Kylki

Kaikki draama perustuu tarinan käänteisiin. Suuret käänteet tekevät usein suuren elokuvan. ”Luke, I’m your father” (oikeasti Darth Vader ei muuten sano Luke), Kuudennen aistin lopun yllätyskäänne, Kummisedässä kummisedän salamurhayritys jne.

Iso käänne tekee isoa draamaa. Niin voi myös tapahtua pienessä Keminmaalaisessa motellissa nimeltä Käpylä.

Lauantaina salibandyturnauksessa sain osumaan kylkeeni. Luulin, että siinä vähän jumitti lihas ja pystyin jopa jatkamaan peliä. Koska se oli vähän arka, menin sunnuntaina vain kävelylle. Tiistaina olin kuvauksissa Keminmaalla. Näyttelin Peter Franzenin Tumman veden päällä –elokuvassa pienen roolin. Kylki oli edelleen vähän arka, mutta pystyin silti ilman ärtymystä treenaamaan 75 minuuttia motellin cross-trainerilla. Keskiviikkoaamuna pakkailin kamojani ja kyyti Oulun lentokentälle oli odottamassa. Yhtäkkiä aivastin ja tipuin maahaan kivusta. Tuntui, että koko kylkeni repesi. En pystynyt istumaan, en seisomaan. Uikutin kuin pieni lapsi.

Lennolle oli pakko keritä, joten raahasin itseni autoon. Sen jälkeen minulla oli vajaa kaksi tuntia pelkkää kipua autossa pienten töyssyjen saattelemana. Apteekkia ei luonnollisesti näkynyt missään. Repun pohjalta löytyi kolme likaista ja pölyistä Ibuprofen tablettia. Vedin ne huiviin mahdollisia bakteereja miettimättä. Kipu laski sen verran, että pystyin olemaan koneessa. Helsingissä HUS:n byrokraattinen systeemi osoitti tehokkuutensa. Soitin kentältä HUS:n keskukseen, jossa kysyin että mihin menen, koska asun Topeliuksenkadulla. Sieltä yhdistettiin Töölöön sairaalaan, josta käskettiin menemään Haartmannin sairaalaan. Menin taksilla kentältä suoraan sinne. Vaikka päivystyksessä ei ollut yhtään jonoa, lääkäri ei suostunut ottamaan minua, koska minun pitäisikin mennä omalle terveysasemalleni. Olin tuskissani. Hengitys sattui enkä löytänyt asentoa, jossa kipu helpottaisi. Sairaanhoitaja katsoi terveysasemani olevan Viiskulma. Näin, vaikka asuin sairaalasta 400 metrin päässä Topeliuksenkadulla. Lähdin siis bussilla toiselle puolelle kaupunkia. Osaan nähdä kyllä miten tämänkaltaisissa tilanteissa on ihmisiltä palanut pinna sairaaloiden aulassa. Olin sen verran marttyyri, etten suostunut ottamaan hoitajan tarjoamaa taksiseteliä. ”Säästetään valtion rahoja”, tokaisin. Pienisieluisuus näissä tilanteissa toimii aina. Sehän sitä kipua sitten lievittää. Hoitaja yritti tehdä kuitenkin kaikkensa auttaakseen minua.

Viiskulman terveysasemalla asiat onneksi sujuivat. Ystävällinen hoitaja ja lääkäri ottivat minut saman tien sisään. Tapaus oli niin selvä, ettei tarvinnut edes kuvata. Kylkiluu murtunut ja isot kipulääkkeet. Aivastus on todennäköisesti rikkonut jonkun hiusmurtuman isommin ja siksi kivusta tuli niin voimakas. Jälkeenpäin katsoin, että terveysasemani olisi oikeasti kuulunut olla Töölöön terveysasema. Eli varmaan sen Haartmannin sairaalankin lääkäri olisi voinut määrätä ne kipulääkkeet ja säästää minulta pari tuntia lisäkärsimystä. Se siitä Hippokrateen valasta.

Treenaaminen jää vähäksi aikaa. Hengitys tosiaan sattuu vielä ja nukkuminen ei onnistu ilman kodeiinia. Lääkäri ehdotti tilanteessa kuntopyörää, jossa ylävartalo pysyy paikallaan. Joonas lupasi tehdä pyöräilyohjelman heti, kun pystyn kivutta treenaamaan.

On aika masentunut olo. Treenaamiseen tulee pakostikin ainakin viikon tauko. Juuri kun oli hyvä fiilis. Ruokailua pitäisi osata nyt kontrolloida. Sokerit pois ja määrät pienemmäksi.

Sitten vitsillä ulos. Ohessa leffan maskeerajan ja puvustajan tekemä tyyli. Peten leffa tapahtuu ihanalla 70-luvulla. Tällä mennään vähän aikaa.

Kommentoi

Kommentit