LauraTässä he ovat – prjctASA miehet!

Valinnat kevään ja kesän projektiin on tehty ja tänään se vihdoin starttasi: prjctASA – ylös sohvalta mies.

Projektiin valitut miehet ovat kuvassa vasemmalta oikealle: Pekka, Toni, Erik, Kerkko, Petri, Timo, Mikko, Ville. Pasi saapui kuvanoton jälkeen ja ekoista treeneistä oli poissa Erno. Valmentajat Laura ja Milla.

IMG_1912

Erno

37v Helsingin Lauttasaaressa asuva perheenisä, jonka intohimot on juokseminen sekä sukeltaminen. Liikuntaa olen harrastanut vaihtelevalla aktiivisuudella koko aikuisiän ja vaihtelevalla tässä tarkoitetaan sitä, että homma on aina kaikki tai ei mitään. Nyt vasta olen löytänyt jonkinmoista keskitietä tämänkin asian kanssa, mutta samalla kun aika jakaantuu niin monelle sektorille tahtoo treenaaminen helposti jäämään hyvinkin yksitoikkoiseksi, lue juoksuksi. Tältä projektilta lähtökohtaisesti odotan hyvää treeniseuraa, inspiraatiota monipuolisempaan treeniin sekä luonnollisesti ToughVikingin voittoa syyskussa.

Erik

Ryhmän junnu, ikää 25 vuotta. Tykkään urheilla, mutta kiireessä se on päässyt ”unohtumaan”. Teen töitä ja käyn koulussa samaan aikaan. Siihen vielä pari poikaa ja emäntä, niin eiköhän se kalenteri saada täyttymään kivasti. Aikaisemmin olen treenasin mm. thaiboxingia. Toivottavasti ottavat takaisin tb-rinkiin mukaan, kunhan saan aikaa raivattua kalenterista ja kunnon takaisin kohdilleen! Toivon löytäväni urheilun ilon ja siitä saadun voimavaran takaisin teidän kanssa treenaillessa!

Toni

39v Vantaalta. Aktiivisemman liikunnan olen aloittanut vasta noin vuosi sitten. Vuoden päätavoite on puolimaraton. Lenkkeily, yleisurheilu ja muutama muu laji kuuluu ohjelmaan. Harrastan myös moottoripyöräilyä. Hieman yllytyshullu ja kokeilunhaluinen. Haen enemmän potkua ja ohjeita harjoitteluun. Eikä haittaa ole pienestä paineesta.

Erik ja Toni

Erik ja Toni

Pasi

34v. kahden lapsen isä Vantaalta. Liikuttua on tullut aiemmin monin eri tavoin, mutta nyt viimeiset pari vuotta liikunta on jäänyt aivan liian vähälle lasten ja työn täyttäessä ajan. Halu on kova löytää liikunnan ilo uudelleen ja saada harrastamiseen säännöllisyyttä. Tavoitteena kunnon kehittäminen monipuolisen harjoittelun avulla ja muutama kilo painostakin voisi samalla pudota.

Kerkko

32 vuotta mittarissa. Projektille suuret odotukset, eritoten omalta kannalta mihin vielä rahkeet riittää tässä iässä. Suurin odotus on jatkuvan liikunnan ilon löytäminen. Tällä hetkellä liian kausiluonteista. Eritoten odotuslistalla valmentajien suhteen on voima- / kimmoisuuspainotteinen harjoittelu omalle kohdalle.

Pasi ja Kerkko

Pasi ja Kerkko

Mikko

35 vuotias perheenisä Vantaalta. Urheilun saralla tällä hetkellä valikoimaan kuuluu jääkiekkoa, salibandya,pyöräilyä ja saliharjoittelua on taas tullut heräteltyä henkiin. menneisyydessä myös amerikkalaista jalkapalloa ja moottoriurheilua. Projektilta odotan eniten potkua kestävyysharjoitteluun ja varsinkin juoksuharjoitteluun sekä neuvoja sen toteuttamiseen.Ei ole tähän mennessä tuo juoksuharjoittelu oikein maittanut. Painonhallinta on myös itselle hyvin ajankohtainen haaste, jonka toteuttamiseen projektista varmasti on suuri apu. Tänään tälleen ja syyskuussa repäistään.

Mikko

Mikko

Petri

Kesällä tulee 45 -vuotta mittariin, vaikka en nyt todellakaan tunne itseäni vielä varhaiskeski-ikäiseksi. Koulutukseltani olen VTM/FM ja pitkä työputki Itellan leivissä takana. Sen jälkeen suunnittelijan tehtäviä eri järjestöissä ja nyt valitettavasti (ainakin toistaiseksi) työnhakijana. Viime kesänä vietin sairaalassa pitkän tovin ja osin teholla keuhkokuumeen vuoksi ja sen vuoksi kunto pääsi romahtamaan ja painoa tulemaan. Oikeastaan vasta tämän vuoden puolella on tullut päästyä takaisin tolpille, joten joka toinen päivä tulee käytyä vesijuoksussa ja joka toinen päivä tehtyä parin tunnin kävelylenkkejä (kuten tänäänkin) tuon koirani kanssa. Ei ihan joka päivä viitsi kuitenkaan senioria rasittaa pitkillä kävelymaratoneilla kun mittarissa on Puffyllakin jo lähes 12 -vuotta. Tavoitteena on siis löytää juoksemisen ilo, painonhallintaan vinkkejä sekä innostavaa ryhmähenkeä. Ainakin puitteet tälle vaikuttaisivat olevan mitä mainioimmat..

Ville

38v kahden lapsen isä Suutarilasta ja työkseni toimin myynnin parissa. Liikunta ollut pitkään aaltoilua aktiivisten ja passiivisten jaksojen välillä jossa pisin totaalinen tauko on reilun kolmen vuoden takaa ennen välilevyn leikkausta. Liikunta keskittyy pitkälti pallopeleihin ja halu löytää puhdas juoksemisen into on korkealla. Myös ylimääräistä painoa on kertynyt näin ruuhkavuosien aikana, mikä entisestään kasvattaa motivaatiota tekemiseen.

Petri ja Ville

Petri ja Ville

Timo

36-vuotias Helsingin Käpylässä asuva perheenisä, joka työskentelee verkkomainonnan parissa projektipäällikkönä. Tulee liikuttua jalkapallon, juoksun ja fillaroinnin parissa ja satunnaisesti lasken/opetan lumilautailua ja pelailen sulkapalloa ja golfia. Harrastuksia siis riittää, mutta perhe, työ ja rakentelu/remppaaminen vie sen verran aikaa, että tekeminen ei tosiaankaan ole kovinkaan systemaattista. Toukokuun lopulla olen kyllä menossa juoksemaan Köpiksen maratoonin, mutta siihenkin treenaaminen olisi pitänyt olla järjestelmällisempää. Ryhmästä haen siis ”perseelle potkimista”, eli kun tehdään kuntotestit ja asetetaan tavoitteet, niin suorittaminen menee heti eri tasolle. Lisäksi ravintovinkit kelpaa oikein hyvin. Samanhenkinen seura on myös plussaa!

Pekka

34v ja tutkitusti elämäni parasta vuotta viettämässä. Pohjalla on viime vuosilta jo parit estekisat, multisport kokeilut ja puolimaratoonit, mutta treenailu epäsäännöllistä ruuhkavuosien ja korisliigatuomarina toimimisen takia. Tällä vuodella tavoitteena vetää 5-7 kisaa, joista pääkisana Tough Viking. Kisojen suhteen suunnitelmissa polkujuoksu ja triathlon kokeilu, puolimaratooni ja 3-4 estekisaa. Tavoitteena olla elämäni tikissä 27.12. – avovaimoni syntymäpäivänä.

Timo ja Pekka

Timo ja Pekka

**********

Valmentajina toimivat Laura ja Milla sekä kuvaajana Anna, joka tosin aloituspäivänä oli kipeänä kotona. Puhelimen kuvilla siis mennään, jota ei sateisen harmaa päivä auttanut, mutta pääasia tulee selväksi: hyvä ja rento meininki oli alusta asti mukana – toki totisella treeniasenteella höystettynä.

IMG_1894

Projektin aloitus oli maanantaina Eläintarhan urheilukentällä. Alkuun, mitäpä muutakaan kuin Cooperin testi ja lihaskuntokartoitus, joilla saatiin selville, miltä tasolta miesten kanssa lähdetään.

Pekka kuvaa ensimmäisiä treenejä näin:

Miltä nyt tuntuu? Keskisyke 186. Siltä nyt tuntuu. 12 minuuttia tuskaa ja lihaskuntotesti päälle.

PrjctAsan Ylös sohvalta mies! -projektin ekat treenit muistutti minua taas siitä, miksi rakastan kilpailla itseni kanssa ja antaa kaikkeni. Joukkuessa koen tuon olevan parhaimmillaan. Kannustetaan toinen toista ja samalla sisällä palaa tahto voittaa aina vieressä oleva. Yksi punnerrus enemmän, pikkaisen nopeammin.

Alun Cooper-testi osoitti kumminkin tosiasian. Kaikki me olemme kuolevaisia – 12 minuuttia tekee miehestä kuin miehestä lopun. Mahtavasti kumminkin kaikki jättivät kaikkensa tartanille. Loput mehut sitten puristikin ulos lihaskuntotestit. Burpee -viha-rakkaussuhde on syntynyt. Tästä on hyvä jatkaa. Aloitus oli mahtava ja antoi lisäpotkua tehdä täysillä töitä koko kesän.

Kohti 5.9. Tough Viking joukkuekisaa mennään ja treenit tulevat sisältämään niin juoksuharjoituksia kuin lihaskuntoakin.

Pysykää mukana!

Projektia seurataan ArcticSportAddicts.fi -sivustolla sekä Facebookissa. Instagramissa tunnelmiin pääsee hakusanalla #prjctASA tai seuraamalla valmentajia @juoksujalkaa & @milla2move.

Treenivaatteet:

Reebok-Delta-BeMoreHuman

prjctASA on ArcticSportAddicts.fi -sivuston järjestämä toinen kuntoprojekti. Ensimmäinen projekti Liikettä niveliin nainen! toteutettiin vuonna 2014 ja mukaan valittiin 6 naista. Vuonna 2015 kohteena on 10 miestä ja teemana Ylös sohvalta mies! Valmentajina toimivat Laura Enroth ja Milla Hurri.

3 comments

Kommentoi

Kommentit