka on 20km ja kulkee Hunnebo Haut Routella. Toisen päivän etapin nimi on Ramsvik Rocks, joka on kivisempi 20km reitti. Viimeisen päivän reitti puolestaan on 16km pitkälti metsäpätkää ja sen jälkeen lautalla Malmön saareen, jossa juostaan vielä kunniakymppi. Jokainen etappi päättyy ruoka- ja juomatarjoiluun maalissa.

Joka tapauksessa luvassa on mielenkiintoinen reissu ja haastetta tulee varmasti ainakin palautumisessa. Sinällään keskittyminen lienee kauniin reitin fiilistelyssä ja vauhti on rennompi. Kisa ei kuvaakaan tapahtumaa hyvin, vaan reitin voi suorittaa myös kävellen, kunhan nauttii.

Mukana on myös mielenkiintoisia kamoja. Matka taittuu toki Icebugin kengässä, joka selviää myöhemmin. Lisäksi reitillä testataan ainakin Suunnon Ambit3 Sport –kelloa sekä tarvittaessa Berghausin Vapourlight HyperSmock –takkia.

Päivityksiä yritän tehdä joka päivä kuvineen reitiltä.

RikuAmer Sports Brand Store – huippubrändit hienosti esillä

Tänä aamuna kello 10 avautuu siis Helsingin Vallilaan Amer Sports Brand Store. Liikkeestä löytyy edustettuna tärkeimmät Amer Sportsin brändit laajalla ja hieman erilaisella valikoimalla. Amer Sportsin merkeistä suomalaisille tutuimpia lienevät Salomon, Suunto, Atomic ja Wilson, joita löytyy kattavasti myös perinteisten urheilukauppojen valikoimista. Pienempiä, mutta kuluttajia varmasti kiehtovia merkkejä ovat huippulaatuisia ulkoiluvaatteita valmistava Arc’teryx, lautailuhenkisiä laji- ja vapaa-ajanvaatteita Bonfire sekä vastaavaan tuoteryhmään erityisesti naisille suunnattu Nikita ja vielä pyöräilymerkki Mavic.

Arcteryx vaatteita Amer Sports Brand Storessa

Arc’teryxin vaatteet lienevät Amer Sports Brand Storen vetonaula. Kuva Joonas Laurila.

Mitä sitten Amer Sports Brand Store tuo kuluttajille? Tavarantoimittajien suuri määrä tekee sen, ettei tuotemerkkikohtaisesti urheiluliikkeistä löydy kovinkaan kattavaa valikoimaa, etenkin kun suomalaiset urheilukaupat eivät pääsääntöisesti ole sieltä kaikkien innovatiivisimmasta päästä. Amer Sports Brand Store pystyykin esittelemään laajemman ja hieman erikoisemman valikoiman edustamiensa tuotemerkkien osalta.

Nikitan vaatteita Amer Sports Brand Storessa

Nikita tekee vaatteita naisille lautailuun, vapaa-aikaan ja rannalle. Kuva Joonas Laurila.

Suurimpien kiinnostuksen kohteiden voisin kuvitella olevan Salomonin trail-kengät, -reput ja -vaatteet, joita kyllä löytyy hyvin nettikaupoista, mutta joiden sovittaminen on tärkeää. Samoin Suomessa vielä harvakseltaan myydyn Arc’teryxin vaatteiden uskon kiinnostavan ulkoilukuluttajia, jotka hakevat vaatteiltaan sitä kovinta mahdollista suorituskykyä. Vielä esiin voisi nostaa islantilaisen Nikitan, joka tekee siis lautailuhenkisiä vaatteita naisille niin vapaa-aikaan kuin lajiharrastukseenkin. Niin, eikä tietenkään saa unohtaa Suuntoa, jonka valikoima on kattavasti esillä. Sieltä voisi olla hyvä paikka poimia vaikka Ambit 3.

Suunnon kellot esillä Amer Sports Brand Storessa.

Suunnon kellot on kauniissa rivissä ja malleja lötyy joka lähtöön. Kuva Joonas Laurila

Lisäksi Amer Sports Brand Store on kaunis kuin karkki. Kotimaisissa urheilukaupoissa asioiminen ei liiemmin kutita elämyspuolta (mikä ei ehkä ole tarkoituskaan) mutta jo lyhyt pyörähdys Amer Sports Brand Storessa saa fiiliksen kattoon. Tuotteet ovat esillä niin kuin urheilukaupan Luoja ne tarkoitti ja kaikkeen tekee mieli koskea. Jos joskus tuntuu siltä, että motivaatio liikkua on vähän kateissa, kannattaa käydä etsimässä sitä vaikka Vallillasta.

Salomonin kenkiä Amer Sports Brand Storen hyllyssä

Salomonin kengät on esillä siististi ja valikoima on laaja. Kuva Joonas Laurila.

Haasteitakin Amer Sports Brand Storella on edessä. Vallilassa ennen Valtterin kirppiksenä palvelleessa Amerin pääkonttorissa sijaitseva liike ei ole varsinaisesti sijainniltaan keskeinen eikä liikkeeseen eksy sattumalta. Suomalaiset kuluttajat eivät myöskään ole olleet kaikista kiitollisimpia asiakkaita kiiltäville brändimyymälöille. Kuitenkin relevantti tuotevalikoima, sopivat kampanjat ja aktiivinen kommunikaatio kuluttajien kanssa vetää varmasti puoleensa väkeä.

SAlomonin S-lab ultra softground Amer Sports Brand Storessa

Salomonin kenkiä löytyy laaja valikoima myös trail-puolelle. Kuva Joonas Laurila.

Liike siis aukeaa tänään kello 10 ja luvassa on huikeita avajaistarjouksia. Ensimmäisen tuotteen saat hintaan -30% ja toisesta lähtee jo -50%. Suunnot on -20%. Jos mielit esimerkiksi Arc’teryxin kuorikamoja kannattaa ehkä lähteä aikaiselle lounaalle. Osoite on Aleksis Kiven Katu 17 A.