Aloittamisen vaikeus.

Mä olen urheillut pikkulapsesta saakka, mutta silti monen kuukauden tauon jälkeen urheilukassin pakkaaminen on vain aina yhtä vaikeata. Sitä etsii tekosyytä, miksi tänään voisi jättää treenin väliin. Tulee mieleen lapsuus, jolloin Äiti joutui usein pakottamaan kouluun. Silloin repunkin täyttäminen tuntui inhottavalta. Laiskuutta ja mukavuuden haluisuuttahan se on. Oblomovilainen kohtalo uhkaa mua tällä hetkellä.

Konkreettisesti aloittamisen vaikeus on rytmin puutetta. Jos monta kuukautta on vain paiskonut töitä ja kaikki tauot löhönnyt, niin siihen on vaikea lyödä väliin jotain lisää ”pakollista”. Mutta kun sen startin ja rutiinin saa aikaiseksi, se palkitsee.

Hain motivaatiota punnitsemalla itseni eilen. Shokki… 90,6 kiloa. Oma painoennätys. Puolessa vuodessa on tullut 6 kiloa lisää. Joulun lisäksi syy löytyy kahden viikon uudenvuodenmatkasta Islantiin. Siellä tuli syötyä aivan huikeaa ruokaa ja mauskuteltua ne alas hyvällä viinillä. Btw. Jos menette ikinä Reykjavikkiin, niin suosittelen Fish Marketin tasting menua ja sen kylkeen pullo Chablista.

Dome Karukoski

Mikäli itse paino ei vielä riitä motivaattoriksi, niin kokeilkaa työntää vatsa ulos peilin edessä ja katsoa miltä näyttää puolen vuoden päästä, jos ei vieläkään aloita…

Eli eka treenipäivä ja 10 viikon rääkki alkoi kiinnostavalla kokemuksella. Kävin Ideal fitissä Hakaniemessä tekemässä ensimmäisten kertaa elämässäni Inbody –testin. Testi kertoo pitkälti miten keho on rakentunut. Rasvan osuus, lihasmassan osuus painosta jne. Olin kuvitellut, että ihannepainoni olisi n.82 kiloa, mutta paljastui, että kehossani on niin paljon lihasmassaa (41,7 kiloa) suhteessa painoon, että tavoitepainoksi kone merkkasi 85,7 kg. Sain myös tietää, että vasen käteni on lihaksikkaampi kuin oikeani. Tämä oli yllätys, koska olen oikeakätinen. Eniten tuloksia analysoineet Ideal Fitin Anne ja Core Trainersin Ville olivat huolissaan viskeraalisen rasvani määrästä. Se on sitä todella vaarallista tavaraa, joka kertyy sisäelinten ympärille. Viskeraalinen rasva muodostuu yleensä huonoista rasvoista ja esimerkiksi alkoholista. Mun luku 80.8 oli kohtuullisen korkea suhteessa muuhun kuntooni. Uudenvuoden kuplivat ja se pullo Chablista tuskin ainakaan auttoivat tässä kohtaa.

dome karukoskidome karukoski

On hyvä laittaa itsellensä tavoite. Kun on saavuttanut yhden tavoitteen, voi jälleen laittaa uuden tavoitteen itselleen. Olkoon se alkutavoite nyt 85 kiloa maaliskuuhun mennessä. Sen pitäisi olla realistinen. Siihen päälle vielä viskeraalisen rasvan tavoitteeksi saada luku alkamaan kutosella. Eli alle 70.

Eiku treenaamaan. Tälle viikolle Core:n Thomas Tallbergin ja ASAn Joonas Laurilan kanssa suunniteltiin 2 Cross fit treeniä, yksi uima- ja vesijuoksutreeni sekä yksi juoksutreeni. Niiden onnistumisesta myöhemmin tällä viikolla.

Ohessa kuitenkin fiilikset ekan CrossFit -treenin loppumisen jälkeen.

dome karukoski helsinki core trainersin studiolla

Kommentoi

Kommentit