Nuuksio Classic 1.9.2012 – 42,2 kilometriä uskomattomissa maisemissa.

Nuuksio Classic on uusi polkujuoksutapahtuma Nuuksiossa lauantaina 1.9.2012. Kisan raskas mutta elämyksellinen reitti on täyden maratonin pituinen, eli 42,2km, ja se kiertää yhtenä lenkkinä Nuuksion alueen parhaita lenkkipolkuja ja upeimpia maisemia.Reitistä lähes 90% on pieniä metsäpokuja, asfalttia nähdään vain parissa tien ylityksessä. Pienet polut, raskas maasto ja noin tuhat nousumetriä tekevät reitistä erittäin vaativan, ja järjestäjät kehottavatkin osanottajia varautumaan noin 1,5-kertaiseen aikaan maantiemaratoniin verrattuna.

nuuksio_4

Suurin osa kisareitistä kulkee Nuuksion kansallispuiston alueella, jonka vuoksi tapahtuman osanottajamäärä on rajattu enintään 300:aan. Elokuun
alkuun mennessä ilmoittautuneita on runsaat 160, joten mukaan mahtuu vielä hyvin. Luvassa on yksi vuoden hienoimmista juoksukokemuksista Suomessa, ja siitä on tarkoitus tehdä pitkäaikainen perinne.

Kisan seikkailulliseen luonteeseen liittyy, että osanottajat kuljettavat itse omat juomansa ja energiansa. Reitillä on kolme vesipistettä, joista saa täydennystä juomareppuihin tai -pulloihin, ja osanottajapakettiin kuuluu energia- ja urheilujuomavalmisteita, mutta ne on kannettava mukana itse lähdöstä asti.

nuuksio_3

Kilpailureitti on viitoitettu, joten osanottajat eivät joudu itse suunnistamaan, mutta juoksijat saavat myös reittikartan, joka on tukena matkan etenemisen arvioinnissa ja auttaa reitillä pysymisessä, ja kertoo vesipisteiden ja muiden reitin tärkeiden kohtien sijainnin.

Upea kisareitti mahdollistaa hienon valokuva- ja videomateriaalin tuottamisen tapahtumasta, ja järjestäjät pyrkivätkin tuottamaan mahdollisimman hienoa kuva-aineistoa osanottajille osana osanottomaksua.

nuuksio_2

Tapahtuman kruunaa loistava kilpailukeskus, Hotelli Siikaranta, jonka rantasaunat, allasosasto ja lounaspöytä ovat osanottajien käytettävissä kisan jälkeen. Tunnelmia, tuloksia ja päivän kuvasatoa kerrataan vielä kisabanketissa, jonka tavoitteena on tutustuttaa polkujuoksun harrastajia toisiinsa ja nostaa kisahenkeä entisestään.

Todella mahtavaa, että pääkaupunkiseudullekin on saatu hieno maastomaraton! Toivottavasti tapahtumasta tulee nimensämukaisesti klassikko, joka järjestetään jatkossa joka vuosi! Lisätietoa tapahtumasta sekä maastojuoksusta löytyy tapahtuman sivuilta. Kannattaa käydä tsekkaamassa!

Kuvat: Nuuksio Classic

Kommentoi

Kommentit