Rambot vs me muut!


Äitini on aina tykännyt sienestyksestä, hiihdosta ja kävelystä koiruksen kanssa. 90-luvun alkupuolellä mutsi meni salille. Salikäyntejä ei kuitenkaan loppujen lopuksi tullut montaa. Ihmeteltiin miksi innostus ei koskaan syttynyt, syy löytyi: ”Siellä on niitä piereskeleviä ramboja”.

Kommentti kuvaa melko kivasti sitä miten saliharjoitteluun suhtauduttiin aikaisemmin. Hiki, karjaisut, karvaiset ukot, rumat metallinsiniset kolhiintuneet painot, levytangot, ja niin.. ne salihousut. Tiedettiin, että lihasharjoittelu tekisi hyvää naisillekin, mutta sali oli epämukava paikka. Sinne ei osattu mennä. Siellä asui rambot. Sitten yhtäkkiä kuntosalien ovet avattiinkin meikäläisille ja rambot oli laitettu piiloon. Tavalliset rimppakintut ja masulit menivät ihmettelemään ja nostelemaan painoja, joita oli vähän stailattu kivemman näköisiksi. Ei ollut sinistä metallia eikä ruostuneita tankoja, oli kiiltovalkeaa ja mustia nahkapenkkejä.

Itsekin siirryin salille, kun juoksu tyssäsi selkäkipuun eikä jumpassakaan oikein enää saanut hyppiä. Salilla tuli oltua. Perussalikäynti kesti ainakin 1,5h. Tunnin verran cross-traineriä ja sitten vähän vatsoja. Olin huomaavinani edistystä ja hetken oli kiva olo. Lopulta mitään muutosta ei tapahtunut. Päätin, että pitää viihtyä salilla vähän kauemmin, joskus parikin tuntia, mutta crossarin vääntäminen oli tylsää, enkä oikein osannut motivoida itseäni punttien nostoon. Salilla käynti vei hurjasti aikaa eikä mitään tapahtunut. Toki sain pari ohjelmaakin laadittua, mutta kyllästyin niihin aika nopeasti. Sitten tehtiin taas samat crossarit, kyykyt, hartiat ja vatsat. Ja näillä mentiin. Enkä ollut ainoa. Kotikylässä oli paljon daameja, jotka tekivät samat puuhat pahimmillaan vuodesta toiseen. Tuli mieleen, että eikö sitä kunnon ylläpitoa voisi tehdä vähemmälläkin ajalla? Ongelma oli, ettei sitä itse oikein osannut edistää kehittymistä, kun kunnollista ohjausta ei ollut. Oli vaan se paikka, jossa käytiin. Ajateltiin, että mitä kauemmin siellä käy sitä enemmän kehittyy. Siinähän sitä oltiinkin. Kaikki illat jumppaamassa.

Tänään löytyy Crossfitiä, Fitnesskisoja, Body Combattia, Les Mills tunteja, Insanity-ohjelmaa, Zumbaa, Shappia ja vaikka aerobic on jo melko kasaria, sitäkin löytyy. Sitten on niitä ohjaajia jotka tsemppaa, personal trainereita, PT:itä. Ja salit on nättejä; on punaisia köysiä, pinkkejä palloja ja neonsinisiä bosuja. Nyt on trendikästä. Ongelma tuntuukin olevan enemmän valinnan vaikeudessa, kun siinä, ettei salille enää kehtaa mennä tai ettei tiedä mitä siellä pitäisi tehdä. Itse pääsin sattumien kautta huikeaan porukkaan, jonka löydettyäni olen täysin luopunut omatoimisesta salitreenaamisesta. Helsinki Core Trainersin tiesin jo sen perustamisesta asti ja olenkin talvesta saakka ollut  All In heidän jumpparyhmässä, Boot Campissa. Mitä siellä Boot Campissa sitten tehdään?

Jumpparyhmä sana oli sarkasmia. Kun kaverit kysyvät Boot Campista, minulla on tapana vastata ”se on semmosta cross fit meininkiä”. Valmentajamme, Ville Rapeli, sanoo kuitenkin samantien HEP! –”Kyse ei ole Crossfitistä. Meillä tehdään toiminnallista harjoittelua, johon on haettu vaikutteita Crossfitistä, urheiluvalmennuksesta ja fysioteraupeuttisesta harjoittelusta.”

Tuo kuulostaa hienolta, varsinkin, kun sana toiminnallinen ei oikeastaan merkkaa minulle mitään. Ville jatkaa –”Toiminnallinen harjoittelu on ihmisen toiminnallisuuden parantamiseen tähtäävää toimintaa ja se voi olla lähes mitä vaan. Tärkeää on määrittää jokaisen yksilön toiminnalliset ’haasteet’ , jotta voidaan luoda toiminnallinen harjoitus juuri hänelle.” Eli minun tapauksessani se olisi esim. ne heikot keskivartalolihakset.

Boot Camp on ollut erittäin huikea kokemus. Porukka on kasattu samantasoisista kavereista, olivat he sitten kundeja tai tyttöjä. Olen huomannut kuinka tehokasta tiukka treenaaminen on yhdessä; kavereiden nopeus haastaa tsemppaamaan. Samalla saan kuitenkin keskittyä itseeni ja omaan tekemiseeni tuhlaamatta 90 minuuttia salilla ihmettelyyn.


Nyt koitan olla varovainen, mutta en ole rehellisesti sanottuna ollut näin hyvässä kunnossa aikaisemmin. Tunnen oloni oikeasti fyysisesti vahvemmaksi. Nautin rääkistä ja jos aikaisemmin kirjoitin Aamuspartalaisista niin nyt olen kyllä Incredible Hulk. Takareisissä on yhtäkkiä kaari, selkeä merkki sinne muotoutuneesta lihaksesta. Nostan kädet sivulle ja siellä näkyy hauikset. Kiroilen Villelle treeneissä mutta Ville kiusaa takaisin. Ja eteenpäin mennään.

Tuotekehittelyssä olisi yleensäkin tärkeää, ettei tarjoaisi kuluttajalle liikaa vaihtoehtoja, ja jos tarjoaa niin pitäisi muistaa ohjata asiakas oikeaa valintaa kohti. Suosittelen lämpimästi uusien asioiden kokeilua. Palkkaa se PT, juokse tarjousten perässä, pyydä lahjakortteja joululahjaksi, väijy kaveria salilla, kysy neuvoja. Tee mitä tahansa, jotta löydät sen tunnin, lajin, ryhmän, jossa tapahtuu tuloksia ja pidät lystiä. Oma mammanikaan ei enää pelkää Ramboja vaan on löytänyt oman Senioriryhmänsä, jonka kanssa heittää herjaa ja käy ahkerasti puntilla. Kiloja on lähtenyt ja lihaksia tullut. Mummo on nyt kuosissa!

Koitetaan me muutkin 🙂

Kuvista Kiitos Valmentaja Rapelille.

Kommentoi

Kommentit